Vuoden ulkomaiset levyt 2013

Kylläpäs taas tuli tuskasteltua tämän listan kanssa, kuten aina. Ulkomaisten albumien kohdalla oli selvää ylitarjontaa ja erityisiä vaikeuksia tuotti päättää, minkä albumin joutuisi rankkaamaan ulos listalta. Kotimaisella listalla oli tilanne vähän päinvastainen. Kotimaisten lista täyttyi helposti ensimmäisten viiden levyn osalta, mutta sen jälkeen monen albumin kohdalla joutui tarkemmin, haluaisinko sittenkään tituleerata tätä albumi yhdeksi vuoden parhaista. Erottuuko albumi tarpeeksi muiden joukosta, jotta nostaisin sen erikseen jalustalle?

Täytyy vielä sekin todeta, että tänä vuonna olen ollut hirvittävän huono musadiggari. Pääasiassa olen ollut äärimmäisen skeptinen useita, erityisesti suurten tekijöiden, levytyksiä kohtaan. Näistä mainitakseni Kanye West, The National ja Vampire Weekend nyt ainakin. Yhtäkään mainituista en kuunnellut viikon, kuukauden tai edes kahden kuukauden sisällä julkaisusta, vaan ensikosketukset jokaiseen albumeista taisi saada ensikuuntelunsa vasta marraskuussa. Minua ei yksinkertaisesti kiinnostanut ajatus. Sittemmin kukin esimerkeistä nousi tälläkin listauksella erinomaisille sijoituksille.

Tarkoitus oli tehdä samaan listaukseen molemmat top-listat, mutta pelkästään ulkomaisten levyjen listauksessa kului niin paljon aikaa, että kotimaisen listan tekeminen siirtynee väkisin viikonlopulle.

Ulkomaiset TOP 6:
6. Arctic Monkeys - AM

Arctic Monkeys jatkaa sarjaani levyistä, jotka kuuntelin ensimmäistä kertaa vasta parisen viikkoa sitten. Tavallaan pidin ja pidän sinkkulohkaisusta Do I Wanna Know?, mutta tavallaan alusta asti vihasin ja vihaan sitä vieläkin. Kappaleessa on mahtava koukku, melodiat ja kokonaisuudessaan oikeasti todella hieno kappale, mutta luoja miten joka kerta turhaudun siihen äärettömään hitaasti ja vaivaalloisesti suossa rämpivään poljentoon. Mutta toisaalta sekin sopii äärimmäisen hyvin itse kappaleeseen. Kuten voi huomata, kyseinen sinkku herättää hyvin ristiriitaisia tuntemuksia. Ei, ei huolta. En ymmärrä itsekkään täysin mitä tarkoitan. Palatakseni takaisin levyn pariin, niin R U Mine? -kappaleella sitten vihdoin jysähtää. Tiedä sitten onko tarkoituksellista, että raskaasti tallustavan aloituksen jälkeen AM vähän kuin herätelläkseen kuuntelijan potkaisee nivusille ja sellaisella asenteella, ettei voi enää vastustaa. Tästä päästäänkin erinomaisella aasinsillalla siihen miksi AM vielä viime hetkillä syrjäytti Vampire Weekendin uuden albumin listalta kokonaan ulos. AM:lla musiikki on soitettu sellaisella intensiteetillä, sillä tietyllä "rock-asenteella", ettei Vampire Weekend kestänyt enää vertailua. Siksi Modern City of Vampires saisi tyytyä listani 7. sijaan, jos sellainen jaettaisiin.

Suoranaisia heikkoja hetkiä ei AM:lta taida edes löytyä.


5. Arcade Fire - Reflektor

Ulkomaisten albumien listalta löytyy tasan kaksi albumia, joista olin täpinöissäni jo ennen julkaisua ja kuuntelin levyt välittömästi, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Reflektor on niistä toinen. Vuoden yksi hämmentävimpiä levyjä. Aluksi Reflektor-singlen tiukat diskobiitit saivat monet kriitikot kuolaamaan sateenkaaria ja yhtä monet repimään pelihousunsa. Afterlife sai yleisesti jo huomattavasti suopeamman vastaanoton, mutta voi pojat kuin itse järkälemäinen albumi julkaistiin. Mediaa seuratessani tuntui, ettei kukaan oikein osannut sanoa, mitä levystä pitäisi ajatella. Reflektor on äärimmäisen kunnianhimoinen albumi, joka samalla aiheuttaa sen äärimmäisen hämmentävyyden. Levyllä on äärimmäisen kovia ja täyden kympin arvoisia kappaleita, mutta niiden vastapainoksi levylle on yhtyeen itsekontrollin pettämisen seurauksena lipsahtanut muutama mitäänsanomattomuus. Vaikka levyn on kuunnellut lukuisia kertoja niin yhdellä istumalla kuin pätkissä ja takaperin sekä ylösalaisin, on levyllä kappaleita joista ei jää oikein mitään muistikuvaa. Kappaleet jäävät tyhjänpantiksi täytemateriaaliksi, jota a) tuplalevylle ei olisi ollut tarpeen laittaa ja b) Arcade Firen sävellyskynä on terävämpi, mitä kyseiset kappaleet antavat ymmärtää. Toisella levyllä ote kuitenkin huomattavasti parantuu ja keskilevyn suvantovaihe jää jo hieman varjoon, mikä nostattaa levyn kokonaisarvoa huomattavasti.

Reflektor on oikeasti mielestäni erittäin hyvä levy kokonaisuudessaan ja se sisältää kourallisen loistavia kappaleita. Niin ja muuten, rankkaan tämän levyn korkeammalle kuin edeltäjänsä The Suburbs.


