30. marraskuuta 2013

Levyvinkki: Beastmilk - Climax


Olen kahdesta syystä lykännyt toistuvasti "vuoden albumit" -listaukseni tekemistä. Ensimmäinen ja suurempi syy on puhdas aikaansaamattomuus ja tuon samaisen ajan puute. Toinen syy on ollut Beastmilk ja yhtyeen Climax debyytti, joka julkaistiin 29. päivä, eli eilen. Yhtyeen ympärillä pyörivä valtava hypetys ja levyltä ennakkoon julkaistut maistiaiset herättivät oman kiinnostukseni ja nostattivat jo ennakko-odotuksia levyltä. Omaan musiikkihermooni iski erityisesti kaksi viikko sitten musiikkivideona julkaistu levyn avaava Death Reflects Us, joka mielestäni yksi koko vuoden parhaita kappaleita.

Musiikillisesti Beastmilkia voisi pitää paljolti modernisaationa 80-luvun post-punkista ja Joy Divisionin kaltaisten yhtyeiden sointi Beastmilkin taustalla suorastaan kihelmöi musiikillisia makunystyröitäni. Vielä kun mikin taakse on hankittu natiivi englannin lausuja, niin tekstien tulkintaankin syntyy luonnollista syvyyttä. Laulajan kuulaan äänen istuessa yhtyeen soundiin kuin nakutettu viimeistelee koko kauniin kokonaisuuden ja paketti on valmis.

Eihän tästä levystä tahdo lyötää edes hakemalla moitteen sijaa. Climax on niitä levyjä, joille jokaisella pitäisi olla varattuna paikka omassa levyhyllyssään. Ilman niitä levyhylly huutaa olevansa henkisesti epätasapainossa ja tyytymätön omaan sisältöönsä.



26. marraskuuta 2013

Gim Kordon - Kaupunki Tappaa Sielunsa


Maailma on karu ja julma paikka, missä mikään ei ole enää pyhää. Ei edes pikkusysterin My Little Pony, joka Gim Kordonin käsittelyssä vääntäytyy bongiksi. Ei ole helppoo.

Mut en jaksa siitä välittää. Rujous ja rosoisuus kuuluvat asiaan niin Gim Kordonin musiikissa kuin myös ylensääkin elämässä. Livenä purkkiin ja sen jälkeen eteenpäin. Miksi turhaan enää jälkikäteen kaunistella ja käsittellä? Perimmäisin pyrkimys itsensä ilmaisemiseen vain kärsii jälkikäsittelyssä ja hengentuotteen aitous osittain katoaa. Musiikki ei ole enää sitä, mitä artisti on ensisijaisesti halunnut luoda. Välillä olisikin tervettä paljastaa itsensä täysin alastomana ja kaunistelematta, kuten Gim Kordon. Näin siis metaforisesti sanottuna.

Täähän onkin sitä punk rockia



16. marraskuuta 2013

Collie Magnum - Man On a Mission


Nyt potkii lujaa, aivan järkyttävän lujaa. Yhtyeen kesällä julkaistua debyytti-EP:tä viittasin kintaalla, mutta vielä lähes uunituore Man On a Mission -single pakottaa istumaan alas ja kuuntelemaan. Ei anteeksi pyydellen tai vähän kainostellen kysyen, vaan määrätietoisesti käskyttäen. Collie Magnum tekee asian harvinaisen selväksi, ettei heidän kappaleitaan enää niin vain viitata kintaalla. Neljäminuuttinen Man on a Mission tihkuu asennetta ja määrätietoisuutta, jota erityisesti tarvitaan, jos halutaan päästä pitkälle. Oli kyse sitten ihan mistä tahansa, jos tekemisestä puuttuu asenne ja määrätietoisuus, ollaan hienovaraisesti sanottuna kusessa. Collie Magnumilla on potentiaalia vaikka mihin, siitä ei mihinkään pääse, sillä Man On a Mission on suondipuoleltaankin täyttä timanttia ja yhtye on ottanut suuria edistysaskeleita musiikkinsa suhteen sitten tuon kesäisen EP:n. On ihailtavaa, miten yhtye soittaa musiikkiaan niin suurella sydämellä ja suurella intohimolla, että se välittyy kappaleesta myös kuuntelijalle.

