4. elokuuta 2012

Joutsenlaulu


Jeps, blogi lähtee nyt määräämättömän pituiselle tauolle. Hyvinkin mahdollista, että tulen herättelemään blogin uudelleen joku päivä. Viime aikoina ei ole ollut enää innostusta muusikista kirjoittelemiseen kuten aiemmin ja henkilökohtaisista syistä siihen ei riitä enää kiinnostuskaan. Piippua niskaan en blogille kuitenkaan siis aseta, vaan uskon joku päivä innostuvani uudelleen kirjoittelemaan musiikista ja silloin pistän blogin pyörät uudelleen pyörimään. Pahoittelut teille, jotka viime viikkoina olette sähköposteja lähetelleet ja erityisesti pahoittelut Solitille, jonka nokkamiehen Nick Trianin minulle lähettämä Big Wave Ridersin debyyttialbumi jää vaille tämän suurempaa huomiota minun osaltani. Levy on hyvä, joten ostakaa se ja piristäkää päiväänne.

Kiitoksia nyt kuitenkin kaikille ihmisille, yhtyeille ja levy-yhtiöille lähetetyistä sähköposteista, levyistä ja kommenteista. Erityisesti kiitoksia kaikille lukijoille keitä ovat juttuni kiinnostaneet.

Parempi laittaa homma rehellisesti joksikin aikaa telakalle, eikä pitää "jotain pitäisi taas kirjoittaa"-taakkana.

Markku kiittää ja kumartaa. Halataan kun tavataan!

26. heinäkuuta 2012

Kun Nizza sua kutsuu vastaa silloin: "Minä Kuulen"



Päätin nopeasti tulla ilmoittamaan, että muutenkin hiljainen blogini hiljentyy jälleen vajaaksi viikoksi, kun Nizzan reissu kutsuu. Kotimaisemiin palaillaan sunnuntaina, joten siitä eteenpäin taas bäk in bisnes. Sillä välin kuunnelkaa tätä hienoa Bat for Lashesin slovaria, joka sai minutkin vihdoin oikeasti innostumaan artistista, kun aiemmin muiden livefiilistelyistä huolimatta ei se minua oikein sytyttänyt. Laura on kuitenkin tajuttoman hieno biisi! Uutta albumia kyseiseltä neitoselta on tulossa lokakuussa ja se kantaa nimeä The Haunted Man.

Au revoir!

24. heinäkuuta 2012

Neondad - Daddylicious EP

Pahoittelut väkisin suurennetusta pikselimössöstä!

Neondad on Oulusta kotoisin oleva hiljattain debyytti EP:nsä Daddylicious julkaissut indieyhtye, joka omien sanojensa mukaan levittää isyyden neonhehkuista ilosanomaa. Isistely meni minulta ohi, ja samoin neonvalojen välke, mutta yhtyeen musiikki osui ja upposi kertalaakista. Kypsä ja kokeneelta kuulostava soundi sai miettimään, että onko nyt tosiaan vasta debyytti ep kyseessä. Muutaman kuuntelun jälkeen on jo selvää, että nyt ollaan musiikillisesti erittäin lupaavan bändin äärellä. Neondadissa vahvasti pinnalla oleva laulu sulautuu onnistuneesti yhteen kitaravoittosen melodian kanssa, joka antaa musiikille oman syvän ja jykevän soundin, mutta myös aika synkän tunnelman biisien ympärille.

Musiikki on siis suoraan sanottuna moitteentonta vaihtoehto/indie-rockia, mutta miksi ihmeessä Neondad yrittää olla kuin yläasteikäisten poikien punk-bändi. En pysty tukahduttamaan sisälläni elävää vihaista indiepuritaania ja jatkan samoilla linjoilla We Never Stood a Chance -blogin kanssa. En vain käsitä sitä miksi Neondad haluaa sotia itse omaa musiikkiaan vastaan ja väkisin yrittää tehdä itsestään vitsiä, tai muuten vain ei vakavasti otettavaa? Yhtyeen musiikki ja itsestään antama kuva ei vain yhtään sovi samoihin kehyksiin. Onko tämä sitten jotain Oululaisläppää, jota tälläinen varsinaissuomalainen ei voi ymmärtää. En nyt tarkoita, että Neondadin tulisi jatkossa katsella vain omia kengänkärkiään ja varovasti hissutella, mutta rukoilen ettette edes vitsillänne seuraavissa promokuvissa näytä porukalla keskisormea. Tosikko ei tietenkään tarvitse olla ja rennolla otteella yhtye varmasti haluaakin musiikkiaan tehdä, mutta eikö sitä sitten voi tehdä pelleilemättä? Eikö musiikin tekeminen silloin ole enää hauskaa?

Muttamutta, kuitenkin musiikki itsessään on timanttista ja se onkin minulle tärkeintä. Kukin hoitaa hommansa omalla tyylillään, mutta omasta mielestäni se on ainakin suunnatonta potentiaalin haaskausta, kun bändi tekee itsestään vaikeasti lähestyttävän oman genrensä kuuntelijoille.Menipä tämä nyt saarnaamiseksi. Daddylicious on kuitenkin kuunneltavissa ja ladattavissa esimerkiksi tästä alapuolelta Soundcloudista. Lämpimästi suosittelen tutustumaan levyyn, sillä se on oikeasti todella hyvä! En pysty painottamaan sitä enempää.



EDIT: Editoin tekstiä aika reilusti, koska se oli paikoitellen turhan kärjistettyä ja siitä sai erilaisen kuvan bändistä kuin haluan antaa.

20. heinäkuuta 2012

Hello Giants - Empires EP


Ala-asteella ollessani kuunneltiin paljon Lordia, The Rasmusta ja sitä mitä Kids Top 20 -ohjelma mahtoi milloinkin luukuttaa. Paitsi minä. Olin jo silloin musiikillinen hylkiö, jonka musiikkimakua ja suosikkiyhtyeitä eivät luokkatoverit tuntuneet oikein ymmärtävän. Jostain kumman syystä tanskalainen indiepop-yhtye Mew ei vaan upponut muihin 10-vuotiaisiin! Tosin en usko sen uppoavan nykyisinkään kuin myös en usko, että luokkatoverini ymmärtävät oikein vieläkään musiikkimakuani sekä hypetyksiäni. Noh, tunne on useimmiten kuitenkin molemminpuolinen. Pointtini nyt kuitenkin oli lähinnä se, että olen jo hyvin monta vuotta pitänyt itseäni Mew-fanina henkeen ja vereen. Viime vuodet olen odottanut uutta musiikkia yhtyeeltä kuin kuuta nousevaa ja riensin toissavuonna kauppaan ostamaan itselleni Eggs Are Funny -albumin lähinnä vain siksi, että kyseiselle kokoelmalle oltiin upotettu myös yksi uusi kappale (Do You Love It?)

Syy sille miksi näin haikeasti aloin muistelemaan ala-asteaikoja on helsinkiläinen nelihenkinen indiepop-yhtye Hello Giants, joka julkaisi heinäkuun alussa Empires nimisen EP:n. Kuten terävimmät saattoivatkin jo oivaltaa pohjustuksellani ajoin takaa sitä, että jätit ovat aika Mew. Ei, nyt ei heristellä asiasta sormea vaan päinvastoin. Hello Giantsin musiikissa on läsnä se sama mahtipontisuus ja utuinen tunnelma, joka luo mielikuvan itsestään leijailemassa ilmassa ohi jylhien lumihuippuisten vuorien. Heleät elektrosoundit, mahtipontinen indierock-kitarointi ja ambient-leijunta sulautuvat timanttiseksi lyhytsoitoksi, jonka jaksaa kuunnella aina sen päätyttyä uudelleen ja joka kerta vähän hämmästyy siitä fiiliksestä sekä erityisesti levyn laadukkuudesta.

Kaikki tämä turha jaaritteluni pitää sisällään tiivistettynä, että Hello Giants on tajuttoman hyvä ja jos musiikki säilyyttää laadukkuutensa jatkossakin tulevat jätit olemaan vielä joku päivä iso nimi. Markku-poika on ainakin myyty.



P.S. Jätit löytyvät myös Spotifysta ja näin ollen heidän kappaleitaan löytyy myös SDL Presents 2012 -soittolistaltani. The end of mainostus.

19. heinäkuuta 2012

The New Tigers & Top Sound


Terveppä terve, hyvää iltapäivää tai huomenta, jos kesäinen päivärytmisi on niin nurinkurinen. Viimeviikot tuuliajolla seilannut blogini on nyt rantautunut aurinkoisille hiekkarannoille, joilla soivat suomalaisen The New Tigersin ja länsinaapurista kotoisin olevan ruotsalaisen Top Soundin yhteistyön hedelmät. Tai noh yhteistyö ja "yhteistyö", kun yhtyeet yhteistuumin päättivät coveroida toinen toistensa kappaleet.