4. Deafheaven - Sunbather

Olin täysin muutu jo sillä sekunilla, kun kuulin ensimmäistä kertaa sinkkujulkaisen Vertigon. Vertigo ja Deafheaven oli jotain niin erilaista kuin kaikki muu. Pitchfork-ystävällistä bläkkistä, kuten metal-puritaanit ovat Sunbatheria kutsuneet. Sunbather on yksinkertaisesti kuuntelukokemus. Se ei ole levy, jota voi analyyttisesti purkaa paloihin ja arvioida miten hyvin palaset loksahtelevat kohdalleen. Sunbather on levy, joka saa kuuntelijan tuntemaan ja kokemaan asioita. Se saa kuuntelijan kokemaan äärimmäisen pakahduttavaa oman itsensä sisältä ulospuskevaa tuskaa ja ahdistusta kesäisellä hiekkarannalla auringon hyväillessä pilvettömällä taivaalla ja varpaiden lilluessa lempeässä rantavedessä.

Sunbather on albumi, jolla sisäinen pimeys kohtaa auringonvalon. Sunbather on jotain, jota ei voi edes käsittää kuuntelematta. Ei tätä levyä voi pukea sanoiksi.



3. Kanye West - Yeezus

Tämä vuosi on omalta osaltani ollut selkeästi hyvä vuosi kokeellisemmalle musiikille. Olen huomannut kuuntelevani sitä enemmän ja huomannut vielä pitävänikin siitä. Pitäväni paljon. Yeezus lukeutuu tähän kokeellisempaan osastoon sekä yleisesti että Kanyen omaan tuotantoon verrattaessa. Pitkään jätin kuuntelematta Yeezus-levyn, mutta ensikuuntelulta jäin Kanyen viitoittamalle tielle. Levy kolahti lujaa heti ensimmäisellä kuuntelulla ja sai janoamaan levyä lisää ja lisää. Levyssä on omanlaistaan vaaran tunnetta. Ärhäkän ja kokeellisen soundimaailman lisäksi myös Kanye West itse on aiempaa aggressiivisempana niin kirjoittamissaan lyriikoissa kuin myös tavassaan esittää ne. Koko hullunmylly kulminoituu irtoinaiselta vaikuttavaan, mutta albumin loistavasti lopettavaan Bound 2 -kappaleeseen, jonka aikana Kanye-herra kuulostaa siltä kuin voisi jatkaa lyriikoidensa lausumista vaikka maailman tappiin asti. Siis jos siihen olisi tarve, mutta eihän jumalalla ole.




2. The National - Trouble Will Find Me

Valtaosa musiikkimedian ihmisistä tuntuu jakavan saman kokemuksen Trouble Will Find Me -albumin kanssa. Ensikuunteluilla herää pientä pettymystä, mutta kun levyn antaa ajan kanssa hautua alitajunnussa ja kypsytellä itseään, korvaa albumi kaiken vaatimansa kärsivällisyyden moninkertaisesti. Levy on tulvillaan hienoja kappaleita ja melodioita. Kokonaisuutena se on hyvin raskauttava, mutta äärimmäisen kaunis levy, joka kasvaa jokaisella kuuntelulla suurempiin sfääreihin. Fireproof ja I Need My Girl -kappaleiden kaltaiset pakahduttavan kauniit mahtipontisuutta uhkuvat balladit ovat sävellyksinä levyn, The Nationalin ja vuoden ehdotonta parhaimmistoa. Juuri kyseisistä kappaleista löydän jopa jotain Fake Empiren kaltaista melankolista ja kaunista tunnelatausta. 13 kappaleen levyltä löytyy tusina ja yksi kaunista, koskettavaa ja erinomaista kappaletta.

Välillä itsekin ihmettelen, miksen rankannut The Nationalia ykköseksi.

1. Disclosure - Settle

Vuonna 2013 julkaistu levy, josta olen ehdottomasti nauttinut eniten ja jota olen eniten kuunnellut, on ehdottomasti Settle. Lawrencen veljeksistä muodostuvan Disclosuren tuore tanssimusiikki yhdistelee huolettomasti musiikkityylejä toisiinsa ja käyttää niitä hyväksi omiin tarpeisiinsa ja visioonsa. Disclosure tekee tanssimusiikistaan täydellisesti omankuuloistaan. Kesällä julkaistu Settle olikin erittäin tervetullut uusi tulokas tanssimusiikin maailman ja erinomainen vastapaino toiselle vanhan liiton parivaljakon Daft Punkin myöskin kesällä tanssittaneelle albumille. Nuori haastaja vei tällä kertaa kirkkaasti voiton veteraanista. Menivät vielä julkaisemaan julmeton hyvän remixin Jessie Waren Running-kappaleesta, joka löytyy levyn special painoksesta.

Settle on oikeasti parasta huumetta heti elämän jälkeen. Ei lisättävää.

The Scenes - December Heat

The Scenes tuli ryminällä esiin ja ainakin minun tietoisuuteni To Fix Revolving Antlers -debyyttisinglensä myötä. Muistan kuunnelleeni kappaletta ja hämmästelleeni, että mikä ihme tämä bändi oikein on, sillä ainakin allekirjoittaneeseen kyseinen kappale teki todella suuren vaikutuksen! Kappale oli todellinen "mind blow".

