Viikkokatsaus osa 3

Kappalesato on ollut kuluneella viikolla jälleen erittäin hedelmällinen ja haasteellisempaa on ollut miettiä, mitä jättäisin listaltani pois.

Koko soittolistan eeppisin ja kunnianhimoisin kappale on Fucked Upin odottamattomalta Year of the Dragon EP:ltä irroitettu nimikkokappale, joka kumoaa ja nuijii maanrakoon kaikki skeptiset ennakko-odotukseni. 18-minuuttinen hardcore punk -eepos voi olla joko mestariteos tai täysfiasko, siitä ei ole välimuotoja. Year of the Dragon on mestariteos eikä mitään vähempää.

Kotimainen hiphop on jälleen edustettuna kaksin kappalein, kun Gracias julkaisi singlen Levels (Stream Fast, Die Young) ja DJ Kridlokkin uudelta Mutsi-albumilta olen listalleni nostanut Hynät, rahat ja ruplat -kappaleen. Graciaksen sinkku enteilee tulevaa Elengi-albumia, josta voisi povata varteenotettavaa haastajaa The Megaphone Staten hiljattain julkaistulle albumille.

Myös Mac Demarco julkaisi viime viikolla uuden albumin, jonka nimikkoraidan Salad Days nostin listalleni. Demarcon kesäinen ja kotikutoinen soundi tuo mieleen kuuman kesäpäivän, ja osaan hyvin kuvitella itseni nauttimassa auringosta riippukeinussa Salad Days -albumin soidessa taustalla.

Kesähelteisestä siirrytään Jamie xx:n viileisiin elektronisiin soundeihin, joita Sleep Sound -single tarjoilee. Kappale on tyypillinen Jamien xx:n kappale, joka nojaa pehmeään poljentoon ja matalaprofiilisiin, mutta leikitteleviin, melodioihin.

Viimein pääsemme itse pihvin pariin. Olen valmis jakamaan vuoden parhaan albumin -tittelin jo nyt. Vuonna 2014 ei julkaista, eikä ole julkaistu, parempaa albumia kuin Here and Nowhere Else. Rakastin jo yhtyeen edellistä Attack On Memory -albumia, vaikka pidin levyä vielä vähän hiomattomana. Edellinen oli raakaversio, joka kaipasi jalostusta ja loppuunviemistä. Cloud Nothings tarvitsi vielä kaksi vuotta aikaa kypsytellä ja paranella musiikkiiaan. Prosessin tuloksena syntyi täydellinen ja viiden tähden arvoinen Here and Nowhere Else -albumi. Psychic Trauma ja I'm Not Part Of Me ovat soineet jo aiemmin listallani, joten tälle viikolle valitsin levyltä soitettavasi Just See Fearin.

Uutuudet: Gim Kordon ja CC33

Tiedätkö, mikä yhdistää Gim Kordonia ja CC33:a? Asioita on tuskin lueteltavissa kovinkaan montaa, mutta ainakin muutama sitäkin merkittävämpi.

Kelattaessa ajassa taaksepäin yhtyeitä yhdistää se, että molemmat ovat synnyttäneet melkoista kuhinaa blogosfääreissä jo ennen yhtäkään virallista julkaisuaan. Ei ole helppoo -mania on vielä kaikilla niin tuoreessa muistissa, ettei siitä tarvitse sen enempää mainita. CC33 saattaa kuitenkin vaatia muistinvirkistyksen, sillä yhtyeen laajaa huomiota kerännyt kappale Silver Spurs julkaistiin vuosien 2011 ja 2012 vaihteessa.



Oleellisin yhtyeitä yhdistävä tekijä on kuluva kevät, jolla on suuri merkitys kummallekin yhtyeelle. Molemmat yhtyeet nimittäin julkaisevat debyyttialbuminsa kuluvan kevään aikana. CC33 on kypsytellyt debyyttiään kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa. Gim Kordon päinvastoin on edistynyt ensimmäisen levynsä kanssa varsin ripeää tahtia, ja viime syksystä lähtien yhtye on ollut hyvin voimakkaasti esillä, mikä tosin on myös yhtyeen oman aktiivisuuden ansiota.

Bändejä yhdistää myös se, että molemmat julkaisivat tänään tuoretta musiikkia (ja videot). Gim Kordon julkaisi kolmannen maistaisen 9. toukokuuta julkaistavalta albumiltaan. Sä oot mun unelma, beibe on yhtyeelle tyypillisen rujo ja energinen, mutta selvästi elämäniloisempi kuin edellinen single Kaupunki tappaa sielunsa. Aina ei ole helppoo, mutta silti se kevät ja elämänilo sykkii myös Gim Kordonin rinnassa.