Näin ollen suomalaisten tikrujen viimekesäinen kultakimpale, eli debyyttialbumin single Pocketful of Sand muovautui raukeasta särökitarafiilistelystä letkeämpään rantsupoljentoon. Top Soundin I Have Been Replaced -kappaleelle kävi, voisipa melkein sanoa, että luonnollisesti täysin päinvastoin. Alkuperäisversion letkeä ja melkein karnevaalitunnelmia muistuttava soundi ja fiilis muuttui The New Tigersin käsittelyssä raukeaksi fiilistelykappaleeksi, joka tuo mieleen auringonlaskun rantahietikolla ja kauniisti punertavan veden.

Piristävä veto yhtyeiltä coveroida tällä tavalla toisiaan ja eihän sitä tiedä vaikka tulevaisuudessa yhtyeet tulisivat tekemään vielä enemmänkin yhteistyötä, kun tälläinen kevyt aloitus on jo tehty. Kappaleethan löytyvät siis Top Tigers Play New Sound 7″ nimiseltä lätyltä, joka rantautuu levykauppoihin tiedotteen mukaan 23.7 ja on myös ostettavissa Top Soundin bandcamp-sivuilta.




"Eikä siinä vielä kaikki!" The New Tigers kävi myös hiljattain purkittamassa Luomustudiolla samaisen Pocketful of Sand -kappaleensa ja täytyyhän tämäkin laittaa samalla jakoon, koska ovathan nämä Luomostudiolla kuvatut videot ihan mahtavia! Itse pidän näistä todella paljon, niin aito ja luonnollinen meininki.

9. heinäkuuta 2012

Kotimaankatsaus - Constables, Fotoshop & Tammela 3310

Pistetääs nyt sitten kerralla halki, poikki ja pinoon muutama viimeaikoina silmiini pistänyt uutus.


Constables on tuore nelihenkinen Helsingistä ponnistava indierockyhtye, joka hiljattain julkaisi (ymmärtääkseni) debyyttisinglensä, joka sisältää kappalee Colours ja Still. Soundi on hyvä ja kypsä, vaikka soitossa sekä laulussa on vielä hieman hiomisen varaa. Colours laadukas kappale, joka kasvaa hiljalleen hyvinkin mahtipontisiin mittasuhteisiin. Itse jäin vielä kaipailemaan ehkä enemmän persoonallisuutta bändin otteisiin, sillä samankaltaisia indie-yhtyeitä tuntuu tällä hetkellä olevan Suomessa pilvin pimein.





Fotoshopin uutta kappaletta kuunnellessani mietin, että onko kyseinen yhden miehen yhtye julkaissut vielä yhtään huonoa kappaletta. En keksinyt. Jälleen alusta loppuun laadukasta Faarisen soittamaa sekä itse miksattua ja tuotettua musiikkia. Fotoshop osaa hommansa, loistavaa!





Sitten tämän porukan ehkä mielenkiintoisin tuttavuus Tammela 33100, joka otti minuun yhteyttä kotimaisemissa liveäänitetyllä demo EP:llään. Yhtye soittaa akustisvoittoista folkpoppia, joka paikoitellen tuo hyvinkin vahvasti mieleeni Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalon, erityisesti kappaleet Tanssi Tyttö Tanssi ja Hauki, mutta vain popahtavampana. Kappaleet ovat sisältörikkaita ja persoonallisia, kuten koko yhtyekin itsessään. Poimin viiden kappaleen EP:ltä tähän tekstiin kolme suosikkiani, joista erityisesti Nuku Pieni Lapsi osui ja upposi todella kovaa sekä syvälle.









2. heinäkuuta 2012

SDL Presents 2012 - Spotify-soittolista

Twitterissä kohtaamani suunnattoman painostuksen jälkeen päätin tarttua itseäni vihdoin niskastani kiinni ja kasata kokoon jonkinlaisen blogissani pyörinyttä musiikkia summaavan Spotify-soittolistan. Koska tarkoitukseni oli kerätä listaa "uudesta musiikista" päätin asettaa rajaksi kaikki vuonna 2012 julkaistut kipaleet eikä päivääkään vanhempia.

Listasta puuttuu varmasti paljon hyviä kappaleita tältä vuodelta ja myönnän sen olevan tehty vasemmalla kädellä, silmät kiinni ja ohimennen, mutta tulipahan tehtyä! Tulen päivittelemään kyseistä soittolistaa jatkossa. Luultavasti läpi koko vuoden, sillä päätinhän listan jo nimetäkin "SDL Presents 2012".

Listalta löytyy valtaosa blogissakin näkyvillä olleista bändeistä, mutta niiden lisäksi myös niitä, jotka eivät ole suunnattoman tarkkaa seulontaani läpäisseet. Lista on myös painottunut, kuten bloginikin, hyvin voimakkaasti kotimaiseen musiikkiin, sillä ulkomaan tapahtumat ovat jääneet ikävästi viimeaikoina varjoon, mutta kyllä vähän niitäkin listalta löytyy. Jatkossa toivottavasti vielä enemmän.

Sekava teksti päättyy tähän. Naattikaa listasta. Eka kerta on aina eka kerta - eli sekavaa säätämistä.


29. kesäkuuta 2012

Delay Trees - Pause


Noniin! Voisi jopa sanoa, että onhan tässä jo tullutkin vähän odoteltua, että milloin Delay Treesin syksymmällä julkaistavalta kakkosalbumilta tulevatkaan ensimmäiset singlet kuunneltavaksi. Nyt sieltä jytkähti, kun yhtyeen liittymistä jatkuvasti kasvavaan Soliti-perheeseen juhlistettiin julkaisemalla ensimmäinen sinkku, joka on 8 minuuttinen lähestulkoon eeppinen unipoppailu nimeltään Pause. Nick Trianin lähettämässä sähköpostissa kappale kiteytettiin aika onnistuneesti ja hauskasti "Aladdin Sane pianos mix with Steve Reich’s phases to create an 8 minute epic of kraut rock euphoria."

26. kesäkuuta 2012

Katujen Äänet – Koko talvi sodassa, kyllä tytöt ymmärtää EP


Viimevuotisen debyytti EP:nsä kanssa blogissani vieraillut Katujen Äänet julkaisi keväällä uuden lyhytsoittonsa nimeltään Koko talvi sodassa, kyllä tytöt ymmärtää. Kuuden kappaleen pituiselta EP:ltä välittömästi nousee kaikkein vahvimmin pinnalle nuoren pojan naiivi rakkaus ja erityisesti siihen liittyvät ongelmat. Ensimmäisten kuuntelujen jälkeen mielessä pyörinyt "ei helkkari vaihda jo aihetta" muuttuu hiljalleen positiviisemmaksi ajatukseksi ja lyriikoiden ylipursuava romanttisuus alkaa jo viehättämään minunkin kaltaista teinipoikaa. Soundillisesti yhtye pitäytyy vakaasti omassa tyylissään ja kappaleet etenevät tasasen rytmikkäästi yksinkertaisilla, mutta viehtättävillä kitaramelodioilla maustettuna. Oikeastaan voisi sanoa, että bändi pitää kiinni omasta jutustaan turhankin tiukasti kiinni, sillä pidemmän päälle tasaisen kevyt rockpoljento alkaa puuduttamaan ja soitto tuntuu väkisinkin junnaavan paikallaan. 20 minuutin pituisella EP:llä en itse ainakaan koe asiaa vielä ongelmaksi, mutta levyn keston pidentyessä voi haukotus ja levyn vaihto lähellä. Testosteronilta haiskahtavien nuorten miesten palava rakkauden kaipuu huipentuu lähes siirappisessa päätösraidassa "Saanko sua rakastaa?", joka kuitenkin aika onnistuneesti kiteyttää koko muun EP:n lähes neljään minuuttiin, niin tunnelmaltaan, aiheiltaan ja musiikiltaan.

Koko talvi sodassa, kyllä tytöt ymmärtää on tasavahva levy, joka on hyvää jatkoa Katujen Äänien aiemmille levytyksille, muttei nouse kovinkaan vahvasti keskiverron yläpuolelle ja yhtyeen ainutlaatuisuudestaan huolimatta sekoittuu helposti siihen harmaaseen massaan. Viihdyttävä levy, josta varmasti pitävät kaikki yhtyeen aiemmista tuotoksista pitäneet ja kevyen suomirockin ystävät.

20. kesäkuuta 2012

French Films - When People Like You Filled The Heavens

Kesä on siinäkin mielessä mukavaa aikaa, kun kaikki bändit heräilevät julkaisemaan uutta tuotantoaan, jota koko pimeän talven ovat pimeissä kellareissaan, studioissaan ja autotalleissaan väkertäneet. Kevään ja alkukesän mittaan on noussut esiin mm. Pimeys, uutta Samae Koskista, Indian Trails ja nyt viimeisimpänä eikä lähelläkään vähäisintä myös French Films!