Yhtye ehti julkaista debyyttialbuminsa Images of Animals Crying in Public kaikessa hiljaisuudessa jo 19. päivä viime kuuta ja viikko sitten yhtye jakoi albumilta lohkaistun singlen December Heatin Soundcloudiin. Kakkossingle esittää yhtyeestä hyvin erilaista puolta kuin To Fix Revolving Antlers, mutta jotain mihin minun on ihan pakko blogissani tarttua. Kappale nimittäin paljastaa jotain, joka vielä ensimmäisellä sinkulla jäi varjoihin piiloon, eli yhtyeen uskomattoman hyvän laulajan Konsta Koiviston. December Heatilla ei kaasutella enää samanlaista vauhtia kuin aiemmin, vaan jalka on reilusti nostettu kaasupolkimelta ja laskettu tempoa oikein kunnolla, minkä ansiosta Koiviston ääni voidaan päästää todellisiin oikeuksiinsa. Kylmät väreet kulkevat selkäpiitä pitkin, kun laulaja päästää äänensä kunnolla irti kitarakuljetuksien säestämänä.

Suoraan sanottuna December Heat on uskomattoman hieno kappale, joka esittelee sekä bändin että sen laulajan monipuolisuutta, kun vertailukohdaksi otetaan yhtyen aiempi sinkkulohkaisu. Näiden kahden singlejulkaisun voi debyyttialbumilta odottaa ihan mitä vaan. Se mitä luultavimmin onkin tämän taiderock-orkesterin imagoa kantavan yhtyeen tarkoitus. Hysteriaa yhtye peräänkuuluttaa ja hysteriaa se haluaa levittää.

Neat Neat - We Need the Rain

Tammikuussa julkaistu Olympus Mons oli ensikosketukseni Neat Neatin musiikkiin ja pakko myöntää, että olin heti ensikuulemalta täysin myyty. Siltä seisomalta lisäsin yhtyeen kaikille mahdollisille seurantalistoilleni, ettei yhtyeen seuraava kappale vahingossakaan pääsisi livahtamaan ohitseni. Tänään odotus palkittiin, kun Neat Neat julkaisi uuden sinkun We Need the Rain.

Alkufiilikset kappaleesta olivat hyvin ristiriitaiset. Odotin jotain Olympus Monsin kaltaista pankinräjäyttäjää, joka heti ensikuulemalta lyö tajun kankaalle. Vasta useampien kuuntelukertojen myötä kappale alkaa kunnolla muodostua ja se saa enemmän syvyyttä ja paranee kerta kerralta aina hienommaksi kappaleeksi. Vähitellen mieli alkaa muuttua ja käsittää miten hieno kappale We Need the Rain onkaan, vaikka ensimmäiset ajatukset kappaleesta olivatkin hyvin ristiriitaiset. Edeltäjänsä kaltainen altsurock-iloitteluhan se ei ole, mutta tämä ei tee kappaleesta yhtään vähäpätöisempää. Melkeinpä voisin väittää, että asia on päinvastoin ja We Need the Rain on ainakin allekirjoittaneen mielestä parasta Neat Neatia tähän mennessä.

Kappale ei ole sitä, mitä odotin vaan jotain vielä parempaa. We Need the Rain ja Olympus Mons, kaksi hyvin erilaista, mutta timanttista julkaisua. Näiden kahden kappaleen jälkeen suorastaan janoan Neat Neatin debyyttialbumia.

8½ - Jean-Luc EP

Turusta ponnistava altsupunkindierock -trio 8½ (Eight and a Half) julkaisi hiljattain uuden Jean-Luc EP:n. Yhtyeen uusi julkaisu pitää sisällään 20 minuuttia tiukaakin tiukempaa tykitystä, oivaltavia sanoituksia ja komeaa soitantaa. Jean-Lucin ja koko bändin ehdoton valttikortti on säröbasson, äkäisen puhelaulun ja raivokkaiden rytmien pyhä kolminaisuus. Kahdenkymmenen minuutin pituisella EP:llä pyhä kolminaisuus toimii vielä pirun hyvin bändin omaksi edukseen, mutta pidemmän päälle tykitys alkaa käydä liiankin raskaaksi. 


Koska bändi itsehän on paras esittelemään omaa tuotostaan, haluan nyt napata pätkän suoraan bändin lähettämästä sähköpostista: "Uunituore Jean-Luc EP tarjoaa kahdenkymmenen minuutin edestä taukoamatonta tykitystä. Yökerhon vessassa naidaan, puskutraktorit mellastavat kaduilla, piñatat räjähtävät iskujen voimasta. Loppu lähestyy, mutta kissabussia ei vieläkään näy. Kissabussi, missä vitussa sinä olet?"


Kokonaisuudessaan EP on ihan hyvä, mutta Indie Music Black Magic Ritual on suorastaan timanttisen kova kipale. Jos se ei sytytä, niin sitten ei sytytä mikään! Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin ja EP kuunteluun!

Nancy - Atomkraft nein Danke!

Hiljaiseloa viettänyt Nancy on herännyt horroksestaan ja julkaissut uuden kappaleen sekä videon debyyttialbumin työstämisen kunniaksi. Ensifiilikset olivat ihan tajuttomat ja olin miltei pudota tuoliltani. Läpi kappaleen säilyvä aavemainen tunnelma yhdistyy kirkkaseen ilmaisuun ja voimakkaasti iskeviin melodioihin, jotka tuovat mieleen aika vahvastikin Lapkon. Erityisesti mielikuvaa vahvistaa Ville Maljasta muistuttava laulaja, mutta itse asiassa mielestäni parempi versio Maljaasta. Oikeastaan kaiken kaikkiaankin voisi kuvailla Nancyn olevan kuin parempi versio Lapkosta. Siis näin yhden kappaleen perusteella arvioituna.

Omaperäinen ja kiehtova soundi! Nancy kannattaa ehdottomasti alleviivata sinisellä ja yliviivata keltaisella. Tulevaa debyyttiä en missään nimessä halua missata.


NANCY - ATOMKRAFT? NEIN DANKE! from portraitofnancy on Vimeo.

P.S. On myös komee video!

