Cats On Fire - All Blackshirts To Me [Arvio]

Tättärää ja töttöröö! Ihan ensiksi pahoitteluni jnejne siitä, miten hiljaista blogissani on viimeaikoina ollut. Koulu ja urheiluharrastukseni ovat alkaneet syömään koko ajan enemmän ja enemmän aikaani sekä voimiani, ettei blogille ja musiikille ole jäänyt liiemmin aikaa. Lisäksi aina silloin, kun olisi aikaa, niin en millään ole jaksanut nostaa virtuaalista mustekynääni mustepullosta. Anteex.

Miten itseäni toistavaksi ja tyhmäksi saankaan itseni tuntemaan, kun tämänkin blogitekstin aloitan hämmästelemällä Solitia. Viime viikolla Soliti veti pisteet kotiin kiinnittämällä itselleen Paperfangsin ja ensi perjantaina (23. pv) Soliti julkaisee Cats On Firen kolmannen studiolevyn, jonka rankkaan saman tien Black Twigin rinnalle yhdeksi alkuvuoden kovimmista albumeista. Ja siis heh, jos se nyt ei ole tiedossa, niin Black Twig myöskin totta kai levyttää tällä hetkellä Solitille. Näin se vain on, ei käy kieltäminen.

All Blackshirts To Me -levy on jo ehtinyt hyvän tovin pyöriä levylautasellani ja muotoutua omaan muotoonsa aivonystyröissäni, mikä on selvästi osoittanut suureksi eduksi itse levyllä. Kokonaisuus alkaa loksahdella pikkuhiljaa kohdalleen ja levy tuntuu nostavan tasoaan lähes jokaisella kuuntelukerralla.

Ensikuuntelulla heti levyn ensitahdeista minut valtasi innostus ja odotus, kun levyn kevyesti popfolkkailevan avausraidan Our Old Centre Backin jälkeen tärähtää oikein toden teolla, kun levyn ensimmäinen sinkku My Sense Of Pride kantautuu ulos kaiuttimista. Kuten jo A Few Empty Waves -kirjoituksessani totesin on kappale muodostunut aina vain paremmaksi biisiksi ja noussut levyltä ehdottomaksi suosikikseni. Olen täysin hullaantunut aluksi vähän jopa vieroksumaani Baddingmaiseen soundiin ja kitaramelodiaan. Luv it!



Musiikillisesti Cats On Firestä on muodostunut uuden levyn myötä monipuolisempi. Levyllä sekoittuu kevytkenkäistä poppailua, folkailua, kevyttä rockailua ja 60-lukua. Äänien skaala levyllä on juuri sopiva ja erityisesti 1914 And Beyond ihastuttaa pelkällä erilaisuudellaan ja huolettomalla pianomelodiallaan, joka kuljettaa kappaleen jykevästi alusta loppuun asti. Bändiä on silloin tällöin moitittu monotomisuudesta, mikä kieltämättä on bändin heikko kohta, mutta uusimalla levyllä se häiritsee vain yksittäisten biisien kohdalla. Kuten jokaiselta hyvältä levyltä, niin tältäkin löytyy omat huono kappaleensa ja juuri ne ovat sortuneet lievään monotomisuuteen. Mutta kuten sanoin, asia ei ole mitenkään häiriötekijä. Ja ne Morrissey -vertaukset, njääh. En edes viitsi.

All Blackshirts To Me on kuin palapeli, jossa jokaisella kuuntelukerralla lisätään yksi pala lisää ja pikkuhiljaa paloista muodostuu hämmästyttävän hieno kokonaisuus. Usein isoveljeksi tituleerattu bändi pitää tällä levyllä pikkuveljet vielä sopivan välimatkan päässä takanaan.

Levyn parasta antia: My Sense Of Pride, 1914 And Beyond, Smash It To Pieces ja A Few Empty Waves
Arvio: ★★★★☆