Toivon todella, että Collie Magnum jatkaa samaan malliin ja tekee duuninsa samanlaisella kunnianhimolla, kuten tähänkin asti. Maailma on mätä paikka, jos yhtye ei lähivuosina breikkaa läpi.

13. marraskuuta 2013

Yournalist - Prepaid


Yournalist on sellainen yhtye, jonka kappaleista olen aina halunnut pitää. Se on usein jo lähtökohta ennen kuin edes kuuntelen kappaletta, että haluan sen olevan hyvä. Niin on ollut Nigerian Girl -singlestä lähtien, joka kieltämättä onkin järisyttävän hyvä kappale. Kai Yournalisteissa ja heidän tavassaan soittaa sekä tehdä musiikkia on jotain niin puoleensavetävää, joka saa odottamaan ja toivomaan yhtyeeltä pelkkää hyvää. Onhan valtaosa Yournalistien musiikista niin sympaattisen aurinkoista ja ilakoivaa musiikkia, ettei tällaisille hyvän mielen lähettiläille kukaan pahaa toivoisikaan.

Nyt on kuitenkin tultu siihen tilanteeseen, että Yournalist on julkaisemassa ensi vuoden helmikuussa jatkoa debyyttialbumi Horror And Terrorille ja tänään yhtye on laittanut ulos ensimmäisen singlen tulevalta albumiltaan. Kyseessä oleva single on siis otsikon mukainen Prepaid. Kappale on pituudeltaan kohtalaisen lyhyt, mutta siitä huolimatta kasvaa tuona aikana loppua kohden c-osan jälkeen suuriin mittakaavoihin. Lukuun ottamatta juurikin tuota rauhallisempaa c-osaa, kappale kulkee kulkee alusta loppuun hyvin yhtyeelle tunnusomaisesti kovalla intesiteetillä eikä vauhtia.

En sanoisi kappaleen olevan haastava kuunneltavaksi, mutta ainakin omalla kohdallani se ei aivan kertalaakista kolahtanut, vaan vaati alleen parikin kuuntelua. Vasta sen jälkeen tunsin kunnolla pääseväni sisälle kappaleeseen ja sen tunnelmaan. Kaiken kaikkiaan kappale on helkkarin hyvä, eikä jätä millään tavoin kylmäksi. Mielenkiinnolla jään odottamaan, miltä helmikuussa julkaistava Plays Jazz -albumi tuleekaan kuulostamaan.

11. marraskuuta 2013

Levyvalinta: Ballet School - Boys Again


Lokakuun lopulla julkaistu Boys Again EP on kovan luokan levyvinkkaus kaikille The Cure ja Cocteau Twins faneille! Ballet School -yhtyeen solisti Rosie Blairin laulutyyli tuo voimakkaasti mieleen Elizabeth Fraserin ja erityisesti kitaramelodioista huokuu läpi The Curen soitanta. Ei sillä, etteikö yhtye musiikkiaan muutenkin ammentaisi 80-luvulta. Ballet School on vähän kuin kahden aiemmin mainitun yhtyeen jälkeläinen, 2000-luvun lapsi, joka vaalii vanhempiensa perintöä tuoden tuulahduksen heidän musiikistaan myös 2010-luvun popmusiikkiin.



Singlenäkin julkaistu Crush on mielestäni neljän kappaleen pituisen EP:n kirkkain hetki, sillä kappaleen yksinkertaisesti kiteytyy kaikki, mikä tekee Ballet Schoolin musiikista niin hienoa. Tarttuva The Curea muistuttava melodia, Elizabeth Fraseria muistuttava vokaali ja tuore tuulahdus nykypäivän popmusiikkia. Kaikki tämä kuulostaen silti täysin omalta itseltään, eikä vain heikolta takavuosien suuruuksien jäljittelijältä.