Pikaisesti: Death Hawks - Death & Decay

Kotimaisen musiikkimedian ja bloggaajien hellässä syleilyssä oleskeleva Death Hawks julkaisi aivan hiljattain esikoisalbuminsa nimeltä Death & Decay. Olihan sitä levyä jo odotettukin, sillä kuuluuhan Death Hawks ehdottomasti tämän hetken mielenkiintoisimpiin ja lupaavimpiin kotimaisiin bändeihin. Oman osansa asiasta kertonee sekin, että bändi on nostettiin Rumban ja YleX:n vuotuiselle "tulevaisuuden tusina" -listalle. Omissa silmissäni tämä valtava hypemyllytys, joka bändin ympärillä on syystalven mittaa pyörinyt, loi bändille kulttibändin mainetta jo ennen ensimmäistäkään levytystä.

Suht keveähkön levyyn tutustumisen perusteella voisin sanoa, että tällä kertaa hypemyllytys, lupailut ja pitkä odotus eivät ole ampuneet tippaakaan ohi vaan osuneet tarkasti maaliinsa. Levyn hämyiseen ja psykedeeliseen maailmaan uppoutuukin erittäin helposti. Lisäpotkua hämyisyydelle tuokin tiukka bluesrevittely ja paikoittelen levyltä löytyvät folksoundit.

Kokonaisuus on erittäin hieno ja jälleen meillä on kuunneltavissamme debyytti, jota on suorastaan nautinto kuunnella. Death Hawksin musiikissa on mukana erittäin kuuluisa "se jokin".

Levyn voit kuunnella Spotifyssa. Kyl meinaa potkii ja kovaa!

Hyvää huomenta Suomi hyvin pyyhkii!

Guten Morgen! Ai että, en muista koska viimeksi olisi ollut yhtä mukava aamu ja siksi oikein innostauduin vähän kirjoittelemaankin. Rakastan yli kaiken raukeita ja rentoja viikonloppuaamuja, kun saa nukkua rauhassa, makoilla laiskana sängyssä ja sitten kammeta itsensä keittämään pari kuppia kahvia. Aamukaffia odotellessa selailee nopeasti sarjakuvat ja katsoo jos lehdistä löytyisi kiinnostavia levyarvioita. Kahvin tiputtua napataan kupillinen mukaan ja istahdetaan koneelle fiilistelemään hyvää musiikkia. Täydellinen aamu on täydellinen.

Tämän aamun tehtäväksi olen ottanut itselleni Coldplayn uusimpaan eli Mylo Xylotoon tutustumisen. Ja koska olen tällä hetkellä yli optimistinen, kliseinen ja Colplay, niin upotteeksi totta kai Viva La Vida!

M83 - Hurry Up, We're Dreaming

M83:n uutukainen Hurry Up, We're Dreaming tuplalevy on kokonaisuudessaan ihan mahtava levy. Se on mahtipontinen niin musiikillisesti kuin myös kooltan, sillä levyhän on 22 biisin ja 75 minuutin pituinen jättiläinen. Etukäteen ja ensimmäisillä kuuntelukerroilla juuri tuo koko hieman hirvitti, mutta pikku hiljaa levy alkoi avautumaan kunnolla ja sen sisään uppoutui täysin. Valtavan ulkomuodon alta hiljalleen paljastuukin yllättävän simppeli, mutta erittäin hyvä kokonaisuus. Nyt kun levyä on jo kuunnellut monet kerrat läpi tajuaa, että eihän tämä levy olisi yhtään mitään lyhyempänä. Levy vain menettäisi kaiken mahtipontisuutensa, mikä on koko levyn selkäranka ja lumoava tekijä. Levy ei ole vain kasa loistavia biisejä vaan loistavista biiseistä yhteen punottu loistava ja mahtipontinen kokonaisuus.

Pienen sulattelun jälkeen levy alkaa todella toimia ja siitä paljastuu lukuisten loistavien biisien taustalta myös loistava kokonaisuus. Uljas ja mahtipontinen levy, joka on ehdottomasti yksi vuoden parhaita. Ja tuossa pituudessa on se erittäin hyvä puoli, ettei tähän ainakaan ihan heti ehdi kyllästyäkään. Hurry Up We're Dreaming on lumonnut minut täysin ja rakastan sitä juuri tälläisenä enkä kaipaa mitään muutoksia. Kerta kerralta biisit ja levy aina vain paranee. Voiko joku oikeasti vihata tätä?

Näin hyvä levy se on: ★★★★★
Rakkaudella, Markku



Spotify, Facebook, Kotisivut, Twitter 

Perjantain Saundit

Tänään jätän jaaritteluni tähän ja upottelen pari biisiä.

Release (Demo Version) by Fotoshop

Big Tree - Seattle Bound by Paper Garden Records

Big Tree - This Fall by Paper Garden Records

Void by sink \ sink

Grimes - Oblivion by Hypetrak

Rakkaudella, Markku

The Blanko - Flying Colours [Albumi]

Ai hitto, minä olen nyt löytänyt The Blankon! Nimi on aina silloin tällöin jostain tullut eteen, mutta vasta tänään sen jälleen kerran tullessa esille laitoin kuuntelun ja voi luoja mitä olenkaan missannut! Pohjustusta sen verran, että The Blanko on siis suomalainen kitarapainotteista proggressiivista rockia soittava rock trio, joka julkaisi debyyttinsä Flying Coloursin viime keväänä. Nopeasti selailin muutamat arvostelut debyytistä ja erittäin lämpimän vastaanoton se keväällä saikin. Lisäksi valitsihan YleX The Blankon yhdeksi bändiksi tulevaisuuden tusinasta. Ei näytä yhtään hullummalta tulevaisuutta ajatellen!