Suomalaisen indie-rockin tämänhetkinen ykköstykki French Films julkaisi viime viikolla uuden singlen When People Like You Filled The Heavens. Viimevuotisen paljon kehutun ja kiitetyn Imaginary Future -debyytin jälkeen bändi on ehtinyt ulkomailla keikkailun ohella purkittamaan musiikkiaan ja kuulemani mukaan materiaalia olisi jo ainakin yhden levyllisen verran.

Mahtavaa kuulla uutta musiikkia French Filmsilta, sillä yhtyeellä on selvästi pyyhkii hyvin ja homma on hanskassa. Eipä tässä voi muuta sanoa kuin, että innolla uutta musiikkia ja erityisesti sitä levyä odotellen. Sitä odotellessa kelpaa fiilistellä tätä uutta sinkkua ja viimevuotista Imaginary Futurea, jonka kuuntelulle tämä uusi biisi antoi rutkasti lisäpotkua. Jos tämä uutukainen kolahti, suosittelen lämpimästi ottamaan viimesyksyisen debyytin välittömästi haltuusi, jos se ei entuudestaan vielä tuttu ole.v

When People Like You Filled The Heavens on nyt virallisesti Singin' Drunken Lullabies -blogin kesäbiisi.



Tämän lisäksi yhtye kävi vielä hiljattain Luomustudiolla kuvaamassa muusiikkivideon singlelleen. Pirteitä pätkiä muutenkin nämä Luomustudiolla kuvatut sessiot, kannattaa tutustua muihinkin purkituksiin.

18. kesäkuuta 2012

23:23 - Softest Wave etc.


Delay Trees -yhtyeestä tuttu laulaja Rami Vierula on öisin työstänyt omaa sooloprojektiaan nimeltä 23:23. Vierulan sooloprojektista löytyy aiempikin maininta blogistani, kun tammikuussa herra julkaisi uudelta Softest Wave etc. -levyltäkin löytyvät Safe ja Tell Me Your Name. Ilman tämän kummempia selosteluja suosittelisin pistämään levyn välittömästi kuunteluun, kun sen kätevästi voi nyt Bandcampin välityksellä tehdä.

Levyn kovin raita Tell Me Your Name on ajan kuluessa noussut suureksi suosikikseni ja on ehdottomasti yksi tähän mennessä vuoden kovimmista yksittäisistä kipaleista. Hieno levy, hienoa musiikkia ja hienoa tunnelmointia. Rami, ole hyvä ja vietä enemmänkin aikaa makuuhuoneessasi iltaisin, jos siitä syntyy tälläistä musiikkia.



11. kesäkuuta 2012

Indian Trails - Brighter Night EP


Indian Trails on ajautunut uuden Brighter Night EP:nsä kanssa aika ahtaaseen nurkkaan. Yhtye rummutti ja kuulutti tulevaa yhtyeen ensimmäistä kappalettaan ja loi itselleen oman henkilökohtaisen hypekoneistonsa. Tämä johti siihen, että kappaleen odotusarvo nousi välittömästi jo suhteellisen korkealle. Ei siinä mitään, olihan Light Cut Shapes Sharp (nykyään pelkkä Lights) erittäin hyvä indiepop -poljento, joka vakuutti skeptisimmätkin rokkipoliisit. Tämä tapahtui siis joskus viime lokakuussa. Aikaa on mennyt ja yhtyeestä ei ole sittemin paljoakaan kuulunut, mutta kuitenkin sillä välin Suomen indiepop -markkinoille on noussut monia muitakin vakuuttavia, potentiaalisia ja nuoria yhtyeitä, kuten mm. Auntie Mary ja The Reed Fags. Unohtamatta näitä Suomen mittasuhteissa raskaammassa sarjassa painivia Big Wave Ridersia, French Filmsia ja Satellite Storiesia. Puolessa vuodessa taso on noussut harppauksen lailla ylemmäs ja Indian Trailsin on osuttava napakymppiin saadakseen samanlaista huomiota kuin viime lokakuussa. Levyn on oltava "killeri".


Valitettavasti se ei ole killeri - se on "vain" hyvä. Tasalaadukas paketti taitavien kavereiden hyvin tehtyä ja soitettua musiikkia, joka saa tanssijalan kevyesti vipattamaan vaikkei ennen se ole osoittanut minkäänlaisia elonmerkkejä. Kuitenkaan yksikään uudesta kolmesta kappaleesta ei yllä Lights -kappaleen tasolle, joka on edelleen yhtyeen paras kappale ja on osoitus bändin todellisesta potentiaalista. Tosin täytyy mainita, että päätösraita Water kurottautuu hyvin lähelle raukealla soundillaan ja heleillä melodiakuljetuksillaan. Haluan kuitenkin vielä painottaa, että Brighter Night on erittäin laadukas teos näinkin tuoreelta bändiltä, sillä onhan kyseessä vasta debyytti EP. Tällä kertaa vain kävi niin, että yhtyeen saama suunnaton hehkutus kääntyi tällä kertaa heitä itseään vastaan.

Brighter Night on laadukas ja hyvä EP, josta yhtyeen on hyvä jatkaa eteenpäin. Viime lokakuista blogimyrskyä ja hehkutusta en usko tällä kertaa syntyvän, mutta Indian Trailsin jalka on nyt tukevasti oven välissä. Minä jään vielä odottamaan yhtyeen läpimurtoa, jolla he nousevat suuremmankin yleisön tietoisuuteen. Erittäin hyvä levy, joka ei hyvästä yrityksestä huolimatta noussut todella suurten odotusten tasolle.



E: EP:n nimihän on Brighter Night yksikössä eikä monikossa, vaikka kovin yritänkin sitä s-kirjainta sinne loppuun survoa...

Samae Koskinen - Läski Mulkku


Kesä on iloista aikaa, jolloin vietetään paljon aikaa ystävien kanssa. Tämän ilosanoman julistamiseksi Samae Koskinenkin julkaisi uuden ystävyydestä kertovan singlensä Läski Mulkku. Rennon letkeä ja aurinkoinen sinkkubiisi täyttää kaikki kesäbiisin kriteerit heti intron huolettomista vislauksistaan lähtien vääntäen yrmeimmänkin mulkeron naaman iloiseen hymyyn. "Sä oot pelkkä läski mulkku / Mut niin oon minäkin" Kappale on sanomastaan ja toteutuksestaan lähtien niin ytimekäs, joten mitäpä siihen enää lisäämään.

Aurinkoista kesäpäivää teille kaikille läskeille mulkuille ja fiilistelkää rannalla Samaen kappaleen tahdissa.

31. toukokuuta 2012

HeadHeartHands - Passions of the Young


HeadHeartHands on helsinkiläinen elektro-vivahteista indie poppia soittava yhtye, joka julkaisi alkuviikosta Passions of the Young nimisen debyytti EP:nsä. Samalla kertaa yhtye myös julkaisi avausraita Heroine:sta tehty musiikkivideo, joka löytyy tämän kirjoituksen lopusta.

Vaikka kyseessä onkin vasta tämän tuoreen trion debyytti EP, yhtyeen musiikki kuulostaa kuin jo vuosia yhdessä soittaneelta elektropop-konkarilta. Musiikissaan yhtye luottaa vankasti heleisiin syntikkasoundeihin ja vahvoihin melodioihin, jotka luovat yhtyeen musiikkiin omanlaistaan tyylikkään tanssittavaa tunnelmaa. Kuitenkin uutukaisella on vähän sama ongelma kuin sitä edeltävän demo-EP:n kanssa ja levyn suurin lataus keskittyy jo sen avausraitaan, jonka jälkeen loput kappaleet tuntuvat jäävän vähän vaisuiksi hissukoiksi. Erityisesti toisena soivan Vices -kappaleen heleät syntikkakikkailut tahtovat ikävästi jäädä vähän varjoon, mutta päätösraitaan saavuttaessa levy alkaa jälleen nousta omaan lentoonsa. Useimmiten olen hyvin huono veikkaamaan mitään ja siksi sen pitkävetoa tai muita uhkapelejä harrastakaan, mutta tällä kertaa uskallan veikata kovalla luotolla, että Heroine tulee soimaan tänä kesänä radioaalloilla YleX:llä



Summa summarum Passions of the Young EP on viihdyttävä ja ehdottomasti kuuntelusi arvoinen levy, jonka mielenkiinto pysyy yllä vielä useammankin kuuntelukerran jälkeen. Levy piristää tiiviydellään eikä se sorru ylimääräiseen ja puuduttavaan elektrokikkailuun vaan pitäytyy tarkasti omassa visiossaan indie poppia elektro-vivahteella soittavana bändinä.

