On juhannusyö. Aurinko laskee horisonttiin ja värjää peilityynen järvenpinnan kauniin punaiseksi. Istut laiturinnokassa uittaen jalkojasi lämpimässä vedessä ja kainalossasi on juuri hän. Mieleesi hiipi sävelmä, joka sillä hetkellä hellii sinua jokaisella iskullaan kuin taivaankannen värjäävä aurinko. Kehosi läpi kulkee lämmin virtaus ja olet onnellinen. Haluaisit sen hetken kestävän ikuisesti. Kappale, joka päässäsi soi on Sunkissed.
Noniin! Voisi jopa sanoa, että onhan tässä jo tullutkin vähän odoteltua, että milloin Delay Treesin syksymmällä julkaistavalta kakkosalbumilta tulevatkaan ensimmäiset singlet kuunneltavaksi. Nyt sieltä jytkähti, kun yhtyeen liittymistä jatkuvasti kasvavaan Soliti-perheeseen juhlistettiin julkaisemalla ensimmäinen sinkku, joka on 8 minuuttinen lähestulkoon eeppinen unipoppailu nimeltään Pause. Nick Trianin lähettämässä sähköpostissa kappale kiteytettiin aika onnistuneesti ja hauskasti "Aladdin Sane pianos mix with Steve Reich’s phases to create an 8 minute epic of kraut rock euphoria."
Seuraavaksi musiikkia, jota suosittelisin kaikille Purity Ringin kaltaisen dreampopin faneille. I Can Chase Dragons! on Atlantin takaa Meksikosta tuleva Julio Gudiño nimisen herran sooloprojekti. Republique on kevyesti ilmassa leijailevaa dreampoppia, jota mielellään kuuntelisi vielä paljon pidempäänkin. Puhtaita ja kauniita melodioita maustettuna erinäisillä efekteillä sekä instrumenteilla.
I Can Chase Dragons on julkaisemassa Expansión nimisen debyytin, joka varmasti tulee olemaan kuuntelun arvoinen levy.
Lyhyesti virsi kaunis, kuten vanha suomalainen sanontakin menee. Suomalainen dreampop trio Paperfangs on siirtynyt Nick-sedän hellään huomaan eli levyttämään Solitin nimen alle. Tapahtuneen kunniaksi Soliti onkin laittanut Paperfangsin 26. maaliskuuta julkaistavalta omakustanne digijulkaisu/kasetti AVVAAV EP:ltä I Felt The Ocean kappaleen Soundcloudiin kaiken kansan ladattavaksi.
Eikä tämä tähän vielä päättynyt! Paperfangsin pian julkaistava omakustanne on jo ehtinyt olla jonkin aikaa kuunneltavissa Bandcamp-sivustolta. Levy on ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos, sillä se on kaikin puolin erittäin laadukas. Kattavammat levyarvioinnit löydät esimerkiksi Antin ja Juhanin blogeista.
Vautsivau ja Bumtsibumbum! Nyt nimittäin Markku-poikaa viedään ilman mitään pidättelemistä. Nimittäin nyt osui kohdalleni sellainen löytö, että aijaijai. Tai ainakin minulle nimi on ihan uusi. Törmäsin vain tänään soundcloudiin jaettuun Passing Colours biisiin ja se oli sen jälkeen sitten menoa. Olen onnistunut jo blogissani totaalisesti ylikäyttämään "rakastaa"-verbin, mutta ei anneta sen haitata, sillä minä rakastuin taas!
Kirjoittaminenkin on vaikeaa, kun olen niin täpinöissäni. Tai lähinnä tunteitani kuvaavien sanojen keksiminen. Yksinkertaisuudessaan tämä on vain jotain uskomattoman kaunista. Biisit leijailevat ihanien kitara- ja pianomelodian saattelemana Conorin laulaessa herkällä, utuisella ja hyvin tunteikkaalla äänellään. Mieti nopeasti joku mielestäsi kaunis kappale. Korota se potenssiin kaksi niin saat Conor Masonin.
Jälleen kerran sanani eivät riitä kuvaamaan tätä musiikkia. Tai en edes pysty keksimään kunnon sanoja. Onneksi musiikilla on sellainen hieno ominaisuus, että jokainen voi kuunnella sitä itse, eikä joudu tyytymään vain toisten (kehnoihin) kuvauksiin.
Tiivistettynä: Conor Mason on mahtava! Pistäkää nimi mieleen! Itse ainakin teen niin ja jään innolla odottamaan milloin saan kuulla hänestä uudelleen. Nyt kuitenkin naattikaamme hienosta ja mahtavasta musiikista!