CC33 julkaisi kappaleelleen I used to be a teenage Amorphis fan musiikkivideon, joka on koottu 70-lukuisesta lomakuvamateriaalista. Ei voi väittää, etteikö lopputulos olisi vakuuttava, sillä video suorastaan huokuu lämpöä ja nostalgiaa. Olettaisin, että kyseinen kappale löytyy myös tulevalta 1. huhtikuuta julkaistavalta albumilta. Ainakin se olisi toivottavaa, sillä kappale on tunnelmoinnistaan huolimatta myös vaikuttava. Siinä on jotain, mikä säväyttää suuresti. Jännityksellä odotan, miltä CC33:n albumi tuleekaan kuulostamaan!

Viikkokatsaus osa 2

Kuluneen viikon aikana vain yksi kotimainen yhtye on päätynyt kuumimpien uutuuksien listalleni, ja se on Freeweights, joka tarjoili tuoretta synapoppia kappaleellaan Infinte Repeats. Kappale kuulostaa siltä, että se olisi parhaimmillaan viileiden kesäiltojen fiilistelymusiikkina. Yhtyeeltä kannattaa kuunnella myös jokin aika sitten julkaistu Your Design -single, joka esittelee yhtyeen pirteämpää ja aurinkoisempaa puolta.

Viime vuosien kestosuosikeistani peräti kolme, eli Fucked Up, Black Lips ja Black Keys, on julkaissut uutta musiikkia viime viikkojen aikana. Melodista hardcore punkia soittava Fucked Up julkaisi Paper The House -singlen, joka enteilee kesäkuussa julkaistavaa Glass Boys -albumia. Jännityksellä odotan yltääkö tuleva levy David Comes To Lifen tasolle.

Toiselta suosikiltani Black Keysilta tuli ulos uusi Underneat the Rainbow -levy, joka ei edeltäjänsä Arabian Mountainin veroinen jymypaukku ole, muttei heikkokaan esitys. Kelpo levy, mutta vähän lattea ja tasapaksu. Soittolistalleni lisäsin levyn parhaan kappaleen Make You Mine.

Myös Lonely Boy -hitillään lopullisen läpimurtonsa tehnyt Black Keys julkaisi uuden singlensä Fever ja samalla tiedotti tulevasta albumistaan Turn Blue, joka julkaistaan 14. toukokuuta. Tanssittava poljento ja veikeät synasoundit. Toivottavasti kappaleiden paras terä odottaa vielä tulevalla albumilla, eikä singlellä ollut vielä kaikkea pelissä.

Viikon parasta antia ja mielenkiintoisin tuttavuus on ollut mielestäni olli The Orwells uudella singlellään Let It Burn. Hikinen ja nuoruuden kiihkoa pursuava soundi yhdistyy tarttuviin melodiakoukkuihin, ja kappale yksinkertaisesti tempaa mukaansaa. Soundi tuo vahvasti mieleen 90-luvun alternative rock -soundit, enkä yhtään ihmettelisi vaikka koko kappale oltaisiin äänitetty yhden jäsenen vanhempien autotallissa - sen verran autenttista autotalli-meininkiä. Heti ensimmäisellä kerralla kertsin astuessa sisään tekee mieli yhtyä kuorolauluun I just let it burn, I just let it burn.

Kaikki nämä ja myös ilman mainintaa jääneet kappaleet löytyvät soittolistaltani, johon pääset käsiksi tuosta alapuolelta. Olepa hyvä!

Viikkokatsaus osa 1

Uusia kappaleita on lisätty ja vanhoja tiputeltu hiljalleen pois. Puhun nyt siis SDL Best Right NOW -soittolistastani, johon kerään juuri tämän hetken kuumimpia uutuksia, niin sinkkujulkaisuja kuin myös uusilta albumeilta bongattuja helmiä. Lyhyin saatesanoin katsastan näin blogin puolella, mitä kappaleita sitä on tullut listalle oikein kerättyä.

Suomalaisen indierock-yhtyeen Getawaycab uusi sinkku Sing With Us lämmitti mieltä kuin vielä viikko sitten lämmittänyt kevätaurinko. Kertosäkeissä mahtipontisiin mittoihin kasvava kappale tuo mieleen Suomen kesän ja samanlaiset maisemat kuin singlen kansitaiteessa, jossa aurinko hellii hyvin perinteikästä suomalaista sielunmaisemaa.