The Blankon esikoinen on erittäin intensiivinen, tiivis ja suhteellisen raskas kahdeksan biisin paketti, josta on karsittu kaikki ylimääräinen pois. Saundi on isoa ja hyvin mahtipontista, josta paikka paikoin tulee itselleni mieleen Lapko ja erityisesti Muse. Laulaja-kitaristi Hauta-aho ollaan monissa kirjoituksissa nostettu erikseen esille ja ihan syystäkin, sillä kyseinen herra seisoo hyvin tiivisti valokeilassa. Ei pelkästään erinomaisilla ja värikkäillä vokaalisuorituksillaan, vaan myös erittäin hyvänä kitaristina. Mietityttää vain, että nojautuuko The Blanko liian tukevasti Hauta-ahoon. Paikoitellen olisin kaivannut hivenen paremmin bassoa ja rumpuja esille, mutta se on lähes sivuseikka, kun musiikki pysyi rikkaana ja monipuolisena näinkin.

The Blanko on onnistunut tekemään esikoisestaan huikean kokonaisuuden, joka nousee yhdeksi vuoden parhaista levyistä. Debyytti on raskas ja intensiivinen, mutta samalla yllättävän raikas. Kolahti ja kovaa!

Sitten vielä ois tarjolla promot levyltä, joista oma suosikkini on Feel. Lisäksi haluan erikeen mainita Save Me biisin, joka oli mielestäni yksi ehdottomia kohokohtia levyllä. Ehdottomasti tsekkauksen arvoinen levy ja bändi!
Do You Remember? by theBlanko
Feel by theBlanko
You and I by theBlanko

Face Of God - Fire EP

Teenpäs nyt kirjoituksen EPstä, josta oli tarkoitus ja olisi pitänyt tehdä jo jonkin aikaa sitten. Nyt siihen on kuitenkin oiva tilaisuus, koska minulla on hieman tylsää ja tällä tavalla voin kivasti pakoilla huomista bilsan koetta. Joka tapauksessa jo aikaisemmin aika paljonkin hypettämäni Face Of Godin Fire EP julkaistaan 21. päivä - eli huomenna. Koska olen syntynyt kultalusikka peräpäässä omistan EPn jo ja ajattelin nyt rustata mielipiteeni siitä. Eli siis tehdä tälläisen levyarvion. Arvosteluista olen päättänyt luopua, koska a) en mielestäni osaa kirjoittaa arvostelua b) kirjoitan vain mielestäni hyvistä bändeistä ja levyistä, joten "arvostelu" käsite vähän menettää merkityksensä, kun jokainen levy on mielestäni hyvä. Ja jos ei tekstitä tajua, että pidän ja rakastan kyseistä viisua tai levyä, niin se on ehkä jo vähän huonompi juttu.

Kuitenkin puhutaanpa sitten vähän tästä EPstä. Aiemmin Face of God oli jo jakanut soundcloudiin EPltä biisit The Miracles ja nimikkoraita Firen, joten käytännössä puolet EPstä oli jo tuttua kamaa. Mutta ihan hyvin biisit kolahtivat EPltäkin kuunneltuna, ellei jopa paremmalta, kun kuuntelukertoja on enemmän alla. Fire ja The Miracles toimivat edelleen ja erittäin hyvin. Fire varsinkin tuntuu tulevan ajan kanssa aina vain paremmaksi. Erittäin kova ja asiallinen raita, joka iskee vasten kasvoja eikä jätä todellakaan kylmäksi. The Miracles jatkaa hyvin samaa linjaa, mutta enemmän melodisena. Kuitenkin olen näistä biiseistä jo vähän kertoillut enemmän edellisessä kirjoituksessa, joten keskityn näihin henkilökohtaisiin uutuuksiin.

Kaksi uutta biisiä ovat siis Turn Back The Time ja Elephant, joista erityisesti jälkimmäinen on kolahtanut erittäin hyvin ja noussut Firen ohalla lempparikseni. Elephant on ehkä EPn melodisin biisi ja ehkä kaikkein helpointen tarttuva ja avautuva. Voisiko se olla Face Of Godin ensimmäinen isompaan radiosoittoon nouseva hitti? En kuitenkaan näistä asioista osaa oikein mitään sanoa, joten parasta olla hiljaa ja jättää ne muiden päätettäviksi. Nimittäin omasta mielestäni se voisi olla melkeinpä mikä vain.

Turn Back The Time ei kuitenkaan ole muiden biisien tavoin yhtä hyvin kolahtanut tai sitten en vain vielä ole päässyt kunnolla siihen sisälle. Huonoksi en kuitenkaan sitä sano, sillä sitä se ei edes ole. Tässäkin biisissä on kuitenkin vahvasti bändille jo oikeastaan ominainen asenne mukana, sillä hyvin helposti ja lähes huomaamatta alkaa jalka takoa lattiaa sekä pää nyökkymään musiikin tahdissa. Ja biisin ehdoton kohokohta ja loistava lopetus koko levylle on tuo reippaan parin minuutin outro tai instrumentaalinen osuus vai miksi tuota nyt oikeasti pitäisi nimittääkkään. En oikeastaan tiedä. Joka tapauksessa biisin lopetus ja samalla koko EPn lopetus on loistava. Se mielestäni aika hyvin kiteyttää kahteen minuuttin koko Face of Godin musiikin. Se on melodista, energistä ja todella kovalla asenteella soitettua monipuolista musiikkia.

Kaiken kaikkiaan EP on erittäin hyvä kokonaisuus, jota kelpaa kuunnella kerta toisensa jälkeen kyllästymättä. Levyn julkkari on siis huomenna ja ainakin Stupido shopista voit lätyn itsellesi hankkia. Face Of God on bändi, jonka todellakin suosittelen tsekkaamaan - oikeasti.