Spotify-linkki: HeadHearHands: "Passions of the Young"

22. toukokuuta 2012

Yournalist - Horror And Terror [Arvio]


Turkulaistrio Yournalist julkaisi viime kuussa Horror and Terror debyyttialbuminsa. Todella pitkään olen levyä sulatellut ja monesti aloittanut arvioni kirjoittamisen pääsemättä koskaan loppuun asti, eikä ihme sillä levyssä riittää enemmän kuin tarpeeksi sulateltavaa ja sisäistettävää. Tämä ilmenee jo heti ensisekunteista, kun nimikkoraita lähtee soimaan ja suu loksahtaa hämmästyksestä auki. Alun hämmentävästä rockoopperasta huolimatta musiikillisesti Yournalist pääasiassa pitäytyy heille sopivammassa rennossa indie-rockissa, mutta missään vaiheessa ei osaa arvata mitä seuraavaksi on tulossa tai kuulostaako se edes samalta yhtyeeltä kuin edellinen kappale, kuten avausraitakin antaa ymmärtää.

Yournalistin halu naureskella cooleille musiikkielitisteille ja tosikoille tuntuu olevan enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Debyytillään he ovat kuin eksyneet pojat, jotka vetävät kaiken musiikkinsa muutaman kerran yllätysmankelin läpi piilottaen lopputuloksen ironisuuden viitan alle. Levyllä kuule vähän kaikkea ja vähän laidasta laitaan, mutta ei mitään oikein tosissaan. Idea kengänkärkiinsä tuijotteleville ylicooleille indiediggareille naureskelusta ja omannäköisestä rennolla otteella soitetusta indie-rockista on hieno, mutta suunnan ollessa hukassa päädytään todennäköisimmin metsään. Yournalistin viimekesäinen EP jo painiskeli johdonmukailemattomuutensa kanssa ja sama ongelma vain moninkertaistuu levyn pituuden kasvaessa EP:stä pitkäsoittoon.

Nylkekää minut tämän vertauksen takia jos tahdotte, mutta minulle Horror and Terror ja The Expendables -elokuva ovat olleet hyvin samanlaisia kokemuksia. Molemmissa tapahtuu koko ajan kaikenlaista ja kokemus on hauska, mutta lopulta käteen ei jää juuri mitään. Juonesta ja ideasta ei minkäänlaista käsitystä vaikka ruudussa pyörisi vasta lopputekstit tai levyn viimeinen kappale olisi juuri loppunut.

Horror and Terror ei kuitenkaan missään nimessä ole huono levy, mutta itse ainakin odotin parempaa. Albumin parissa viihtyy, mutta yksittäisiä kappaleita lukuunottamatta se tuskin tulee keräämään itselleen lukuisia soittokertoja. Levykokonaisuus jää edelleen huutamaan sen punaisen lankansa perään. Levylle mahtuu kuitenkin monta hyvää kappaletta, mutta kun ne liitetään yhteen alka kokonaisuus hiljalleen ratketa liitoksistaan. Minun mielestäni debyytiltä voitaisiin karsia Yournalistin ylimääräinen kokeilunhaluisuus ja kuuntelijan yllättämisen tavoittelu. Tämähän on vain minun mielipiteeni, mutta omasta mielestäni Yournalist kuulostaa parhaimmalta C'mon People, Fast Lane ja Nigerian Girl kaltaisilla YleX-indierockina. Mutta kysymys kuuluukin, että olisiko musiikki silloin enää yhtyeen omannäköistä? Ehkä näin on paras, sillä yhtyeenä Yournalist on ihailtava ja rakastettava, vaikka debyytti ei sitä valitettavasti olekaan.


★★★☆☆



21. toukokuuta 2012

Monday Folky Monday



Viikkoni lähtee käyntiin hyvin folkahtavasti, kun innostuin nyt kirjoittelemaan kahdesta viikonloppuna sähköpostiini ilmestyneestä tuoreesta folk-yhtyeestä. Ensimmäisenä vuorossa olkoot länsinaapuristamme Ruotsista kotoisin oleva folk duo Two Trees, joka julkaisi kuluneella viikolla todella kauniin kappaleensa Your Woods. Läpi kappaleen kulkeva rauhallinen kitaramelodia on simppeli, mutta kaikessa raukeudessaan se toimii erittäin hyvin yhdistettynä duolaulun kauniiseen harmoniaan. Yksinkertaisistakin palasista saa koottua kauniin kokonaisuuden, kuten Two Trees kappaleellaan osoittaa.




Toinen yhtyeistä on kotimainen juuri hiljattain Morning Sun kappaleensa julkaissut Statues Made of Matchsticks. Letkeää banjolla(!) maustettua folk popia soittava helsinkiläisyhtye tuo musiikillaan hyvin voimakkaasti mieleeni Scandinavian Music Groupin, jota yhtye onkin tainnut kuunnella kerran jos toisenkin. Tämänkaltaisella rennolla ja letkeällä otteella soitettua folkia on aina yhtä mukava kuunnella, sillä jostain syystä se aina onnistuu levittämään positiivista fiilistä ympärilleen.

17. toukokuuta 2012

Idiomatic - You Are Not the Sun


Potentiaalikertoimet paukkuvat jälleen kerran, kun Tampereelta ponnistavan Idiomaticin debyyttialbumin ensimmäinen sinkkulohkaisu You Are Not the Sun raikaa kaiuttimista. Musiikiltaan Idiomatic on mahtipontista stadion kitararockia, joka maalailee suurella sydämellä ja erityisesti suurella soundilla täyttäen koko tilan. Stadion soundia tavoitellessa kappaleet vedetään harmittavan usein ns. "överiksi" ja kappaleeseen ehtii kyllästyä ennen kuin se edes loppuu. You Are Not the Sun kappaleessa tätä ongelmaa ei ole vaan kolmeen minuuttin mahtuva kappale on juuri sopivan intensiivinen, ettei kappaleeseen kyllästy ja sitä jää joka kerta vähän janoamaan. Tähän kun vielä lisätään musiikkivideo hidastuksineen on tunnelmat jossain kattoa paljon korkeammalla.

Kaiken lisäksi Idiomatic kuulostaa debyyttisinglellään todella kansainväliseltä yhtyeltä. Saa nähdä mihin sfääreihin yhtye vielä musiikillaan yltää, mutta syksyllä julkaistava s/t debyytti on jo nyt odotuksessa. Suurta soundia ja suuria tunteita. Toimii ja erittäin hyvin!

Eva on the Western Castle Island - Pandawonder & California Shrills @ Luomustudio


Aiemminkin blogissani vieraillut Eva on the Western Castle Island julkaisi jo pari kuukautta sitten uuden kappaleen Panda Wonder, joka yhtyeen Facebook-sivujen mukaan on saanut osakseen huomioita myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Sen lisäksi yhtye kävi Luomustudiolla purkittamassa videon, jolla he esittävät aiemmin julkaisemattoman California Shrills kappaleen akustisena. Luomustudio siis järjestää akustisia kuvauksia, jotka kuvataan ja purkitetaan samanaikaisesti yhdellä mikrofonilla ja kameralla. Videot ovatkin tunnelmallisesti hyvin rentoja ja erityisesti aitoja kiitos niiden muokkaamattomuuden. Eva on the Western Castle Islandin lisäksi Luomustudiolla kävi hiljattain myös Big Wave Riders ja Black Twig, joista Juhani jo aiemmin viikolla kirjoitti.





14. toukokuuta 2012

The Casbah - Flowers [Musiikkivideo]


Oh my, oh my, oh my! Tämän kevään ehdoton the big one eli The Casbah julkaisi uudelta All Eyes Open EPltä musiikkivideon kappaleelle The Flowers. Kyllä, nyt ollaan sen jonkin suuren äärellä! Kappale oli jo ennestään ja yksinään täydellinen tajunnanräjäyttäjä, mutta kun sen rinnalle lisätään tämä video voi korottaa koko kokemuksen vähintään kahden potenssiin.

The Casbah on jotain sanoinkuvailemattoman loistavaa, mahtavaa ja täydellistä. Nimenomaan täydellistä sanan varsinaisessa merkityksessään.

11. toukokuuta 2012

I Can Chase Dragons! - Republique


Seuraavaksi musiikkia, jota suosittelisin kaikille Purity Ringin kaltaisen dreampopin faneille. I Can Chase Dragons! on Atlantin takaa Meksikosta tuleva Julio Gudiño nimisen herran sooloprojekti. Republique on kevyesti ilmassa leijailevaa dreampoppia, jota mielellään kuuntelisi vielä paljon pidempäänkin. Puhtaita ja kauniita melodioita maustettuna erinäisillä efekteillä sekä instrumenteilla.

I Can Chase Dragons on julkaisemassa Expansión nimisen debyytin, joka varmasti tulee olemaan kuuntelun arvoinen levy.