Runosuoni ei tänään tahdo sykkiä, eikä kunnon tekstiä muodostua. Noh, eipä sen niin väliä, kun musiikki tässä blogissa onkin sillä jalustalla ja parrasvaloissa. Antaa musiikin puhua puolestaan ja Ballet Schoolin valloittaa erinomaisella levyllään.

10. marraskuuta 2013

Delay Trees - Perfect Heartache


Delay Trees lohkaisi männeellä viikolla ensimmäisen singlen Perfect Heartachen yhtyeen tulevalta kolmannelta albumilta, joka tiedotteen mukaan astuu päivänvaloon heti vuodenvaihteen jälkeen. Ja mainitaan nyt tähän infopläjäykseen vielä se, että tuleva albumi tottelee nimeä Readymade.

Mitä kyseiseen singleen tulee, on se tunnelmaltaan taattua Delay Trees -laatua. Erityisesti Delay Treesin musiikissa minua viehättää kuinka yhtäaikaa tunnelma on syleilevän lämmin ja melankolinen, jopa kylmä. Musiikista välittyy omanlaisensa haikeus. Delay Treesin voisikin kuvata olevan haikean miehen Real Estate, sillä mielestäni yhtyeiden autenttisessa indie pop -tunnelmoinnissa on aina ollut jotain samanlaista. Jotain joka ainakin allekirjoittanutta viehättää. Lisäksi yleisestikin Delay Treesin musiikkissa on kiehtovaa, miten yhtyettä kuunnellessa tuntee kaiken kiireen katoavan ja mielen valtaa raukea kiireettömyys, joka esimerkiksi viimeisimmältä Doze-albumilta välittyy.

7. marraskuuta 2013

Video: The Lieblings - She Motorway


The Lieblings on yksi niistä yhtyeistä, jonka musiikki on jäänyt blogin ulkopuolelle syystä X, vaikka yhtyeeseen ensi kertaa törmätessä olenkin ajatellut, että: "hitto miten hyvää meininkiä, pitää muistaa blogata tästä". Kesän mittaa julkaistiin myös se kuuluisa peppuvideo yhtyeen It's All Gonna Fall -singlesta, joka enteili tulevaa Take Us To Your Leader -debyyttialbumia.

Alkusyksystä ulos tullut Take Us To Your Leader tuli ja meni, enkä paneudu tällä(kään) kertaa levyyn tämän syvemmin. Suosittelen kuitenkin albumia jokaiselle, joka yhtyeen singlestä tai myöhemmin tässä kirjoituksessa esiintyvästä musiikkivideosta jollain asteella tuntee pitävänsä. Yhteen virkkeeseen tiivistettynä albumi on erittäin pirteää ja hyvää fiilistä jakavaa powerpoppia, joka kuulostaa samanaikaisesti niiltä kaikilta yli kaiken rakastamiltani 90-luvun kitarabändeiltä. Voiko tästä levystä edes olla pitämättä?

Ajatus juoksee jälleen sellaista vauhtia, ettei itsekään meinaa pysyä enää perässä, mutta ei kai sillä niin väliäkään. Niin saattaa välillä käydä, kun hieman jo väsyynenä näkee hauskan musiikkivideon, laittaa kyseisen yhtyeen uusimman albumin soimaan ja ryhtyy kirjoittamaan ylös sisäisen supertietokoneen aka aivojen muodostamia hataria ajatuksen rippeitä. Tämä tilkkutäkki riittänee jo täksi kerraksi.

Alapuolelta löydät The Lieblingsin kokonaan fanien ottamista Instagram-videoista kootun musiikkivideon. Ovatko nämä nyt niitä nykypäivänä paljon peräänhuudeltuja innovatiivisia ratkaisuja?