Viikkokatsaus osa 2

Kuluneen viikon aikana vain yksi kotimainen yhtye on päätynyt kuumimpien uutuuksien listalleni, ja se on Freeweights, joka tarjoili tuoretta synapoppia kappaleellaan Infinte Repeats. Kappale kuulostaa siltä, että se olisi parhaimmillaan viileiden kesäiltojen fiilistelymusiikkina. Yhtyeeltä kannattaa kuunnella myös jokin aika sitten julkaistu Your Design -single, joka esittelee yhtyeen pirteämpää ja aurinkoisempaa puolta.

Viime vuosien kestosuosikeistani peräti kolme, eli Fucked Up, Black Lips ja Black Keys, on julkaissut uutta musiikkia viime viikkojen aikana. Melodista hardcore punkia soittava Fucked Up julkaisi Paper The House -singlen, joka enteilee kesäkuussa julkaistavaa Glass Boys -albumia. Jännityksellä odotan yltääkö tuleva levy David Comes To Lifen tasolle.

Toiselta suosikiltani Black Keysilta tuli ulos uusi Underneat the Rainbow -levy, joka ei edeltäjänsä Arabian Mountainin veroinen jymypaukku ole, muttei heikkokaan esitys. Kelpo levy, mutta vähän lattea ja tasapaksu. Soittolistalleni lisäsin levyn parhaan kappaleen Make You Mine.

Myös Lonely Boy -hitillään lopullisen läpimurtonsa tehnyt Black Keys julkaisi uuden singlensä Fever ja samalla tiedotti tulevasta albumistaan Turn Blue, joka julkaistaan 14. toukokuuta. Tanssittava poljento ja veikeät synasoundit. Toivottavasti kappaleiden paras terä odottaa vielä tulevalla albumilla, eikä singlellä ollut vielä kaikkea pelissä.

Viikon parasta antia ja mielenkiintoisin tuttavuus on ollut mielestäni olli The Orwells uudella singlellään Let It Burn. Hikinen ja nuoruuden kiihkoa pursuava soundi yhdistyy tarttuviin melodiakoukkuihin, ja kappale yksinkertaisesti tempaa mukaansaa. Soundi tuo vahvasti mieleen 90-luvun alternative rock -soundit, enkä yhtään ihmettelisi vaikka koko kappale oltaisiin äänitetty yhden jäsenen vanhempien autotallissa - sen verran autenttista autotalli-meininkiä. Heti ensimmäisellä kerralla kertsin astuessa sisään tekee mieli yhtyä kuorolauluun I just let it burn, I just let it burn.

Kaikki nämä ja myös ilman mainintaa jääneet kappaleet löytyvät soittolistaltani, johon pääset käsiksi tuosta alapuolelta. Olepa hyvä!

Collie Magnum - Man On a Mission

Nyt potkii lujaa, aivan järkyttävän lujaa. Yhtyeen kesällä julkaistua debyytti-EP:tä viittasin kintaalla, mutta vielä lähes uunituore Man On a Mission -single pakottaa istumaan alas ja kuuntelemaan. Ei anteeksi pyydellen tai vähän kainostellen kysyen, vaan määrätietoisesti käskyttäen. Collie Magnum tekee asian harvinaisen selväksi, ettei heidän kappaleitaan enää niin vain viitata kintaalla. Neljäminuuttinen Man on a Mission tihkuu asennetta ja määrätietoisuutta, jota erityisesti tarvitaan, jos halutaan päästä pitkälle. Oli kyse sitten ihan mistä tahansa, jos tekemisestä puuttuu asenne ja määrätietoisuus, ollaan hienovaraisesti sanottuna kusessa. Collie Magnumilla on potentiaalia vaikka mihin, siitä ei mihinkään pääse, sillä Man On a Mission on suondipuoleltaankin täyttä timanttia ja yhtye on ottanut suuria edistysaskeleita musiikkinsa suhteen sitten tuon kesäisen EP:n. On ihailtavaa, miten yhtye soittaa musiikkiaan niin suurella sydämellä ja suurella intohimolla, että se välittyy kappaleesta myös kuuntelijalle.