Kotimaista linjaa jatkettaessa tulin nostaneeksi listalle myös Gim Kordonin vihdoinkin remasteroidun ja albumimuotoon saatetun Ei Ole Helppoo -singlen. Vaikkei kappaleessa enää ole sitä tiettyä uutuudenviehätystä, on se kuitenkin sitäkin kuumempi. Erittäin tiukkaa punk-musiikki julkaisi kuluneella viikolla myös No Shame, joka julkaisi singlen Jonossa Seuraava. Kappale on muuten soinut ja paljon, sillä niin tuhtia ja tiukkaa tavaraa se on sekä ulosanniltaan että sisällöltään. Jonossa Seuraava kannattaakin kuunnella oikein ajatuksella, siinä on jokaiselle illaksi hieman pohdittavaa. Saatetaan punk-linjaus vielä loppuun kanadalisen White Lungin tuoreella Drown With The Monster, joka on yhtäaikaa hyvin rujoa, mutta myös yllättävän melodista punkrockia.

Suomalaisten rokkareiden seuraksi nostin listalle myös, ainakin omasta näkökulmastani yllättävän aktin, nimittäin JVG:n, ja yhtyeen uudelta levyltä löytyvän Kartalla-kappaleen. Voitolla yöhön -albumi herätti minussa myös enemmänkin ajatuksia, joista tullaan kuulemaan tässä lähipäivinä.

Ulkomaalaisia mielenkiintoisia uutuksia listalla ovat muun muassa Tune-yardsin uusi single Water Fountain, Possen Shut Up ja amerikkalainen How To Dress Well, joka on julkaissut tämän hetken kaikkein kuumimman kappaleen Words I Don't Remember. Kappale on synaintroineen kaikkineen äärettömän tyylikäs ja tunnelmallinen. Tom Krellin hennossa ja jopa hieman varautuneessa tulkinnassa on jotain maagista ja kiehtovaa. Kaiken lisäksi kappale on loisteliaasti tuotettu. Words I Don't Remember on täyden kympin kappale.

Gim Kordon - Kaupunki Tappaa Sielunsa

Maailma on karu ja julma paikka, missä mikään ei ole enää pyhää. Ei edes pikkusysterin My Little Pony, joka Gim Kordonin käsittelyssä vääntäytyy bongiksi. Ei ole helppoo.

Mut en jaksa siitä välittää. Rujous ja rosoisuus kuuluvat asiaan niin Gim Kordonin musiikissa kuin myös ylensääkin elämässä. Livenä purkkiin ja sen jälkeen eteenpäin. Miksi turhaan enää jälkikäteen kaunistella ja käsittellä? Perimmäisin pyrkimys itsensä ilmaisemiseen vain kärsii jälkikäsittelyssä ja hengentuotteen aitous osittain katoaa. Musiikki ei ole enää sitä, mitä artisti on ensisijaisesti halunnut luoda. Välillä olisikin tervettä paljastaa itsensä täysin alastomana ja kaunistelematta, kuten Gim Kordon. Näin siis metaforisesti sanottuna.

Täähän onkin sitä punk rockia

Kakka-Hätä 77 2006-2011

Olettekin jo saattaneet kuulla, mutta kerrataas. Sunnuntaina (24.10) yksi parhaista ja suosituimmista suomalaisista punk-bändeistä eli Kakka-Hätä 77 matkasi tiensä päähän ja hajosi lopulta yhtyeen sisäisiin riitoihin. Ei tästä oikein muuta voi sanoa kuin, että harmin paikka. Todellakin sääli, sillä Kakkis on kesällä ilmestyneen ensimmäisen pitkäsoittonsa Huoltoasemalle Unohdettu Mies albumin myötä bändi on noussut yhdeksi suosikeistani ja levy taitaakin olla viime kuukausien eniten kuuntelemani levy.

Bändin jäsenet kuitenkin jatkavat edelleen musiikin parissa muissa bändeissä sekä omissa projekteissaan. Sääli kuitenkin, että jatkossa tätä bändiä voi kuunnella vain levyltä. Ja se, ettei tätä musiikkia saada enää lisää.

Lupaan tästä lähtien aina tuttipulloa imiessäni muistella Kakka-Hätä 77:n musiikkia.

