30. maaliskuuta 2012

Antti Lainas - Silloin Oli Sunnuntai


Kemiläislähtöinen brittipopista musiikkiaan ammentava Antti Lainas julkaisi loppuun asti hiotun ja viimeistellyn debyyttialbuminsa nimeltään Silloin Oli Sunnuntai. Antin debyytti onkin 40 minuutin pituinen huolella hiottu brittirock-teos, jossa Antin omaan soundiin yhdistyy tarttuvat kitaramelodiat ja isot kertosäkeet. Sanoituksista puhuttaessa on todettava Antin sulkakynän olevan teksteissä hyvin terävä. Antti on itse sanoittanut sekä säveltänyt kappaleensa ja jos näistä kahdesta ehdottomasti paremmin on onnistunut sanoitukset. Lyriikoissa kuljetaan läpi Antin lapsuudenaikaisen Kemin, arkitodellisuuden ongelmien sekä sydänsurujen.

Levyltä saa hakemalla hakea heikkoja puolia, sillä kokonaisuus kuulostaa niin tarkasti loppuun hiotulta ja mietyltä. Useissa lukemissani arvioissani puhutaankin saumattomasta kokonaisuudesta, joka osuu täysin naulan kantaan. Ongelma vain on, että levy on liian hiottu ja täydellisyyteen tähtäävä, että siltä uupuu kokonaan se tietynlainen tarttumapinta. Levyä kuuntelee mielellään ja levyn kuuntelee mielellään toisen ja vaikak kolmannenkin kerran putkeen, mutta sitä ei jää janoamaan lisää. Levy osuu heti ensimmäisellä yrityksellä napakymppiin, eikä jätä jälkeensä sitä tietynlaista janoa, mikä nostaisi kuuntelukokemuksen kerran toisensa jälkeen huippuunsa. Tällä levyllä Antti nostaa päänsä selvästi esille massan joukosta, mutta hänellä olisi myös potentiaalia vaikka nousta muiden olkapäille seisomaan.

Kaiken kaikkiaan levy on kasvoja pyyhkivä raikas Kemistä puhaltava pohjoistuuli, joka soi saumattommasti ja tarttuu kuuntelijaan kiinni ovelilla sanoituksillaan. Antin oma herkkä soundi, komeat melodiat ja isot kertosäkeet toimivat todella hyvin. Levyllä kaikki on tehty oikein, eikä missään olla ajettu metsään. Hienoa Antti!
★★★½☆ (3,5/5)

                                                              Ja loppukevennys:

23. maaliskuuta 2012

8½ - Jean-Luc EP


Turusta ponnistava altsupunkindierock -trio 8½ (Eight and a Half) julkaisi hiljattain uuden Jean-Luc EP:n. Yhtyeen uusi julkaisu pitää sisällään 20 minuuttia tiukaakin tiukempaa tykitystä, oivaltavia sanoituksia ja komeaa soitantaa. Jean-Lucin ja koko bändin ehdoton valttikortti on säröbasson, äkäisen puhelaulun ja raivokkaiden rytmien pyhä kolminaisuus. Kahdenkymmenen minuutin pituisella EP:llä pyhä kolminaisuus toimii vielä pirun hyvin bändin omaksi edukseen, mutta pidemmän päälle tykitys alkaa käydä liiankin raskaaksi. 


Koska bändi itsehän on paras esittelemään omaa tuotostaan, haluan nyt napata pätkän suoraan bändin lähettämästä sähköpostista: "Uunituore Jean-Luc EP tarjoaa kahdenkymmenen minuutin edestä taukoamatonta tykitystä. Yökerhon vessassa naidaan, puskutraktorit mellastavat kaduilla, piñatat räjähtävät iskujen voimasta. Loppu lähestyy, mutta kissabussia ei vieläkään näy. Kissabussi, missä vitussa sinä olet?"


Kokonaisuudessaan EP on ihan hyvä, mutta Indie Music Black Magic Ritual on suorastaan timanttisen kova kipale. Jos se ei sytytä, niin sitten ei sytytä mikään! Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin ja EP kuunteluun!