Toivon todella, että Collie Magnum jatkaa samaan malliin ja tekee duuninsa samanlaisella kunnianhimolla, kuten tähänkin asti. Maailma on mätä paikka, jos yhtye ei lähivuosina breikkaa läpi.

The Racer - Settle

Jeah, kirjoitukset ovat vihdoin ja toivottavasti myös onnellisesti ohi ja kuten vähän jo aiemmin lupailinkin, on myös aika aktivoitua blogin parissa.

Ensi töikseni haluan esitellä rapakon takaa tulevan The Racer -yhtyeen, jotka eivät hekään ole keksineet pyörää uudelleen, mutta osaavat käyttää erinomaista keksintöä esimerkillisesti. Yhtyeen Settle kappaleessa on läsnä kaikki vanhat ja tutut elementit, jotka voit kuulla lähes jokaisessa viime vuosien suurissa indie-/alternative rock -hiteissä. Kappale lähtee minimalistisesta pianointrosta ja kasvaa kohti mahtipontista ja tummasävyisten kitaramelodioiden sävyttämää kertosäettä, jossa määrätietoisesti vakuuttaa, ettei ole jäämässä aloilleen, vaikka kaikki muut tätä häneltä haluaisivat. Suuria soundeja, suuria linjoja ja suuria tunteita.

Kappaleena Settle ei tarjoa käytännössä mitään muuta uutta kuin yhtyeen, joka osaa koota vanhoista palasista uuden teoksen ja kuulostaa vuosia kiertäneeltä stadion-luokan kokoiselta alternative-pumpulta. Kappale suoraan ohjekirjan kohdasta "kuinka tehdä alternative rock -hittikappale". Kaikessa yksinkertaisuudessaan kappale on sisäistettävissä heti ensikuuntelulla ja sen jälkeen onkin makukysymys, että pitääkö kappaleesta vai ei. Henkilökohtaisesti pidän.

Faux - Hold This Thought While I Lose My Head

Ihan ensimmäisenä tästä levystä puhuttaessa on aivan pakko heittää kreditit kansitaiteen tekijälle. Jumaleissöni on meinaan komea kuva! Levyn voisi ostaa pelkästään sen ulkonäön vuoksi ja ripustaa seinälle ihasteltavaksi.

Eihän Hold This Thought While I Lose My Head pelkkää silmänruokaa ole, sillä bändi on onnistunut pyöräyttämään oikein pätevän esikoisalbumin. Ennen kaikkea albumi on erittäin helposti lähestyttävä, kunhan ensin selviää levyn nimestä sekä kannesta, eikä se vaadi lukuisia kuuntelukertoja kolahtaakseen. Fauxin debyytti lukeutuu siihen levyjen sarjaan, jotka osuvat ja uppoavat heti kertalaakista, jos ovat upotakseen.

Soundillisesti musiikki debyyttialbumilla on kitara etunenässä eteenpäin puskevaa alternative rockia, joka muistuttaa välillä melko vahvastikin Green Dayn kaltaista valtavirta punkrockia, mutta nykyaikaisemmalla indiesoundilla maustettuna. Yhtyeen suoravetoinen tyyli ei kuitenkaan estä sitä etteikö hetkeksi voisi seisahtua paikkallensa maalaamaan maisemaa Wrong Stops & Politics kaltaisella kappaleella, joka onkin noussut levyltä yhdeksi suosikkikappaleistani.