9. toukokuuta 2012

Pimeys - Elämä Kiinnostaa / Näin Sinut Unessa


Nimestään ja kansitaiteestaan huolimatta Pimeys nimisen bändin takaa paljastuukin yllättävän pirteältä kuulostava kitarapop bändi, joka tuntuu luottavan iloisiin melodioihin. Erityisesti Elämä Kiinnostaa kappaleessa leikitellään iloisilla melodioilla, jotka soivat pehmeästi tiiviin kompin pohjustamana. Kaikessa kesäisessä kevytkenkäisyydessään täydellinen kesäbiisi! Näin Sinut Unessa kappale edustaa niin sanotusti "perinteisempää" suomipoppia, jota ei voi mainostaa yhtä kepeänä kesäbiisinä kuin edellistä. Jos Elämä Kiinnostaa on kesäbiisi, on Näin Sinut Unessa kesäiltabiisi, jota kuunnellaan mökin terassilla auringon laskiessa ja värjätessä järven pinnan.


7. toukokuuta 2012

Big Wave Riders - Waiting In The Wings


Täten julistan virallisesti kesän alkaneeksi, kun Solitin surfpopparit Big Wave Riders julkaisivat tänään tulevalta kesällä julkaistavalta debyyttialbumiltaan ensimmäisen sinkkulohkaisunsa. Uuden kappaleen myötä olen löytänyt itsestäni tavallaan voisi sanoa "uuden puolen", nimittäin Big Wave Riders -fanin. Minua suunnattomasti viehättää bändin aina niin raikas, heleä ja positiviinen indie rock -poljento, joka on voimakkaasti mukaansa tempaava ja mukanaan vievää. Yksi ehkä eniten arvostamani asia yleisesti musiikissa on se, että se vangitsee ja itse kappaleeseen uppoaa sisälle. Juuri tämä kyseinen asia on toiminut lähes koko BWR:n tähän astisessa tuotannossa.

Välillä soitetaan heleän kauniisti, vähän leikitellään kaiutetuilla kitaroilla ja kertsissä vedetään taas rennon lo-fisti, että itsekin rentoutuu kappaleen mukana. Katseet kohti kesää, tätä debyyttiä odotan ja innolla!

20. huhtikuuta 2012

The Reed Fags - Regret Cigarettes EP


Mikäs sen paremmin sopisikaan hyvin syksyiseltä vaikuttavaan harmaaseen ja sateiseen perjantaihin kuin hyväntuulinen ja kesäisiin maisemiin kuuntelijan kuljettava indiepop. Ehkäpä juuri sellaisiin maisemiin, jolloin turkulainen The Reed Fags sai alkunsa Paraisten saariston rannoilla. Yhtye voitti myös juuri hiljattain Turku Bandstand -kilpailun, josta palkintona bändi saa muun muassa studioaikaa ja Hype Recordsin kautta julkaistavan singlen.

Kuten jo aluksi totesin on yhtyeen musiikki ennen kaikkea aurinkoista, kesäistä ja positiivista. Yhtye itse kuvaakin musiikkiaan toiveikkaaksi ja erityisesti positiiviseksi indiepopiksi, joka ollaan maustettu heleillä melodioilla sekä kolmella laulajalla. Yhtymäkohtien bändille hakeminen ei ole vaativa prosessi, sillä jo pelkästään sanat "positiviinen" ja "indiepop" nostavat lähes automaattisesti kaksi bändiä pinnalle, nimittäin Two Door Cinema Club ja Vampire Weekend. Kotimaisista yhtyeistä voisi nostaa sellaiset nimet pinnalle kuin Satellite Stories ja French Films, joista jälkimmäisen bändin lämppärinä The Reed Fags ovat jo kertaalleen soittaneet Turun Klubilla. Täytyy vielä kuitenkin painottaa, että muiden musiikin kopioimiseen ei ole sorruttu vaan The Reed Fags kuulostaa puhtaasti itseltään.

Yhtyeellä on paketti jo aika hyvin kasassa, mutta työtäkin vielä toki riittää. Kokonaisvaltaisesti musiikki kuulostaa todella hyvältä, mutta välillä soundi rakoilee ja eikä ole täysin puhdasta sekä sujuvaa. Eiköhän se kuitenkin tule ajan kanssa korjautumaan. Kokonaisuudessaan kuitenkin The Reed Fags kuulostaa todella lupaavalta, eikä tässä maassa tule koskaan olemaan liikaa tämänkaltaisia iloista ja pirteää indiepoppia soittavia bändejä. The Reed Fags on varmasti erittäin positiivinen uusi tuttavuus jokaiselle suomalaiselle indiepopin ystävälle.

18. huhtikuuta 2012

Lapko - River Venom


Harjavallan itsensäpaljastelijat eli Lapkon jätkät julkaisivat toisen kappaleen ja samalla ensimmäisen virallisen singlen tulevalta ΓΟΛΕ -albumiltaan. Taisin erehtyä nimittämään edellistä Love Is Sick And Wrong -julkaisua jo singleksi, mutta nyt sekin virhe on korjattu. Edelliseen julkaisuun verrattaessa tarjolla on tahdikkaammin eteenpäin puskevaa Lapkoa, joka luottaa tarttuviin melodioihin ja mieleenpainuvaan kertosäkeeseen.

Kappale on kokonaisuudessaan vakuuttavaa Lapko -laatua ja biisi potkiikin aika hyvin, mutta itse ainakin jäin vielä kaipaamaan biisiltä vähän enemmän. Koko kappaleen ajan odotin, että koska se oikein lähtee ja tärähtää oikein kunnolla, mutta ei sitten missään vaiheessa kasvanutkaan odottamiini sfääreihin, kuten Love Is Sick And Wrong

Jännityksellä odotan, että kuinka hyvin toukokuun 9. päivä julkaistava Love -albumi kolahtaakaan. Viime albumin jäljiltä odotukset ainakin ovat korkealla tälle bändin viidennelle pitkäsoitolle.



Kappaleesta julkaistiin myös musiikkivideo, olkaa hyvät.


Lapko - River Venom (official video) from Fullsteam on Vimeo.

15. huhtikuuta 2012

Jessie Ware - 110%



Lontoosta kotoisin oleva laulajatar Jessie Ware julkaisi toisen sinkkulohkaisunsa elokuussa julkaistavalta debyyttialbumiltaan Devotion. Jessie keräsi jo paljon kehuja ja huomiota erityisesti brittiläisiltä bloggaajilta Running -singlellään, mutta itse ainakin nukuin täysin kyseisen kappaleen ohi ja näin jälkikäteen kuunneltuani ei se sytyttänyt yhtään niin voimakkaasti kuin hypetyksen perusteella odotin. Itseasiassa kyseinen kappale ei sytyttänyt yhtään ja mielestäni kappale oli suoraan sanottuna tylsä. Tällä kertaa Jessie Ware on kuitenkin kappaleen nimen mukaisestikin onnistunut 110-prosenttisesti. Kappale on tarttuva kuin mikä ja laulu on tiiviistä, mutta selkeää ja omalla tavallaan kiiretöntäkin. Hieno kappale ja todella hienosti toteutettu, tykkään!



Tässä vielä se edellinen Running -single musiikkivideon muodossa.



Follow my blog with Bloglovin

13. huhtikuuta 2012

Lapko - Love Is Sick And Wrong



... Niin. Eikös sitä sanota, että jokaisen tulisi löytää oma tapansa toteuttaa itseään. Onko Lapko siis löytänyt jo sinkun kantta koristelleesta itsensäpaljastelusta oman tapansa toteuttaa itseään? Ilmeisesti. Toinen kysymys, joka tällä hetkellä leijailee ilmassa on, että onko tämä tosiaan Lapkon tulevan 9. toukokuuta julkaistavan albumin kansitaide? Lapko on aina ollut musiikillisesti aika yllättävää, mutta mitä ilmeisimmin bändi haluaa viedä tämän yllättävän imagonsa vielä pidemmälle aina järkyttämisen äärirajoille asti. Kuva on hämmentävä ja lievästi järkyttävä, mutta samalla kuitenkin myös huvittava - varsinkin turhautunut facepalm. Jos yhtään osaan tulkita hämmentynyttä naurunpurskahdustani, jonka koin nähtyäni kuvan.

Tämän jälkeen rakkaudessa ei ainakaan ole enää mitään sairasta ja väärää.

12. huhtikuuta 2012

Yuck - Chew



BADAUM! Yuck räjäytti pankin ja ampui ulos uuden Chew -sinkkunsa! Henkisesti pompin tasajalkaa ja kiljuin kuin teini Justin Bieberin keikalla, kun viime vuoden ehkä kovimman tulokkaan entistä voimakkaammin shoegazea lähentelevä kappale lähti soimaan. Kuten bändin debyytilläkin bändin musiikki nojaa vahvasti brittiläistä 90-lukua hönkiviin särökitarasoundeihin, jotka bändiltä erinomaisesti luonnistuvat. "We chew it together" Ah, lovely.