Loppuun vielä maistiaseksi Fire, joka on supersuosikkini. Lisää biisejä löytyy Soundcloudista.

Fire by Face of God

E: Hyvästä on helppo kirjoittaa ja kylläpäs sitä tekstiä nyt tulikin!

Conor Mason - Passing Colours / We Watched The Sky Rotate

Vautsivau ja Bumtsibumbum! Nyt nimittäin Markku-poikaa viedään ilman mitään pidättelemistä. Nimittäin nyt osui kohdalleni sellainen löytö, että aijaijai. Tai ainakin minulle nimi on ihan uusi. Törmäsin vain tänään soundcloudiin jaettuun Passing Colours biisiin ja se oli sen jälkeen sitten menoa. Olen onnistunut jo blogissani totaalisesti ylikäyttämään "rakastaa"-verbin, mutta ei anneta sen haitata, sillä minä rakastuin taas!

Kirjoittaminenkin on vaikeaa, kun olen niin täpinöissäni. Tai lähinnä tunteitani kuvaavien sanojen keksiminen. Yksinkertaisuudessaan tämä on vain jotain uskomattoman kaunista. Biisit leijailevat ihanien kitara- ja pianomelodian saattelemana Conorin laulaessa herkällä, utuisella ja hyvin tunteikkaalla äänellään. Mieti nopeasti joku mielestäsi kaunis kappale. Korota se potenssiin kaksi niin saat Conor Masonin.

Jälleen kerran sanani eivät riitä kuvaamaan tätä musiikkia. Tai en edes pysty keksimään kunnon sanoja. Onneksi musiikilla on sellainen hieno ominaisuus, että jokainen voi kuunnella sitä itse, eikä joudu tyytymään vain toisten (kehnoihin) kuvauksiin.

Tiivistettynä: Conor Mason on mahtava! Pistäkää nimi mieleen! Itse ainakin teen niin ja jään innolla odottamaan milloin saan kuulla hänestä uudelleen. Nyt kuitenkin naattikaamme hienosta ja mahtavasta musiikista!

New Songs by Conor Mason

Ja jos kiinnostuit, niin: http://soundcloud.com/conormason

The New Tigers - Velvet Jam

The New Tigers on tänään laittanut jakoon toisen maistiaisensa 21. päivä julkaistavalta New Tigers debyyttialbumiltaan. Ensimmäinen julkaistu biisi levyltä oli Pocketful of Sand, joka oli kaiken kaikkiaan ihan mahtava biisi. Hehkutin biisiä oikein olan takaa ja nostin sen kesän parhaimpien julkaisujen joukkoon. Samalla luonnollisesti odotukset levyä kohtaan nousivat.

Velvet Jam iskee hyvin samalla tavalla kuin edeltäjänsä. Jo ensimmäisellä kuuntelukerralla biisi kuulostaa loistavalta, mutta jokaisen toiston jälkeen alkaa päästä enemmän ja enemmän biisiin sisälle. Samalla alkaa huomioida uusia vivahteita sekä yksityiskohtia biisistä. Jos vielä vähän vertaillaan tuohon Pocketful of Sand biisiin, niin Velvet Jam on energisempi viisu. Edelleenkin biisi liikkuu pitkälti kaiutettujen kitarariffien saattelemana, mutta esimerkiksi kaunis laulumelodia ollaan nostettu tässä enemmän esille.

Mitä tästä enää keksisi sanottavaksi. Jälleen The New Tigersilta loisteliasta musiikkia. Ei kyllä pysty tästäkään biisistä keksiä mitään moitittavaa. Alusta loppuun biisi kulkee ihanan luonnollisesti. Kitarariffit ja kitaramelu ovat aina mahtavaa kuunneltavaa ja siihen kun vielä lisätään kaunis laulumelodia.

The New Tigers on mahtava, Velvet Jam on mahtava ja tuleva levy on ihan varmasti mahtava! 21.9 can't wait!
  The New Tigers : Velvet Jam by Soliti

Biisejä, joista minun on pitänyt kirjoittaa

...Mutta en kuitenkaan ole vielä sitä tehnyt. Nyt päätin sitten kirjoittaa niistä biiseistä, jotka merkinnän arvoisia ovat, mutta en kiireiden, hajamielisyyden tai muun vastaavan syyn takia ole vielä kirjoittanut. Koska biisejä on tulossa useampia, niin tämän pidemmittä puheitta käydään niihin biiseihin käsiksi!

Ensimmäisenä Black Twig, koska odotan tämän bändin tulevaa albumia kovalla innolla ja jännityksellä! Ensinnäkin Swans et Tea EP kuulostaa ihan mahtavalta ja toiseki Nick Trianin luotsaamalta Soliti-labelilta on tullut ja on tulossa niin mahtavia julkaisuja, että tämäkin jo nostaa odotuksia Black Twigia kohtaan. Enkä tahdo uskoa, että Black Twig pettäisi näitä odotuksia. Tulevan levyn julkaisusta ei tietääkseni ole tullut vielä mitään arveluja. Kesäkuussa se oli jo miksattavana Solitin mukaan. Mutta odotellaan rauhassa ja kuunnellaan EPtä!
Black Twig by blacktwigmusic

Pysytään edelleen Suomessa, vaikka heti sitä ei tästä englanninkielisestä räppäristä ei uskoisi. En ole koskaan ollut mikään kova suomalaisten tekemän englanninkielisen räpin ystävä, mutta olen varma että tämä on kuitenkin sen kärkikaartia. Ja vaikka Suomesta tuleekin ylipäätään oikein hyvää hip-hopia ja räppiä, niin kyllä minä nostan The Megaphone Statesin ehkä tämän hetken kovimmaksi suomalaisräppäriksi. Niin tiukka raita tämä Lights on!