Albumikokonaisuuden yhtenäisyys on ajoittain kuitenkin turhan pitkälle vietyä. Levy tuntuu välillä sortuvan lievään tasapaksuuteen, kun kappale kappaleen perään kierrättää turhankin tarkasti samaa kaavaa. Esimerkiki aloitusraita Arrows ja keskivaiheilla soiva Sweet Nothings kierrättävät samaa kaavaa lähes raivostuttavasti. Huvittavaa kyllä, että kyseiset kaksi kappaletta ovat kuitenkin koko albumin hittipotentiaalisimmat kappaleet.

Vaikka lievää kaavoihin kangistumista onkin levyllä havaittavissa täytyy todeta, että onneksi tämä kaava toimii Fauxin musiikissa erittäin hyvin, eikä kappaleiden samankaltaisuus nouse häiritsevään rooliin albumikokonaisuudessa. Toisaalta tietyt kappaleet erottuvat myös albumilta loistavasti edukseen niiden erilaisuutensa ansiosta. Tälläisiä ovat Dinosaur Jr. -fiiliksiä herättelevä 90-luvun kitaraindielle kumartava Shining Again, aiemmin jo mainitsemani Wrong Stops & Politics ja loppupuoliskon I'm Not What You Need.

Täysin puskista tullut Faux on onnistunut väsäämään debyyttialbumistaan tiiviin ja yhtenäisen paketin, jonka pariin palaa mielellään useitakin kertoja. Hold This Thought While I Lose My Head on joka tapauksessa albumi, josta yhtye voi olla ylpeä.

Upotteeksi valitsin suosikkikappaleeni Shining Again, jonka 90-lukuinen indie-rock fiilis erityisesti viehätti minua. Albumin kokonaiskuvasta kappale ei tosin kerro paljoakaan, mutta onneksi koko levy on kuunneltavissa SPOTIFYSSA.

Neondad - Daddylicious EP

Pahoittelut väkisin suurennetusta pikselimössöstä!

Neondad on Oulusta kotoisin oleva hiljattain debyytti EP:nsä Daddylicious julkaissut indieyhtye, joka omien sanojensa mukaan levittää isyyden neonhehkuista ilosanomaa. Isistely meni minulta ohi, ja samoin neonvalojen välke, mutta yhtyeen musiikki osui ja upposi kertalaakista. Kypsä ja kokeneelta kuulostava soundi sai miettimään, että onko nyt tosiaan vasta debyytti ep kyseessä. Muutaman kuuntelun jälkeen on jo selvää, että nyt ollaan musiikillisesti erittäin lupaavan bändin äärellä. Neondadissa vahvasti pinnalla oleva laulu sulautuu onnistuneesti yhteen kitaravoittosen melodian kanssa, joka antaa musiikille oman syvän ja jykevän soundin, mutta myös aika synkän tunnelman biisien ympärille.

Musiikki on siis suoraan sanottuna moitteentonta vaihtoehto/indie-rockia, mutta miksi ihmeessä Neondad yrittää olla kuin yläasteikäisten poikien punk-bändi. En pysty tukahduttamaan sisälläni elävää vihaista indiepuritaania ja jatkan samoilla linjoilla We Never Stood a Chance -blogin kanssa. En vain käsitä sitä miksi Neondad haluaa sotia itse omaa musiikkiaan vastaan ja väkisin yrittää tehdä itsestään vitsiä, tai muuten vain ei vakavasti otettavaa? Yhtyeen musiikki ja itsestään antama kuva ei vain yhtään sovi samoihin kehyksiin. Onko tämä sitten jotain Oululaisläppää, jota tälläinen varsinaissuomalainen ei voi ymmärtää. En nyt tarkoita, että Neondadin tulisi jatkossa katsella vain omia kengänkärkiään ja varovasti hissutella, mutta rukoilen ettette edes vitsillänne seuraavissa promokuvissa näytä porukalla keskisormea. Tosikko ei tietenkään tarvitse olla ja rennolla otteella yhtye varmasti haluaakin musiikkiaan tehdä, mutta eikö sitä sitten voi tehdä pelleilemättä? Eikö musiikin tekeminen silloin ole enää hauskaa?