Hey Heather - We Are Not Safe Here [Albumi]

Mike Sirén ©

Hey Heather on helsinkiläinen melodista ja popmaista punkrockia soittava yhtye, joka julkaisi debyyttinsä We Are Not Safe Here:n viime maaliskuussa. Koska tänne landelle ei sana kovin nopeasti kiiri, niin tutustuin bändiin vasta viime viikolla. Saattaa kuitenkin olla, että levyn sinkun Regrets?:n olisin kuullut aiemminkin YleX:ltä soituaan siellä suhteellisen tiivistii tehobiisinä. Kyseinen avausraita nimittäin kuulosti uskomattoman tutuluta vaikka biisin sekä bändin nimi ei suoraan sanottuna herättänyt mitään muistikuvia. Ja tämähän on siis erittäin positiivinen piirre, sillä se kertoo siitä, että biisi on tehnyt vaikutuksen aikoinaan, kun heti ensisekunnilta ajattelee että: "Hei, täähän on tuttu biisi!".
Regrets?
Avausraita Regrets? potkaisee levyn käytiin energisyydellän. Biisi on energinen paketti, johon ollaan ujutettu mukaan paljon melodisuutta ja erittäin tarttuva kertosäe. Tarkemmin ajatellen eihän se ole mikään yllätys, että tämä on soinut viikon tehobiisinä YleX:llä. Energisyyttä ja meininkiä biisistä ei puutu. Mielestäni tämä biisi aika onnistuneesti kuvaa koko Hey Heatherin olemusta ja We Are Not Safe Here albumia. Energinen, melodisesti taitava ja tarttuva.

En kuitenkaan tarkoita, että levy olisi kaavamaista avausraidan toistamista. Itseasiassa levy on yllättävän monipuolinen, mikä on erittäin positiviista. Usein punkrock-bändeillä on se ongelma, että koko levy on biisi toisensa perään ylienergistä ja nopeatempoista vääntöä jatkuvalla syötöllä. Se kun vielä tungetaan täyteen melodisia riffejä, on kokonaisuus aika ylikyllästetty ja kokonaisuus kärsii pahasti. Hey Heather on kuitenkin onnistunut pysymään poissa tältä tieltä vaan musiikki pysyy hyvän maun rajoissa ja levyltä löytyykin paljon rauhallisimpia sekä melodisesti komeampia biisejä, kuten She, Killer! [Spotify] ja Drop Dead Time. Joista erityisesti ensin mainittu on noussut yhdeksi suosikeistani koko levyltä.


Kokonaisuudessaan Hey Heatherin debyytti on oikein onnistunut ja toimiva levy. Itseasiassa meininki on sen verran hommansa osaava, että välillä ihan unohtaa, että kyseessä edes on debyyttialbumi. Levyltä löytyy omat selvät kohokohtansa, mutta osa biiseistä jää kuitenkin myös pahasti varjoon. Vaikka kuuntelukertoja on alla jo useampia levystä jää aina mieleen vain juuri ne parhaat biisit ja osa biiseistä pysyy visusti hämärän peitossa eikä jätän oikein mitään muistikuvia. Mutta kuten sanottu levy on kokonaisuutena oikein hyvä ja tulevaisuuden kannalta lupaava. Ehdottomasti haluan kuulla tästä bändistä vielä jatkossakin. Levy on kuunneltavissa kokonaan Spotifyssa ja siihen on nyt myös lyötynä "Markku Suosittelee"-leima

Hey Heather - Another Absolution:


Rakkaudella, Markku

Katujen Äänet - s/t EP

Katujen Äänet on viime vuoden puolella perustettu vantaalainen suomirock, punk ja new wave tyylinen bändi, joka musiikillaan kuljettaa kuuntelijan 30 vuoden taakse suomalaisen new wave musiikin kultaisiin vuosiin. Bändin debyytti EP julkaistiin tarkalleen 29.8 ja se myytiin loppuun parissa viikossa, mutta (valitettavasti) ei kuulemma ole lisäpainoksia tulossa, sillä bändi keskittyy jo toisen EPnsä työstämiseen. Lisäksi bändi herätti itsessäni erittäin suurta mielenkiintoa sillä, ettei heidän musiikkian ole kuunneltavissa missään internetissä. Ei kovin yleistä enää nykyään, kun normaalisti jokainen bändi ja heidän tuotantoaan löytyy jokaisesta mahdollisesta sosiaalisesta mediasta.

Usein kuulee sanottavan miten ennen kaikki oli paremmin. Katujen Äänet ovat ottaneet nämä puheet selvästikin tosissaan ja vetäytynyt musiikillaan 30 vuotta menneisyyteen takaisin new waven kultavuosiin. Itseasiassa bändihän suoriutuu siitä oikein hyvin. Musiikista löytyy vivahteita noiden kultavuosien bändeistä yhteen jos toiseenkin. Ei voi sanoa, että Katujen Äänet kulkisivat sieltä missä aita on matalin, sillä poikien valitsema tie ei varmastikaan ole se helpoin. Jos eläisimme 70-80-lukujen vaihdetta Katujen Äänet varmasti saisivat musiikillaan vedettyä puoleensa suurempaakin suosiota, mutta voiko se sama musiikki toimia näin 30 vuotta myöhemminkin. Suuren kansan suosioon ja tietoisuuteen bändillä on kivinen tie, mutta pienempien piirien suosikkiorkesteriksi Katujen Äänet voi hyvinkin nousta. Bändin ympärillä häilyvä vanhanaikeinen imago herättää kiinnostusta kuuntelijassa jos toisessakin ja kerää kiinnostuneita silmäpareja bändin keikoille.