Loistava kappale, ei siitä mihinkään pääse. Pienoisena Yuck -fanina voin myöntää olevani täysin myyty. Kaiken lisäksi on vielä komia kansitaidekin!

Yournalist - Horror and Terror [RUMBA STREAM]



Yksi tämän vuoden eniten odottamiani levyjä on Yournalist Horror and Terror ja ensi keskiviikkona pitkä odotukseni päättyy, kun vihdoin ja viimein koittaa turkulaisbändin debyytin julkaisupäivä. Rumba kuitenkin päätti murskata kaiken julkaisupäivän ensisoittoon liittyvän magiikan ja mystisyyden mahdollistamalla levyn kuuntelun jo ennakkoon nettisivuiltaan. Kiusaus kävi liian suureksi enkä enää pystynyt olla kuuntelematta levyä, kun kerran siihen on jo mahdollisuus!

Levy on vasta kuuntelussa, joten tämän enempää en ala levystä jaarittelemaan, kun loppukin vielä häämöttää ja kaukana. Järkytyksen sekaisia tunteita koin jo alkupuoliskolla todettuani, että ikisuosikkini Nigerian Girl ollaan äänitetty kokonaan uudelleen. Hyvä vai huono juttu, sitä en osaa sanoa. Sen saatte kuulla vasta joskus lähitulevaisuudessa.

Linkki Rumban sivuille, josta löydät kyseisen levyn.

Kylkiäisiksi vielä Soundcloudista löytynyt Yourna -setti:

6. huhtikuuta 2012

Jukka Ässä - Kauas Kaupungista


Viime kuussa julkaistun Jukka Ässän ensimmäisen sinkun Uusi Maa jälkeen olin täysin myyty ja jäin täpinöissäni odottamaan, koska oikein pääsen seuraavan kerran nautiskelemaan yhtyeen musiikista. Pitkän perjantain piristykseksi bändi päätti julkaista toisen singlensä Kauas Kaupungista paljon aiemmin kuin osasin edes odottaa.

Uusi Maa oli sellainen nappisuoritus, että sysäsi yhtyeen välittömästi tämän hetken mielenkiintoisimpien kotimaisten bändien joukkoon. Vaikkei Kauas Kaupungista ylläkkään edeltäjänsä tasolle on se silti omalta osaltaan osoitus yhtyeen laadukkuudesta. Biisi soi raukean ajattomasti, akustinen kitara kuljettaa kappaletta eteenpäin rauhoittelevasti ja kaiken lisäksi kappale paranee jokaisella kuuntelulla sekä avautuu pikkuhiljaa paremmin ja paremmin. En tiedä onko levyä tulossa ja milloin, mutta ostoslistalleni sen jo lisäsin.

Ajatonta ja kaunista pop-musiikkia, jonka rauhoitteleviin melodioihin voisin uppoutua vaikka loppuelämäkseni.



Ja kaveriksi vielä Uusi Maa musiikkivideo.


30. maaliskuuta 2012

Antti Lainas - Silloin Oli Sunnuntai


Kemiläislähtöinen brittipopista musiikkiaan ammentava Antti Lainas julkaisi loppuun asti hiotun ja viimeistellyn debyyttialbuminsa nimeltään Silloin Oli Sunnuntai. Antin debyytti onkin 40 minuutin pituinen huolella hiottu brittirock-teos, jossa Antin omaan soundiin yhdistyy tarttuvat kitaramelodiat ja isot kertosäkeet. Sanoituksista puhuttaessa on todettava Antin sulkakynän olevan teksteissä hyvin terävä. Antti on itse sanoittanut sekä säveltänyt kappaleensa ja jos näistä kahdesta ehdottomasti paremmin on onnistunut sanoitukset. Lyriikoissa kuljetaan läpi Antin lapsuudenaikaisen Kemin, arkitodellisuuden ongelmien sekä sydänsurujen.

Levyltä saa hakemalla hakea heikkoja puolia, sillä kokonaisuus kuulostaa niin tarkasti loppuun hiotulta ja mietyltä. Useissa lukemissani arvioissani puhutaankin saumattomasta kokonaisuudesta, joka osuu täysin naulan kantaan. Ongelma vain on, että levy on liian hiottu ja täydellisyyteen tähtäävä, että siltä uupuu kokonaan se tietynlainen tarttumapinta. Levyä kuuntelee mielellään ja levyn kuuntelee mielellään toisen ja vaikak kolmannenkin kerran putkeen, mutta sitä ei jää janoamaan lisää. Levy osuu heti ensimmäisellä yrityksellä napakymppiin, eikä jätä jälkeensä sitä tietynlaista janoa, mikä nostaisi kuuntelukokemuksen kerran toisensa jälkeen huippuunsa. Tällä levyllä Antti nostaa päänsä selvästi esille massan joukosta, mutta hänellä olisi myös potentiaalia vaikka nousta muiden olkapäille seisomaan.

Kaiken kaikkiaan levy on kasvoja pyyhkivä raikas Kemistä puhaltava pohjoistuuli, joka soi saumattommasti ja tarttuu kuuntelijaan kiinni ovelilla sanoituksillaan. Antin oma herkkä soundi, komeat melodiat ja isot kertosäkeet toimivat todella hyvin. Levyllä kaikki on tehty oikein, eikä missään olla ajettu metsään. Hienoa Antti!
★★★½☆ (3,5/5)

                                                              Ja loppukevennys:

23. maaliskuuta 2012

8½ - Jean-Luc EP


Turusta ponnistava altsupunkindierock -trio 8½ (Eight and a Half) julkaisi hiljattain uuden Jean-Luc EP:n. Yhtyeen uusi julkaisu pitää sisällään 20 minuuttia tiukaakin tiukempaa tykitystä, oivaltavia sanoituksia ja komeaa soitantaa. Jean-Lucin ja koko bändin ehdoton valttikortti on säröbasson, äkäisen puhelaulun ja raivokkaiden rytmien pyhä kolminaisuus. Kahdenkymmenen minuutin pituisella EP:llä pyhä kolminaisuus toimii vielä pirun hyvin bändin omaksi edukseen, mutta pidemmän päälle tykitys alkaa käydä liiankin raskaaksi. 


Koska bändi itsehän on paras esittelemään omaa tuotostaan, haluan nyt napata pätkän suoraan bändin lähettämästä sähköpostista: "Uunituore Jean-Luc EP tarjoaa kahdenkymmenen minuutin edestä taukoamatonta tykitystä. Yökerhon vessassa naidaan, puskutraktorit mellastavat kaduilla, piñatat räjähtävät iskujen voimasta. Loppu lähestyy, mutta kissabussia ei vieläkään näy. Kissabussi, missä vitussa sinä olet?"


Kokonaisuudessaan EP on ihan hyvä, mutta Indie Music Black Magic Ritual on suorastaan timanttisen kova kipale. Jos se ei sytytä, niin sitten ei sytytä mikään! Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin ja EP kuunteluun!


18. maaliskuuta 2012

Sunnuntaisoundit


Viime viikolla tamperelainen Jukka Ässä -yhtye julkaisi uuden sinkkunsa, eikä voi muuta todeta kuin vautsivau ja jeejeejee. Uusi Maa on niin nappisuoritus kuin olla ja voi. Kappale on rauhoittelevine keinahteluineen ja puhuttelevine sanoituksineen ajattoman kaunis suomalaisen popmusiikin helmi. Lisää, kiitos!


Viime viikolla tarjottiin lisää kotimaista herkkua, kun The New Tigersin tapaan pölyn hieman laskeuduttua debyytin ympärillä antaa Soliti makupalan Black Twigin nälkäisille surinan ystäville julkaisemalla uuden sinkun. Kuten Tikruillakin sinkku sisältää ns. ylijäämäkappaleet, joka on tässä tapauksessa suoraan sanottuna surkea ja harhaanjohtava käsite, Paper Aeroplanen ja levyltä jo löytyvän Kouvola -kappaleen nopeutetun version eli siis Kouvola(fast).



Hehkutin aikoinaan Antero Lindgrenin Cigarette Stump -singleä ja viime aikoina ilokseni olen saanut huomata, että mies on saanut osakseen ansaitsemaansa huomiota. Kuten Rumbakin totesi: "The best artist you’ve never heard of” – siinä Antero Lindgrenin tarina tähän asti. Vaan nyt on aika saada asiaan muutos." Jos sulla on vielä tämä Soundcloudistakin löytyvä debyytti kuuntelematta, niin tee se nyt!




Sitten vielä suomalaisten kollegoiden rinnalle posiitivesti yllättänyt norjalainen Camp Sounds debyytti(?)sinkullaan Meantime.