Muttamutta, kuitenkin musiikki itsessään on timanttista ja se onkin minulle tärkeintä. Kukin hoitaa hommansa omalla tyylillään, mutta omasta mielestäni se on ainakin suunnatonta potentiaalin haaskausta, kun bändi tekee itsestään vaikeasti lähestyttävän oman genrensä kuuntelijoille.Menipä tämä nyt saarnaamiseksi. Daddylicious on kuitenkin kuunneltavissa ja ladattavissa esimerkiksi tästä alapuolelta Soundcloudista. Lämpimästi suosittelen tutustumaan levyyn, sillä se on oikeasti todella hyvä! En pysty painottamaan sitä enempää.



EDIT: Editoin tekstiä aika reilusti, koska se oli paikoitellen turhan kärjistettyä ja siitä sai erilaisen kuvan bändistä kuin haluan antaa.

Lapko - River Venom

Harjavallan itsensäpaljastelijat eli Lapkon jätkät julkaisivat toisen kappaleen ja samalla ensimmäisen virallisen singlen tulevalta ΓΟΛΕ -albumiltaan. Taisin erehtyä nimittämään edellistä Love Is Sick And Wrong -julkaisua jo singleksi, mutta nyt sekin virhe on korjattu. Edelliseen julkaisuun verrattaessa tarjolla on tahdikkaammin eteenpäin puskevaa Lapkoa, joka luottaa tarttuviin melodioihin ja mieleenpainuvaan kertosäkeeseen.

Kappale on kokonaisuudessaan vakuuttavaa Lapko -laatua ja biisi potkiikin aika hyvin, mutta itse ainakin jäin vielä kaipaamaan biisiltä vähän enemmän. Koko kappaleen ajan odotin, että koska se oikein lähtee ja tärähtää oikein kunnolla, mutta ei sitten missään vaiheessa kasvanutkaan odottamiini sfääreihin, kuten Love Is Sick And Wrong

Jännityksellä odotan, että kuinka hyvin toukokuun 9. päivä julkaistava Love -albumi kolahtaakaan. Viime albumin jäljiltä odotukset ainakin ovat korkealla tälle bändin viidennelle pitkäsoitolle.



Kappaleesta julkaistiin myös musiikkivideo, olkaa hyvät.


Lapko - River Venom (official video) from Fullsteam on Vimeo.

Lapko - Love Is Sick And Wrong

... Niin. Eikös sitä sanota, että jokaisen tulisi löytää oma tapansa toteuttaa itseään. Onko Lapko siis löytänyt jo sinkun kantta koristelleesta itsensäpaljastelusta oman tapansa toteuttaa itseään? Ilmeisesti. Toinen kysymys, joka tällä hetkellä leijailee ilmassa on, että onko tämä tosiaan Lapkon tulevan 9. toukokuuta julkaistavan albumin kansitaide? Lapko on aina ollut musiikillisesti aika yllättävää, mutta mitä ilmeisimmin bändi haluaa viedä tämän yllättävän imagonsa vielä pidemmälle aina järkyttämisen äärirajoille asti. Kuva on hämmentävä ja lievästi järkyttävä, mutta samalla kuitenkin myös huvittava - varsinkin turhautunut facepalm. Jos yhtään osaan tulkita hämmentynyttä naurunpurskahdustani, jonka koin nähtyäni kuvan.

Tämän jälkeen rakkaudessa ei ainakaan ole enää mitään sairasta ja väärää.

Suomen Karvapääkuninkaat 1968

Suomen Karvapääkuninkaat 1968... Ainakin bändillä on nimi, joka herättää paljon mielenkiintoa, mutta myös valitettavasti lievää epäluuloakin. Itse ainakin suhtauduin etukäteen bändiin vähän epäluuloisesti pelkästään nimen perusteella, mikä on sinällään surullista, että jo nimi aiheuttaa tälläistä. KUITENKIN onneksi tälläiset epäluulot ja ennakkoasenteet ollaan tehty selätettäviksi, sillä sen bändi todellakin demollaan teki. Juuri nimen takia odotin jotain eriskummallista ja vaikeaa musiikkia, mutta todellisuus on ihan toinen.