18. maaliskuuta 2012

Sunnuntaisoundit


Viime viikolla tamperelainen Jukka Ässä -yhtye julkaisi uuden sinkkunsa, eikä voi muuta todeta kuin vautsivau ja jeejeejee. Uusi Maa on niin nappisuoritus kuin olla ja voi. Kappale on rauhoittelevine keinahteluineen ja puhuttelevine sanoituksineen ajattoman kaunis suomalaisen popmusiikin helmi. Lisää, kiitos!


Viime viikolla tarjottiin lisää kotimaista herkkua, kun The New Tigersin tapaan pölyn hieman laskeuduttua debyytin ympärillä antaa Soliti makupalan Black Twigin nälkäisille surinan ystäville julkaisemalla uuden sinkun. Kuten Tikruillakin sinkku sisältää ns. ylijäämäkappaleet, joka on tässä tapauksessa suoraan sanottuna surkea ja harhaanjohtava käsite, Paper Aeroplanen ja levyltä jo löytyvän Kouvola -kappaleen nopeutetun version eli siis Kouvola(fast).



Hehkutin aikoinaan Antero Lindgrenin Cigarette Stump -singleä ja viime aikoina ilokseni olen saanut huomata, että mies on saanut osakseen ansaitsemaansa huomiota. Kuten Rumbakin totesi: "The best artist you’ve never heard of” – siinä Antero Lindgrenin tarina tähän asti. Vaan nyt on aika saada asiaan muutos." Jos sulla on vielä tämä Soundcloudistakin löytyvä debyytti kuuntelematta, niin tee se nyt!




Sitten vielä suomalaisten kollegoiden rinnalle posiitivesti yllättänyt norjalainen Camp Sounds debyytti(?)sinkullaan Meantime.

17. maaliskuuta 2012

Cats On Fire - All Blackshirts To Me [Arvio]

Tättärää ja töttöröö! Ihan ensiksi pahoitteluni jnejne siitä, miten hiljaista blogissani on viimeaikoina ollut. Koulu ja urheiluharrastukseni ovat alkaneet syömään koko ajan enemmän ja enemmän aikaani sekä voimiani, ettei blogille ja musiikille ole jäänyt liiemmin aikaa. Lisäksi aina silloin, kun olisi aikaa, niin en millään ole jaksanut nostaa virtuaalista mustekynääni mustepullosta. Anteex.


Miten itseäni toistavaksi ja tyhmäksi saankaan itseni tuntemaan, kun tämänkin blogitekstin aloitan hämmästelemällä Solitia. Viime viikolla Soliti veti pisteet kotiin kiinnittämällä itselleen Paperfangsin ja ensi perjantaina (23. pv) Soliti julkaisee Cats On Firen kolmannen studiolevyn, jonka rankkaan saman tien Black Twigin rinnalle yhdeksi alkuvuoden kovimmista albumeista. Ja siis heh, jos se nyt ei ole tiedossa, niin Black Twig myöskin totta kai levyttää tällä hetkellä Solitille. Näin se vain on, ei käy kieltäminen.

All Blackshirts To Me -levy on jo ehtinyt hyvän tovin pyöriä levylautasellani ja muotoutua omaan muotoonsa aivonystyröissäni, mikä on selvästi osoittanut suureksi eduksi itse levyllä. Kokonaisuus alkaa loksahdella pikkuhiljaa kohdalleen ja levy tuntuu nostavan tasoaan lähes jokaisella kuuntelukerralla.

Ensikuuntelulla heti levyn ensitahdeista minut valtasi innostus ja odotus, kun levyn kevyesti popfolkkailevan avausraidan Our Old Centre Backin jälkeen tärähtää oikein toden teolla, kun levyn ensimmäinen sinkku My Sense Of Pride kantautuu ulos kaiuttimista. Kuten jo A Few Empty Waves -kirjoituksessani totesin on kappale muodostunut aina vain paremmaksi biisiksi ja noussut levyltä ehdottomaksi suosikikseni. Olen täysin hullaantunut aluksi vähän jopa vieroksumaani Baddingmaiseen soundiin ja kitaramelodiaan. Luv it!