Errrittäin hieno biisi Memoryhouselta heidän 13. syyskuuta julkaistavalta The Years reissuelta. Memoryhousen musiikki kuulostaa lähes tulkoon aina ihanan silkkisen pehmeältä. Eikä Quiet America ole siinä todellakaan mikään poikkeus. Biisin paikka EPllä on vasta hännillä, mutta uskon että se on oikein sopiva paikka sille. Jättää varmasti kuuntelijoille rentoutuneen ja rauhallisen fiiliksen. Toisaalta ainakin omasta mielestäni kappale loppuu melkein liian lyhyeen. Itse mielelläni kuuntelisin vielä kaueminkin tuota enkelimäistä laulua ja kauniita sekä rauhallisia melodioita. Joka tapauksessa oikein hyvä biisi. Enteilee siltä, että olisi oikein mukava EPkin tulossa.
Kahden EPn ja armottoman kahden vuoden keikkailun jälkeen australialainen indie-bändi Little Scout on julkaissut 5. elokuuta debyytti pitkäsoittonsa. Bändi on todellakin antanut tämän levyn muhia, sillä siitä on jo 3 vuotta, kun levy astui aussien musiikkimarkkinoille ja vasta tässä kuussa he julkaisivat debyyttialbuminsa. Hiljaa hyvää tulee on oikein osuva sanonta tässäkin kohtaa, nimittäin oikein hyvän albumin he ovat tehneetkin.
Heti albumin avausraidasta In The Airista huomaa, että levyä ollaan todellakin tehty ajatuksella ja siihen on käytetty aikaa. Eikä tämä aika ole mennyt todellakaan hukkaan. Alusta asti levyä kuunnellessani oli mielessäni ajatus, että tässä on selvästi sitä jotain. Alusta asti levy on myös hyvin tunteikas, varsinkin tuo avausraita. Kuunnelkaa kyseisestä biisistä tarkasti kohta 2:20, miten Melissa Tickle herkällä ja sirolla äänellään toistaa “And it all comes down to nothing at all” ennenkuin muu bändi tulee mukaan ja biisi pääsee taas valloilleen.
Levyllä on pari selvästi erottuvaa biisiä. Yksi niistä on We Are Walkin Out, joka on suoraan sanottuna aivan ihana. Taisin pikkaisen jo rakastua tähän biisiin ja sen myötä koko Little Scoutiin. Biisi lähtee käyntiin jykevällä bassolinjalla ja hetken kuluttua siihen yhdistyy iloisen virkeä kitaramelodia ja aivan ihana Melissa Tickle. Myönsin jo rakastuneeni tähän biisi, Little Scoutin ja nyt täytyy vielä tunnustaa, että olen tainnut jo rakastua Melissa Tickleenkin. Tämä biisi kannattaa myös kuunnella tarkkaan, sillä tässä Tickle on mielestäni parhaimmillaan. WE ARE WALKING OUT by LittleScout
Lisäksi biisit The Easiest Way ja Know Your Exit tuovat oman hienon vivahteensa ja vaihtelua levylle. Nimittäin kyseisissä biiseissä kitaristi Patrick Elliot on ottanut laulun haltuunsa. Elliotilla on hyvin mielenkiintoinen ääni hyvin lumoava ja uninen. Tämän tyyppisillä bändeillä voi olla ongelmia sen kanssa, että biisit kuulostava liian samanlaisilta ja mielenkiinto ei pysy yllä koko levyn. En tiedä onko se tarkoituskin, että välillä kuuntelija havahtuu siihen, että biisissä laulaakin Elliot. Joka tapauksessa se pitää mielenkiinnon huomattavasti paremmin yllä.
Mainitsen vielä yhden biisin, joka kannattaa kuunnella, jos koko levy ei kiinnosta. Nimittäin Dead Loss. Dead Loss on muihin biiseihin verrattaessa aurinkoisempi ja popmaisemmin tarttuva kipale. Jossai blogissa oltiin sanottu, että "Dead Loss palauttaa mieleen lapsuuden huolettomat kesät", joka on mielestäni aika osuvasti sanottu.
Kaiken kaikkiaan erittäin hyvän debyyttialbumin on Little Scout tehnyt. Levy pitää alusta alkaen kuuntelijan ottessaan ja samalla sillä on erittäin rentouttava vaikutus. Musiikki ja melodiat ovat erittäin kauniita läpi albumin, eikä tietenkään saa unohtaa Melissa Ticklen aivan ihanaa laulua. En vain kerta kaikkiaan keksi mitään negatiivista sanottavaa tästä levystä. Todellakin suosittelen!