Lights by The Megaphone State

Sitten Björkin ja Dirty Projectorsin yhteisprojektin tuottamaa hedelmää. Aina, kun kuulee nimen Björk tietää, että nyt ollaan jonkin mielenkiintoisen äärellä. Ja minä en siis todellakaan ole mikään suuri Björk fani. Kuitenkin tämä on oikein positiivisesti yllättänyt biisi. Tälläistä hyvän mielen musiikkia, sillä aina tämän biisin kuunneltua jää jäljelle iloinen ja positiivinen biisi. Kuitenkin tämä biisi on varmasti sellainen, joka jakaa porukan kahtia. Itselleni tämä kuitenkin kolahti jo ensimmäisellä soitolla.

Dirty Projectors + Björk - On and Ever Onward by DominoRecordCo

Purity Ring on jälleen yksi bändi, joka harvoin tuottaa pettymyksiä. Eikä Belispeak ole tässäkään tapuksessa poikkeus, sillä oikein hienon biisin on tämä kanukki duo väsännyt. Kirjoitusinto alkaa tässä kohtaa jo pikkaisen laantua, joten pahoittelut, etten pysty enää tämän enempää Belispeakista jaarittelemaan. Annan siis biisin puhua puolestaan.

Belispeak by PURITY RING

Girls on bändi, joka on tullut minulle tutuksi vasta viime kuukauden aikana Vomit kappaleen myötä. Vähäsen aikaa sitten Girls yllätti minut jälleen uudella sinkullaan Honey Bunny, joka on aivan mahtava biisi. Vomit ei minua täysin vakuuttanut. Biisi oli massiivinen ja omalla tavallaan hieno, mutta jostainn syystä se ei vain minua säväyttänyt. Siitä jäi vähän ristiriitainen mielipide, mutta Honey Bunny korjaa tilanteen. Biisi nimittäin osui ja upposi 100% heti kerralla. Tuohon edelliseen biisiin verrattuna huomattavasti popmaisempi, joten varmasti myös helpommin lähestyttävä. Joka tapauksessa tämä biisi vakuutti minut! 13. päivä on uutta levyä tulossa, nyt en enää malta odottaa!

Girls - Honey Bunny by pillowjungle

Kasabian - Days Are Forgotten

Musabloggarit usein ovat jonkin asteisia musamuodin "edelläkävijöitä", mutta minä olenkin ernu ja tulen ylpeänä jälkijunassa! Sain vasta 15 minuuttia sitten tietoisuuteeni, että Kasabianilta on tullut jo reipas kuukausi sitten uusi sinkku Days Are Forgotten. Ja jos totta puhutaan en edes tiennyt, että heiltä on tulossa uutta levyä. Anyways, levy julkaistaan syyskuussa 21. päivä jos en väärin muista. Ja teos kantaa nimeä Velociraptor!. Ihmettelen vain, miten olen pystynyt missaamaan tämän hetken yhden suosituimmista britti-bändin singlen. Taisin viettää kesäni purkissa.

Pidän bändeistä, jotka osaavat muuttaa itseään uransa aikana ja sitä Kasabian on totisesti tehnyt! Days Of Forgottenissa on Kasabian lähtenyt sekoittamaan Rapia ja Rockia. Yhdistelmää on yritetty usein ja usein myös todella huonolla menestyksellä, mutta Kasabian suoriutuu tästä oikein kiitettävästi! Parhaimpaa Kasabiani tämä ei kuitenkaan läheskään ole, mutta kyllä tämä kiinnostuksen tuota Velociraptor! - levyä kohtaan herättää. Ja siis hyvä biisi tämäkin joka tapauksessa.

Ostoslistalle mitä varmimmin tämä Velociraptor! menee. Ja tuo ostoslista alkaa olla jo hyvin pitkä. Niin lupaava syksy tämä on levytarjonnaltaan!

Red Hot Chili Peppers - I'm With You [FULL ALBUM STREAM!]

Eheei perrrhana! Tämä päivähän paranee EDELLEENKIN paranemistaan! Ensin Reginan uusi sinkku ja nyt Red Hot Chili Peppersin uusi I'm With You kokonaisuudessaan striimattuna iTunesissa! OIJOIJOI! Vähän etukäteen sinkun jälkeen pelotti miltä levy mahtaa kuulostaa, mutta ainakin levy on alkanu yllättävän positiivisesti. En ole montaa biisiä ehtinyt kuunella, mutta letkeää, rentoa ja funkahtavaa musiikkia. Stadium Arcadiumista ainakin ollan menossa parempaan suuntaan!

Mutta kuunnelkaa ja muodostakaa oma mielipiteenne! Kirjoitan huomenna tai lähipäivinä kattavamman arvion levystä, kunhan ehdin kunnolla kuunnella. http://redhotchilipeppers.com/2011/08/22/imwithyou-listen-now/

Good Night, folks!

Regina - Unessa

Tämä päivähän paranee vain paranemistaan. Ensin pääsin koulusta tunnin etuajassa ja päästyäni kotiin ja istahdettuani tietokoneelle saan huomata, että Regina on julkaissut kolmannen sinkkunsa 7.9 julkaisunsa saavalta Soita Mulle albumilta. Biisi on ihanan unimaisemaisen rauhallinen verrattuina edellisiin todella tarttuviin ja mukaansa tempaaviin pop-viisuihin. Tarkoitan siis edellisiä sinkkuja Jos Et Sä Soita ja Haluan Sinut. Itselleni tämää sopii oikein hyvin, sillä olen todella herkkänä utuisille, kevyille ja unen omaisille biiseille. Siinä on yksi syy miksi rakastan niin paljon tanskalaista Mewiä.