Sanojensa mukaan bändillä on vaatimattomana tavoitteena tehdä suomenkielisestä rockista jälleen mielenkiintoista. Tunnetusti pienistä asioista on hyvä lähteä liikkeelle. Kuitenkin bändin juuri julkaistu demo on oikein hyvä alku tälle tavoitteelle. Musiikki on tarttuvaa, mielenkiintoista ja iloista soitantaa, josta huokuu läpi hyvä ja positiivinen fiilis. Demo toimii oikein hyvin ja sitä jaksaa kuunnella useammankin kerran. Biisit ovat helposti kuunneltavia ja tarttuvia, mutta eivät kuitenkaan kulu kuuntelukerroista huolimatta.

Todella piristävä tuore bändi, joka selätti epäluuloisuuteni sataprosenttisesti! Löytyyhän tästä tarinasta vielä sekin opetus, ettei kannata tuomita mitään pelkästään nimen perusteella. Varsinkaan musiikkia. Loppuun vielä kolme suosikkiani demolta. Erityisesti Selkä Kohti Maailmaa ja Rauha kolahtivat minuun! Demo on kokonaisuudessaa soundcloudissa bändin sivulla. Suosittelen.

Rauha (demo) by KARVAPÄÄKUNINKAAT 1968
Selkä kohti maailmaa (demo) by KARVAPÄÄKUNINKAAT 1968
Jäätynyt (demo) by KARVAPÄÄKUNINKAAT 1968

Face Of God - Fire EP

Teenpäs nyt kirjoituksen EPstä, josta oli tarkoitus ja olisi pitänyt tehdä jo jonkin aikaa sitten. Nyt siihen on kuitenkin oiva tilaisuus, koska minulla on hieman tylsää ja tällä tavalla voin kivasti pakoilla huomista bilsan koetta. Joka tapauksessa jo aikaisemmin aika paljonkin hypettämäni Face Of Godin Fire EP julkaistaan 21. päivä - eli huomenna. Koska olen syntynyt kultalusikka peräpäässä omistan EPn jo ja ajattelin nyt rustata mielipiteeni siitä. Eli siis tehdä tälläisen levyarvion. Arvosteluista olen päättänyt luopua, koska a) en mielestäni osaa kirjoittaa arvostelua b) kirjoitan vain mielestäni hyvistä bändeistä ja levyistä, joten "arvostelu" käsite vähän menettää merkityksensä, kun jokainen levy on mielestäni hyvä. Ja jos ei tekstitä tajua, että pidän ja rakastan kyseistä viisua tai levyä, niin se on ehkä jo vähän huonompi juttu.

Kuitenkin puhutaanpa sitten vähän tästä EPstä. Aiemmin Face of God oli jo jakanut soundcloudiin EPltä biisit The Miracles ja nimikkoraita Firen, joten käytännössä puolet EPstä oli jo tuttua kamaa. Mutta ihan hyvin biisit kolahtivat EPltäkin kuunneltuna, ellei jopa paremmalta, kun kuuntelukertoja on enemmän alla. Fire ja The Miracles toimivat edelleen ja erittäin hyvin. Fire varsinkin tuntuu tulevan ajan kanssa aina vain paremmaksi. Erittäin kova ja asiallinen raita, joka iskee vasten kasvoja eikä jätä todellakaan kylmäksi. The Miracles jatkaa hyvin samaa linjaa, mutta enemmän melodisena. Kuitenkin olen näistä biiseistä jo vähän kertoillut enemmän edellisessä kirjoituksessa, joten keskityn näihin henkilökohtaisiin uutuuksiin.