17. maaliskuuta 2012

Cats On Fire - All Blackshirts To Me [Arvio]

Tättärää ja töttöröö! Ihan ensiksi pahoitteluni jnejne siitä, miten hiljaista blogissani on viimeaikoina ollut. Koulu ja urheiluharrastukseni ovat alkaneet syömään koko ajan enemmän ja enemmän aikaani sekä voimiani, ettei blogille ja musiikille ole jäänyt liiemmin aikaa. Lisäksi aina silloin, kun olisi aikaa, niin en millään ole jaksanut nostaa virtuaalista mustekynääni mustepullosta. Anteex.


Miten itseäni toistavaksi ja tyhmäksi saankaan itseni tuntemaan, kun tämänkin blogitekstin aloitan hämmästelemällä Solitia. Viime viikolla Soliti veti pisteet kotiin kiinnittämällä itselleen Paperfangsin ja ensi perjantaina (23. pv) Soliti julkaisee Cats On Firen kolmannen studiolevyn, jonka rankkaan saman tien Black Twigin rinnalle yhdeksi alkuvuoden kovimmista albumeista. Ja siis heh, jos se nyt ei ole tiedossa, niin Black Twig myöskin totta kai levyttää tällä hetkellä Solitille. Näin se vain on, ei käy kieltäminen.

All Blackshirts To Me -levy on jo ehtinyt hyvän tovin pyöriä levylautasellani ja muotoutua omaan muotoonsa aivonystyröissäni, mikä on selvästi osoittanut suureksi eduksi itse levyllä. Kokonaisuus alkaa loksahdella pikkuhiljaa kohdalleen ja levy tuntuu nostavan tasoaan lähes jokaisella kuuntelukerralla.

Ensikuuntelulla heti levyn ensitahdeista minut valtasi innostus ja odotus, kun levyn kevyesti popfolkkailevan avausraidan Our Old Centre Backin jälkeen tärähtää oikein toden teolla, kun levyn ensimmäinen sinkku My Sense Of Pride kantautuu ulos kaiuttimista. Kuten jo A Few Empty Waves -kirjoituksessani totesin on kappale muodostunut aina vain paremmaksi biisiksi ja noussut levyltä ehdottomaksi suosikikseni. Olen täysin hullaantunut aluksi vähän jopa vieroksumaani Baddingmaiseen soundiin ja kitaramelodiaan. Luv it!



Musiikillisesti Cats On Firestä on muodostunut uuden levyn myötä monipuolisempi. Levyllä sekoittuu kevytkenkäistä poppailua, folkailua, kevyttä rockailua ja 60-lukua. Äänien skaala levyllä on juuri sopiva ja erityisesti 1914 And Beyond ihastuttaa pelkällä erilaisuudellaan ja huolettomalla pianomelodiallaan, joka kuljettaa kappaleen jykevästi alusta loppuun asti. Bändiä on silloin tällöin moitittu monotomisuudesta, mikä kieltämättä on bändin heikko kohta, mutta uusimalla levyllä se häiritsee vain yksittäisten biisien kohdalla. Kuten jokaiselta hyvältä levyltä, niin tältäkin löytyy omat huono kappaleensa ja juuri ne ovat sortuneet lievään monotomisuuteen. Mutta kuten sanoin, asia ei ole mitenkään häiriötekijä. Ja ne Morrissey -vertaukset, njääh. En edes viitsi.

All Blackshirts To Me on kuin palapeli, jossa jokaisella kuuntelukerralla lisätään yksi pala lisää ja pikkuhiljaa paloista muodostuu hämmästyttävän hieno kokonaisuus. Usein isoveljeksi tituleerattu bändi pitää tällä levyllä pikkuveljet vielä sopivan välimatkan päässä takanaan.

Levyn parasta antia: My Sense Of Pride, 1914 And Beyond, Smash It To Pieces ja A Few Empty Waves
Arvio: ★★★★☆

7. maaliskuuta 2012

Paperfangs Nick-sedän hellään huomaan


Lyhyesti virsi kaunis, kuten vanha suomalainen sanontakin menee. Suomalainen dreampop trio Paperfangs on siirtynyt Nick-sedän hellään huomaan eli levyttämään Solitin nimen alle. Tapahtuneen kunniaksi Soliti onkin laittanut Paperfangsin 26. maaliskuuta julkaistavalta omakustanne digijulkaisu/kasetti AVVAAV EP:ltä I Felt The Ocean kappaleen Soundcloudiin kaiken kansan ladattavaksi.



Eikä tämä tähän vielä päättynyt! Paperfangsin pian julkaistava omakustanne on jo ehtinyt olla jonkin aikaa kuunneltavissa Bandcamp-sivustolta. Levy on ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos, sillä se on kaikin puolin erittäin laadukas. Kattavammat levyarvioinnit löydät esimerkiksi Antin ja Juhanin blogeista.

6. maaliskuuta 2012

Auntie Mary - Tenterhooks


Maskulaiset indiepopparit eli Auntie Mary julkaisi sinkkunsa, joka kulkee nimellä Tenterhooks. Heti ensisekunneilta biisin luonne kävin hyvin selväksi, kun heleät ja leikittelevät kitaramelodiat tulvivat ulos kaiuttimista. Lähes neljä minuuttia tarttuvia kitaramelodioita ja piristävää poppailua, jonka taustalla läpi kappaleen säilyy tasaisen rytmikäs hyvin pumppaava komppi. Positiivinen fiilis tarttuu varmasti kuuntelijaan kuin kuuntelijaan.

Yhtymäkohtia hakiessa lähes väistämättä nuosee pinnalle Satellite Stories ja Two Door Cinema Club. Erityisesti kitaramelodiat noudattavat kaikissa kolmessa tapauksessa hyvin samankaltaista kaavaa, mutta mitä muutakaan voisi odottaa, jos molemmat suomalaiskokelaat ovat kertoneet ammentavansa musiikkian Two Door Cinema Clubilta.

Tenterhooks kuulostaa oikein hyvältä ja lupaavalta, sillä mielestäni tämä maa ehdottomasti kaipaa Auntie Maryn ja Satellite Storiesin kaltaista iloista ja letkeää indiepoppailua. Ehdottomasti lisää tälläistä, kiitos!

28. helmikuuta 2012

Nancy - Atomkraft nein Danke!

Hiljaiseloa viettänyt Nancy on herännyt horroksestaan ja julkaissut uuden kappaleen sekä videon debyyttialbumin työstämisen kunniaksi. Ensifiilikset olivat ihan tajuttomat ja olin miltei pudota tuoliltani. Läpi kappaleen säilyvä aavemainen tunnelma yhdistyy kirkkaseen ilmaisuun ja voimakkaasti iskeviin melodioihin, jotka tuovat mieleen aika vahvastikin Lapkon. Erityisesti mielikuvaa vahvistaa Ville Maljasta muistuttava laulaja, mutta itse asiassa mielestäni parempi versio Maljaasta. Oikeastaan kaiken kaikkiaankin voisi kuvailla Nancyn olevan kuin parempi versio Lapkosta. Siis näin yhden kappaleen perusteella arvioituna.

Omaperäinen ja kiehtova soundi! Nancy kannattaa ehdottomasti alleviivata sinisellä ja yliviivata keltaisella. Tulevaa debyyttiä en missään nimessä halua missata.


NANCY - ATOMKRAFT? NEIN DANKE! from portraitofnancy on Vimeo.

P.S. On myös komee video!

22. helmikuuta 2012

Cats On Fire - A Few Empty Waves ja ennakkohehkutusta


Rauli Badding -henkisesti keinahtelevan ykkössinkku My Sense Of Priden seuraaja A Few Empty Waves -single julkaistiin jo viikko sitten, mutta tapani mukaan tulen vasta sillä jälkimäisellä junalla. Onneksi muut bloggarit, kuten esimerkiksi Juhani ja Antti ovat olleen hereillä ja ajan hermolla omissa blogeissaan. Viikon tahaton kappaleen mielessä kypsyttely ei totisesti ole mennyt niin sanotusti hukkaan, vaan ajan kanssa biisi on vain parantanut otteitaan ja esiin on noussut uusia puolia, jotka ensikuunteluilla menivät ohi korvien. Sama ilmiö kuin My Sense Of Pridella, joka ensimmäisillä kuunteluilla vielä sytyttänyt liekkeihin, mutta ajan kuluessa biisi on tullut paremmaksi ja paremmaksi. Alun kaino "meh"-fiilis on tipotiessään.