Musiikillisesti Cats On Firestä on muodostunut uuden levyn myötä monipuolisempi. Levyllä sekoittuu kevytkenkäistä poppailua, folkailua, kevyttä rockailua ja 60-lukua. Äänien skaala levyllä on juuri sopiva ja erityisesti 1914 And Beyond ihastuttaa pelkällä erilaisuudellaan ja huolettomalla pianomelodiallaan, joka kuljettaa kappaleen jykevästi alusta loppuun asti. Bändiä on silloin tällöin moitittu monotomisuudesta, mikä kieltämättä on bändin heikko kohta, mutta uusimalla levyllä se häiritsee vain yksittäisten biisien kohdalla. Kuten jokaiselta hyvältä levyltä, niin tältäkin löytyy omat huono kappaleensa ja juuri ne ovat sortuneet lievään monotomisuuteen. Mutta kuten sanoin, asia ei ole mitenkään häiriötekijä. Ja ne Morrissey -vertaukset, njääh. En edes viitsi.

All Blackshirts To Me on kuin palapeli, jossa jokaisella kuuntelukerralla lisätään yksi pala lisää ja pikkuhiljaa paloista muodostuu hämmästyttävän hieno kokonaisuus. Usein isoveljeksi tituleerattu bändi pitää tällä levyllä pikkuveljet vielä sopivan välimatkan päässä takanaan.

Levyn parasta antia: My Sense Of Pride, 1914 And Beyond, Smash It To Pieces ja A Few Empty Waves
Arvio: ★★★★☆

7. maaliskuuta 2012

Paperfangs Nick-sedän hellään huomaan


Lyhyesti virsi kaunis, kuten vanha suomalainen sanontakin menee. Suomalainen dreampop trio Paperfangs on siirtynyt Nick-sedän hellään huomaan eli levyttämään Solitin nimen alle. Tapahtuneen kunniaksi Soliti onkin laittanut Paperfangsin 26. maaliskuuta julkaistavalta omakustanne digijulkaisu/kasetti AVVAAV EP:ltä I Felt The Ocean kappaleen Soundcloudiin kaiken kansan ladattavaksi.



Eikä tämä tähän vielä päättynyt! Paperfangsin pian julkaistava omakustanne on jo ehtinyt olla jonkin aikaa kuunneltavissa Bandcamp-sivustolta. Levy on ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos, sillä se on kaikin puolin erittäin laadukas. Kattavammat levyarvioinnit löydät esimerkiksi Antin ja Juhanin blogeista.

6. maaliskuuta 2012

Auntie Mary - Tenterhooks


Maskulaiset indiepopparit eli Auntie Mary julkaisi sinkkunsa, joka kulkee nimellä Tenterhooks. Heti ensisekunneilta biisin luonne kävin hyvin selväksi, kun heleät ja leikittelevät kitaramelodiat tulvivat ulos kaiuttimista. Lähes neljä minuuttia tarttuvia kitaramelodioita ja piristävää poppailua, jonka taustalla läpi kappaleen säilyy tasaisen rytmikäs hyvin pumppaava komppi. Positiivinen fiilis tarttuu varmasti kuuntelijaan kuin kuuntelijaan.

Yhtymäkohtia hakiessa lähes väistämättä nuosee pinnalle Satellite Stories ja Two Door Cinema Club. Erityisesti kitaramelodiat noudattavat kaikissa kolmessa tapauksessa hyvin samankaltaista kaavaa, mutta mitä muutakaan voisi odottaa, jos molemmat suomalaiskokelaat ovat kertoneet ammentavansa musiikkian Two Door Cinema Clubilta.

Tenterhooks kuulostaa oikein hyvältä ja lupaavalta, sillä mielestäni tämä maa ehdottomasti kaipaa Auntie Maryn ja Satellite Storiesin kaltaista iloista ja letkeää indiepoppailua. Ehdottomasti lisää tälläistä, kiitos!