Kaksi uutta biisiä ovat siis Turn Back The Time ja Elephant, joista erityisesti jälkimmäinen on kolahtanut erittäin hyvin ja noussut Firen ohalla lempparikseni. Elephant on ehkä EPn melodisin biisi ja ehkä kaikkein helpointen tarttuva ja avautuva. Voisiko se olla Face Of Godin ensimmäinen isompaan radiosoittoon nouseva hitti? En kuitenkaan näistä asioista osaa oikein mitään sanoa, joten parasta olla hiljaa ja jättää ne muiden päätettäviksi. Nimittäin omasta mielestäni se voisi olla melkeinpä mikä vain.

Turn Back The Time ei kuitenkaan ole muiden biisien tavoin yhtä hyvin kolahtanut tai sitten en vain vielä ole päässyt kunnolla siihen sisälle. Huonoksi en kuitenkaan sitä sano, sillä sitä se ei edes ole. Tässäkin biisissä on kuitenkin vahvasti bändille jo oikeastaan ominainen asenne mukana, sillä hyvin helposti ja lähes huomaamatta alkaa jalka takoa lattiaa sekä pää nyökkymään musiikin tahdissa. Ja biisin ehdoton kohokohta ja loistava lopetus koko levylle on tuo reippaan parin minuutin outro tai instrumentaalinen osuus vai miksi tuota nyt oikeasti pitäisi nimittääkkään. En oikeastaan tiedä. Joka tapauksessa biisin lopetus ja samalla koko EPn lopetus on loistava. Se mielestäni aika hyvin kiteyttää kahteen minuuttin koko Face of Godin musiikin. Se on melodista, energistä ja todella kovalla asenteella soitettua monipuolista musiikkia.

Kaiken kaikkiaan EP on erittäin hyvä kokonaisuus, jota kelpaa kuunnella kerta toisensa jälkeen kyllästymättä. Levyn julkkari on siis huomenna ja ainakin Stupido shopista voit lätyn itsellesi hankkia. Face Of God on bändi, jonka todellakin suosittelen tsekkaamaan - oikeasti.

Loppuun vielä maistiaseksi Fire, joka on supersuosikkini. Lisää biisejä löytyy Soundcloudista.

Fire by Face of God

E: Hyvästä on helppo kirjoittaa ja kylläpäs sitä tekstiä nyt tulikin!

Face Of God - Miracles JA Fire

Face Of God on nuori, vasta noin vuoden verran koossa ollut helsinkiläinen rock trio, joka on kuitenkin jo nyt haalinut itselleen vahvan jalansijan helsingin keikkapaikoilla. Bändi on nimittäin vuoden 2011 aikana soittanut jo noin 30 keikkaa. Ja siis haluan nostaa tämän nyt esille, että bändi perustettiin vasta 2010 loppuvuodesta. Joten aikamoinen tahti on bändillä ollut. Vaikka bändi onkin kiireisesti kiertänyt keikkoja tekemässä ovat he silti ehtineet puuhastella studiossakin. Nimittäin bändi julkaisee debyytti EPn 21.9.

Siirrytääs sitten vähän tuonne musikaalisemmalle puolelle. Ensinnäkin puntaroin pitkän tovin kummanko biisi soittaisin; Miraclesin vai Firen. Päätinpä tehdä kompromissin ja pistää molemmat biisit, sillä molemmat ovat sen arvoisia. Saattepahan kattavamman kuvan bändistä. Bändi soittaa todella energista ja pääasiassa vasten kasvoja iskevää rockia, jota ollaan maustettu väleissä mahtipontisilla melodioilla. Vaikka en bändiä olekaan livenä kuullut voin hyvin uskoa, että bändi on loistava keikkapaikan räjäyttäjä. Tälläistä nimittäin on korviinkin kantautunut. Varsinkin Fire on näistä kahdesta biisistä enemmän se vasten kasvoja iskevä ja energinen tiukka ralli. Miraclesissa taas mielestäni enemmän ollaan keskitytty tuohon melodisuuteen. Tuossahan tulikin mainittua se ykkös syy, miksi halusin laittaa nämä molemmat biisit blogiini.