Edeltäjäänsä verratteassa kallistuu A Few Empty Waves voimmakkaamin takaisin brittiläisen indie rockailun suuntaan ja esimerkiksi The Smitshin myöntävät Antti sekä Juhani yhteistuumin nyökäten olevan edelleen Cats On Firesin musiikissa olevan läsnä. Itsekin yhdyn herrojen ajatuksiin, mutta häiritsevästi The Smiths ei nouse musiikissa esille, vaan se tavallaan vain häilyy jossain  taustalla. Asia ei siis mielestäni ole ongelma, jos siitä ei halua tehdä ongelmaa. Kappale on kokonaisuudessaan raikas ja iloinen kevään tuulahdus kellopeleineen ja kitaramelodioineen. Sympaattinen ja letkeästi keinuileva kappale, joka parantaa otteitaan koko ajan ja päättyy lopulta yhtä aikaa varovaisesti kengän kärkiin tuijoittelevaan, mutta myös itsevarmalta kuulostavaan loppuhehkutukseen.

Kauppoihin All Blackshirts To Me -levy saapuu 23. maaliskuuta. Jos sinkut vakuuttivat, suosittelen pistämään päivämäärän muistiin kalenteriisi, sillä uskaltaisin sanoa, että levy ei ole silloin hukkaostos. Kattavampaa juttua luvassa levyssä sitten myöhemmin lähempänä julkaisua. Ensikuunteluiden perusteella ainakaan huonoksi en missään nimessä menisi sanomaan.

19. helmikuuta 2012

Posti kulkee, kun Kusti polkee - Musiikkia postilaatikon pohjalta

Myönnän, että otsikko on pahasti harhaanjohtava, kun Kusti on jo hyvän aikaa sitten jättänyt pyöränsä varaston perukoille ja tässä kyseisessäkin tapauksessa siirtynyt sähköiseen postinjakeluun. Niin hämmentävältä kuin se omaan korvaani kuulostaakin, on viime aikoina sähköpostiini alkanut suorastaan virrata sähköpostia erinäisiltä bändeiltä ja artisteilta. Tattista vaan erittäin paljon! Kovallakin pakkasella mieltäni lämmittäö suunnattomasti se, kun saa huomata, että joku on tosiaan pistänyt minunkin blogini merkille. Tässä postauksessa olisi taas tarkoitus vähän katsastella, että millaisia bändejä sinne sähköpostilaatikkooni oikein onkaan eksynyt.


Ensimmäiseksi esittelyvuorossa on Raahen suunnalta ponnistava hyvin folk-henkistä alternative-vivahteista musiikkia soittava yhtye, joka on ollut kasassa kutakuinkin vuoden verran. Ensimmäisen omakustanne EPnsä bändi julkaisi loppukesästä ja Alexander In Paris onkin saanut heti rattaansa pyörimään hyvin. On tullut radiosoittoa, musiikkiskaba voitto ja Rumban Vuoden Tulokas -äänestyksestäkin irtosi 5. sija. EPltä ehdoton suosikkini on Man vs. Kid. Kappale on ehdottomasti eniten folk rockia lähentelevä kappale ja siinä erityisesti nuosevat bändin parhaat puolet esiin. Kappaleeseen tuo omanlaistaan rentoutta ja fiilistä rento kitarointi, joka muistuttaa häilyvästi jotain Fleet Foxesin kaltaista saundia. Juuri sitä fiilistä kaipaisin lisää.

Ja lisää löytyy luonnollisesti Soundcloudin puolelta.


***** 


Tämänvuotiset wanhat olivat kuvanneet aamunavaukseen tekemälleen videolleen, kun saksalainen vaihto-oppilaamme toteaa tämänvuoden wanhojen tanssien olevan "perkeleen hyvät". Lennartin kommentti osuisi tälläkin hetkellä naulan kantaan, kun yksi vuoden varmasti kovimpia tulokkaita, eli Greymouth julkaisi toisen sinkkunsa The Restless Passengerin. (The Boyn hehkutukseni voit lukaista tästä) Musiikki toimii, Elinan ääni toimii ja kokonaisuus toimii. Vakuuttavaa työtä! Levyä tiskiin, ei sitä enää jaksa odotella.



*****


Petri Juhani on Tamperelaisen yhden miehen elektroninen indiepop -projekti, joka juuri hiljattain laittoi ensimmäisen Olemisen Sietämätön Reteys EPn verkkolevitykseen. Yhtyeen uupuessa Petri Juhani onkin tuotoksissaan huomattavasti keskittynyt ilmaisuun musiikkilisen yhtyesoundin sijasta. En tiedä, onko herra itse laittanut koskaan merkille, mutta itselleni vielä vähän tuntemattomasta syystä Petri Juhanin tuotanto tuo mieleen Samae Koskisen. Olemisen Sietämätön Reteys ja Petri Juhani vaikuttavat molemmat hyvin mielenkiintoisilta, mutta vielä tässä vaiheessa jäi vähän sellainen "ihan kiva" -fiilis. Levyssä ei itsessään mitään vikaa ole, mutta suuria tunteita ja ajatuksia se ei siltikään herätä. Ihan kuin Petri Juhani vielä säästelisi eikä päästäisi vielä kaikkea irti. Tulevaisuutta kuitenkin silmällä pitäen.

13. helmikuuta 2012

Yournalist - C'mon People

Ensin hauskat: Who is Bon Iver?! Bon Iver kävi pokaamassa itselleen pari pystiä Grammy-gaalasta ja nyt amerikkalaiset ovat hämmentyneitä, että kukas se sitten edes olikaan. Oliko se siis Bonny vai Bunny Bear? Onnittelut kuitenkin bändille pysteistä! Olettaisin ainakin, että Justin Vernon lukee blogiani.


Sitten alkukevennyksen jälkeen vakaviin asioihin. Turun omat pojat eli Yournalist on laittanut tulevalta albumiltaan ensimmäisen sinkkunsa C'mon Peoplen jakoon kaiken kansan kuunneltavaksi. Bändi julkaisi viime kesänä Slippery & Infectedin debyytti EP:n, jolta päällimmäisenä omaan mieleeni jäi tajuttoman kova Nigerian Girl. Kesäinen EP olikin lupauksia täynnä, mutta kokonaisuus jäi kuitenkin vielä vähän puolitiehen ja lupaukset jäivät leijumaan ilmoille. Bändillä on kuitenkin koko ajan ollut musiikinteko hyvin hanskassa ja ensituotoksista lähtien bändi on kuulostaman muita jäljittelemättömältä itseltään eli Yournalisteilta.

Uusi C'mon People jatkaa EP:n tapaan erittäin lupaavasti ja pikkuhiljaa sormenpäät kihelmöiden alankin odottamaan, miltä tuleva Horror and Terror -albumi tulee kuulostamaan. Vielä on kuitenkin reilusti aikaa levyn julkaisuun, joka on 18. huhtikuuta. Kuitenkin kiinnostus on nyt virallisesti herätetty ja alkakoon kahden kuukauden pituinen odotusjakso. Hyväähän kannattaa aina odottaa, eikös?



Samaan syssyyn vielä jätkien tekemä viihdyttävä musiikkivideo ko. kappaleesta.

9. helmikuuta 2012

Pikaisesti: Death Hawks - Death & Decay


Kotimaisen musiikkimedian ja bloggaajien hellässä syleilyssä oleskeleva Death Hawks julkaisi aivan hiljattain esikoisalbuminsa nimeltä Death & Decay. Olihan sitä levyä jo odotettukin, sillä kuuluuhan Death Hawks ehdottomasti tämän hetken mielenkiintoisimpiin ja lupaavimpiin kotimaisiin bändeihin. Oman osansa asiasta kertonee sekin, että bändi on nostettiin Rumban ja YleX:n vuotuiselle "tulevaisuuden tusina" -listalle. Omissa silmissäni tämä valtava hypemyllytys, joka bändin ympärillä on syystalven mittaa pyörinyt, loi bändille kulttibändin mainetta jo ennen ensimmäistäkään levytystä.

Suht keveähkön levyyn tutustumisen perusteella voisin sanoa, että tällä kertaa hypemyllytys, lupailut ja pitkä odotus eivät ole ampuneet tippaakaan ohi vaan osuneet tarkasti maaliinsa. Levyn hämyiseen ja psykedeeliseen maailmaan uppoutuukin erittäin helposti. Lisäpotkua hämyisyydelle tuokin tiukka bluesrevittely ja paikoittelen levyltä löytyvät folksoundit.

Kokonaisuus on erittäin hieno ja jälleen meillä on kuunneltavissamme debyytti, jota on suorastaan nautinto kuunnella. Death Hawksin musiikissa on mukana erittäin kuuluisa "se jokin".

Levyn voit kuunnella Spotifyssa. Kyl meinaa potkii ja kovaa!





6. helmikuuta 2012

Fotoshop - Worries


Fotoshop on ehkäpä parasta elektronista musiiikkia, jota Suomessa tällä hetkellä tehdään. Worries on jatkoa viime vuoden puolella julkaistulle Lifeforms -albumille. Missä Jarno-Erik Faarinen, siellä laadukasta elektronista musiikkia. Katsasta kappale tästä alta, sillä et tule pettymään. Fotoshop tekee tällä hetkellä kaiken kaikkiaan erittäin vakuuttavaa työtä!