Itselläni kiinnostus bändiä kohtaan kasvaa kovemmaksi mitä enemmän bändiä kuuntelen. Suurin kiinnostus kohdistuu siihen, että millaista musiikkia jatkossa on tulossa. Elääkö bändi jatkossakin edelleen menneissä kultavuosissa vai lähteekö bändi kehittymään johonkin toiseen suuntaan. Mielenkiintoiset asetelmat pakko sanoa.

Debyytti EP on joka tapauksessa onnistunut teos, johon bändi voi olla ja varmasti onkin tyytyväinen. Kummempaa moitteen aihetta on levystä löydä. Paikka paikoin mentiin ehkä liian teinimäiseen hälläväliä punkkiin, mutta se oli sen verran vähäistä, että jää kevyesti kokonaisuuden varjoon. Levy on EPksi yllättävän monipuolinen, mutta pysyy kuitenkin yhtenäisenä pakettina. Levy pitää mielenkiinnon jokaisella kuuntelukerralla tiivisti yllä ja levyä kelpaakin kuunella useammankin kerran.

Jatkoa odotellessa!

Ja koska valitettavasti maistiaisia ei tällä kertaa ole teille jaettavissa, niin mainostan bändin seuraavan keikan olevan: 4.11 Pyhät Tepot, Scene D' Chryme & Katujen Äänet at Bar Bäkkäri


EDIT: No nyt on niitä maistaisiakin kahden kappaleen verran Spotifyssa! Katujen Äänet - Kaduilta Kuuluu Ääniä [SPOTIFY]

Flogging Molly - Revolution

Aiemmassa kirjoituksessani kerroin ostaneeni Flogging Mollyn uusimman Speed Of Darkness levyn Deluxe painoksen Jyväskylä-reissultani viime viikonloppuna. Noh, tämän päivän levy ollut sitten soitossa. Tai siis tämän ajan minkä olen koulun jälkeen ollut kotona. Harkitsin hetken, että jaksaisinko ja uskaltaisinko yrittää rustata oikein arvostelua, mutta sitten en viitsinyt. Levy kuitenkin on kokonaisuudessan oikein hyvä. Ei Flogging Mollyn parhaimmistoa, mutta edellisestä Float albumista parempaan suuntaan.

Omaksi suosikkikappaleekseni tämän lyhyen kuunteluajan jälkeen on noussut otsikossa mainittu Revolution ja siksi haluan sen nyt laittaa soittoon tänne blogiini. Eniten pidän Flogging Mollyn nopeatempoisista ja energisistä biiseistä, joissa banjo raikaa kuin viimeistä päivää. Kuten Drunken Lullabies ja Seven Deadly Sins. Noh, Revolution on tältä levyltä ehkä eniten sitä luokkaa, joten hyvin yllättäen se on noussut suosikikseni.


Flogging Molly - Revolution by FloggingMolly

Turun Lahja Punk-Maailmalle

Tämän iltainen DBTL Spessukirjoitus vie meidät paskaisen punkin maailmaan imeskelemään tuttipulloja. Tänään siis on kuuntelussa niinkin uskomaton bändi kuin Kakka-Hätä 77! Sanotaan vaikka nyt näin, että vanhan suomalaisen sananlaskun mukaan: Ei nimi miestä pahenna. Ja tässä tapauksessa ei todellakaan kannata katsoa pelkkää nimeä. Uskomattoman hyvä huomionkerääjä se kyllä on. Itse kun ensimmäistä kertaa törmäsin nimeen reaktioni oli jotain naurun ja myötähäpeän välimaastossa. Kuitenkin rohkaisin itseni kuuntelemaan ja rakastuin oitis. On kyllä tämän hetken paras suomalainen Punk-bändi ja muutoinkin Suomen parasta antia tällä hetkellä. Ja mistä muualtakaan Kakka-Hätä voisi tulla kuin Suomen perseestä - eli Turusta.

En pystynyt millään päättämään kumman biisin olisin laittanut, joten saatte nyt kaksinverroin!