Koska kertaus on opintojen äiti niin toistan, että EP julkaistaan siis 21.9. Toivottavasti EPltä nousisi joku hittibiisi, jonka myötä bändi pääsisi enemmän radio soitantaan ja nousisi uudelle tasolle sekä enemmän tietoisuuteen. Jään tämänkin bändin osalta innolla odottamaan tuota tulevaa EPtä ja sitä, mitä se tuo tullessaan. Face Of God tuskin jättää ketään kylmäksi!

miracles by Face of God

Fire by Face of God

Soundcloudista löytyy vielä lisäksi kaksi biisiä (The Sky Is In Flames ja Flow), joita suosittelen kuuntelemaan jos pidit edellisistä. Kyseiset biisit voit myös ladata itsellesi.

Starless - Progea Rapakon Takaa

Minulla oli huomattavia ongelmia otsikon kanssa. Tähän mennessä on ollut niin helppoa otsikoida "Bändi - biisin/levyn nimi", mutta kun nyt halusin pistää kolmen biisin setin, joka ei kuitenkaan ole virallinen EP. Päädyin sitten käyttämään rikasta mielikuvitustani!

Mutta tosiaan. Tälläisen indie-, alternative-, pop- ja progressiivisen rockin sekametelisopan onnistuin löytämään tänään aamulla Soundcloudista. Sekametelisoppa kuulosta vähän halveksuvalta, mutta sitä kuitenkaan tarkoita. Minähän nimittäin tykästyin tähän bändiin todella kovin! Energinen meininki, mahtavia kitarariffeja, hyvä vokalisti ja kaiken kaikkiaan erittäin hyvää musiikkia. Se on suorastaan loistavaa, miten bändi lähes vaihtelee genreä biisin aikana. Koko ajan häilytään vähän kaikkien mainitsemieni rajoilla ja välillä sävähtää joku progemainen riffi tai muuta vastaavaa. Lisäksi musiikki on aika old-school sävytteistä. Huomaa, että Led Zeppeliniä ollaan ainakin kuunneltu tarkasti. Tai se on vain oma mielipiteeni, sillä noita Starlessin saamia kommentteja selaillessa tuli vastaan kommentteja, joissa heitä verrattiin aika laajaan skaalaan eri bändejä. Arctic Monkeysin alkutuotannosta King Grimsoniin, joka kohtaa Alice In Chainsin.

Hienoa musiikkia. Jään seuraamaan, miten bändi lähtee tästä kehittymään. Näiden kolmen biisin perusteelta tulevaisuus näyttää joka tapauksessa erittäin lupaavalta!

Starless by starlessband

Red Hot Chili Peppers - I'm With You [FULL ALBUM STREAM!]

Eheei perrrhana! Tämä päivähän paranee EDELLEENKIN paranemistaan! Ensin Reginan uusi sinkku ja nyt Red Hot Chili Peppersin uusi I'm With You kokonaisuudessaan striimattuna iTunesissa! OIJOIJOI! Vähän etukäteen sinkun jälkeen pelotti miltä levy mahtaa kuulostaa, mutta ainakin levy on alkanu yllättävän positiivisesti. En ole montaa biisiä ehtinyt kuunella, mutta letkeää, rentoa ja funkahtavaa musiikkia. Stadium Arcadiumista ainakin ollan menossa parempaan suuntaan!

Mutta kuunnelkaa ja muodostakaa oma mielipiteenne! Kirjoitan huomenna tai lähipäivinä kattavamman arvion levystä, kunhan ehdin kunnolla kuunnella. http://redhotchilipeppers.com/2011/08/22/imwithyou-listen-now/

Good Night, folks!