Albumia edeltävät sinkut ovat kyllä lupailleet todella paljon tästä uudesta albumista. Varsinkin tämä viimeisin todella herätti kiinnostukseni ja nyt odotan levyä jo ihan täpinöissäni. Nimittäin tuo Jos et sä soita ei kovinkaan hyvin kolahtanut kohdallani, mutta nämä kaksi jälkeen tullutta sinkkua ovat kolahtaneet senkin edestä! 7.9 on jo merkattuna kalenteriin, enkä malttaisi millään enää odottaa sinne asti. Olen nimittäin ihan varma, että sinkkujen lisäksi levyltä löytyy monta hienoa biisiä ja todellista helmeä!

Hmph, Soundcloudilla on selvästi jokin minua vastaan! Yritin tovin verran saada jaettua tätä uutta sinkkua playerin kanssa, mutta joka kerta sama teksti "Oops, something went wrong", joten nyt saatte vain linkin.

http://soundcloud.com/reginaregina/unessa

††† - †his is A †rick [+ ILMAINEN EP!]

Ai että, nyt on taas oikein todellista herkku tarjolla! Nimittäin ††† eli toisin sanoen Crosses julkaisi uuden EPnsä elokuun 1. päivä ja jannut pistivät sen myös ilmaiseen jakoon omille kotisivuilleen! (Sen saat ladattua itsellesä tämän kirjoituksen lopusta.) Palataanpa hetkeksi vielä tähän biisiin. This is A Trick on siis EPn avausraita ja se biisi johon eniten EPltä tykästyin. Biisissä on mahtava biitti, joka uppoaa suoraan selkäytimeen. Lisäksi rakastan tuota raastavaa "this is a trick" rääyntää, se kuulostaa omaan korvaani ihan mahtavalta. Tämän takia minä en kirjoittele mitään arvosteluja, sillä en vain osaa analysoida musiikkia. Vaikka toki ymmärän siitä paljonkin, sillä pienen ikäni olen ollut musiikin parissa. Kuitenkaan en halua koittaa etsiä hyvistä biiseistä huonoja puolia. Tämä biisi kuitenkinsaa hyvälle tuulelle, siinä on oma tarttuva vivahteensa ja minä pidän tästä kovasti. Pidän koko EPstä. Jään innolla odottamaan pitkäsoittoa!



Ja se lupaamani latauslinkki:

Jukka Ruostila & Kaaoksen Ystävät - Eteinen

Tässä on eräs biisi, joka on viimeisen kuukauden aikana "Punainen Aurinko" EPn julkaisusta asti. En tiedä miksi en ole tajunnut aiemmin pistää sitä tänne. Noh, parempi myöhään kuin milloinkaan, vai miten se menikään. Ei ole todellakaan ensimmäinen kerta kun Kaaoksen Ystäviä verrataan Alice In Chainsiin, mutta ei sille vain mahda mitään. Niin paljon on AIC vaikutteita ilmassa. Tämä ei kuitenkaan minua hirveästi haittaa, sillä AIC ei koskaan ole ollut minulla kovassa soitossa. Joka tapauksessa kuulostaa sitten AIC:ltä vai ei, niin ei siitä faktasta pääse mihinkään, että tämä on erittäin hyvää ja lupaavan kuuloista raskaamman puoleista suomalaista grungerockia.

Jään odottamaan vielä paljon tältä poppoolta. Ja luotan, että Kaaoksen Ystävät palkitsevat vielä odotukseni. Aika sen näyttää, mutta joka tapauksessa täyspitkää innolla odottelen!



Ja jos Eteinen kolahti, niin tässä vielä koko EP. Olkoos hyvät!

The New Tigers - Pocketful Of Sand

"VAU" Siinä on kiteytettynä ensireaktioni tästä biisistä. Siis kerta kaikkiaan vau. Se on paras sana kuvaamaan tätä biisiä, sen tunnelmaa ja sitä fiilistä, jonka biisistä saa. Kaikuriffit, laulu, bassoraita ja ihan koko biisi lipuu rauhallisesti ja kauniisti korviisi. Biisi vie kauas pois tämän tietokoneen ääreltä tästä tuolista istumasta jonnekin kauas rannalle palmun alle seuraamaan, miten auringonlasku värjää edessä siintävän meren kauniin punaiseksi. Kaikki huoli ja murhe unohtuu. Tämä biisi uppoaa ja porautuu syvälle aivoihisi syrjäyttäen kaiken muun ajattelun. Keskityt vain ja ainoastaan biisiin ja siihen miten se mielikuvituksen siivin kuljettaa sinua ympäri maailmaa.

Tämä komea biisi on 8 minuuttinen pläjäys, joka on fuzzailuksikin jo aika pitkä, mutta silti tätä olisi voinut jatkaa samaa rataa vaikka tunnin verran. Niin luonnollisesti, rauhallisesti ja kauniisti se koko ajan solisee eteenpäin. Olen nyt kuunnellut biisin jo kolme kertaa läpi, mutta silti juuri painoin vielä kerran replay-nappia. Eihän tähän tunnu kyllästyvän milloinkaan.

Haluaisin sanoa vielä tästä biisistä vaikka mitä, mutta en kerta kaikkiaan pysty. En saa millään puettua ajatuksiani ja tuntemuksiani järkevän oloisiksi virkkeiksi. Tämä biisi on jo niin lähellä täydellisyyttä, että sanat eivät riitä sitä kuvaamaan. Haluaisin vain nyt päästä sinne etelään rannalle auringon laskuun palmun alle seuraamaan, miten aurinko värjää veden oranssin punaiseksi ja fiilistelemään tämän kipaleen kera.

The New Tigers : Pocketful Of Sand by Soliti