28. huhtikuuta 2013

The Kobra Kicks - Krokodil


Hassua miten joistain yhtyeistä ennen kuin ehtii edes play-nappia painaa tulee sellainen olo, että tästä minä haluan kirjoittaa blogiini. Bändistä ei tiedä etukäteen yhtään mitään muuta kuin nimen ja uuden singlen kansitaiteen sekä Soundcloudiin lisätyt genre-tagit. Ei tässä tapauksessa oikein imagostakaan voi vielä puhua. Pasilaa lainaten voisi todeta: "Se on hyvin jännä".

Mistä moinen sunnuntaiaamuinen pohdintani sai alkunsa johtuu yhtyeestä nimeltä The Kobra Kicks, jonka sivusilmällä satuin Soundcloudista bongaamaan, mutta välittömästi tuli "se tunne", että tuosta yhtyeestä voisi irrota pari hassua sanaa.

Viisihenkinen omien sanojensa mukaan yhtyeen musiikki on kitaravetoista rockia, jonka soundi juontaa juurensa aina Joy Divisioniin ja The Libertinesiin asti. We Never Stood a Chance -blogi mainitsi The Kobra Kicksin yhteydessä The Strokesin ja itse jaan tämän mielipiteen täysin hänen kanssaan. Toisaalta henkilökohtainen The Libertines tuntemukseni on rakennettu vain muutaman kappaleen varaan. Eikä itse asiasssa Interpol, jonka yhtye myös innoittajakseen mainitsee ole allekirjoittaneelle sen tutumpi yhtye.

Single Krokodil itsessään on monelta kantilta katsottuna todella tiukka kipale. Erityisesti kaltaiseeni kitararockin ystävään kappale kolahti kuin halko takaraivoon. Tarttuva kitaramelodia, tiukka kertsi ja kappaleesta välittyvä "se fiilis", niistä rakennetaan Krokodilin kaltainen tiukka kitararalli.

9. huhtikuuta 2013

Neat Neat - We Need the Rain


Tammikuussa julkaistu Olympus Mons oli ensikosketukseni Neat Neatin musiikkiin ja pakko myöntää, että olin heti ensikuulemalta täysin myyty. Siltä seisomalta lisäsin yhtyeen kaikille mahdollisille seurantalistoilleni, ettei yhtyeen seuraava kappale vahingossakaan pääsisi livahtamaan ohitseni. Tänään odotus palkittiin, kun Neat Neat julkaisi uuden sinkun We Need the Rain.

Alkufiilikset kappaleesta olivat hyvin ristiriitaiset. Odotin jotain Olympus Monsin kaltaista pankinräjäyttäjää, joka heti ensikuulemalta lyö tajun kankaalle. Vasta useampien kuuntelukertojen myötä kappale alkaa kunnolla muodostua ja se saa enemmän syvyyttä ja paranee kerta kerralta aina hienommaksi kappaleeksi. Vähitellen mieli alkaa muuttua ja käsittää miten hieno kappale We Need the Rain onkaan, vaikka ensimmäiset ajatukset kappaleesta olivatkin hyvin ristiriitaiset. Edeltäjänsä kaltainen altsurock-iloitteluhan se ei ole, mutta tämä ei tee kappaleesta yhtään vähäpätöisempää. Melkeinpä voisin väittää, että asia on päinvastoin ja We Need the Rain on ainakin allekirjoittaneen mielestä parasta Neat Neatia tähän mennessä.

Kappale ei ole sitä, mitä odotin vaan jotain vielä parempaa. We Need the Rain ja Olympus Mons, kaksi hyvin erilaista, mutta timanttista julkaisua. Näiden kahden kappaleen jälkeen suorastaan janoan Neat Neatin debyyttialbumia.


Suomen Karvapääkuninkaat 1968 - Miesten Maailma

Kuva: Miikka Pirinen

Jestas millainen nimihirviö Suomen Karvapääkuninkaat 1968 todellisuudessa onkaan. Muistan aloittaneeni edellisenkin yhtyettä käsittelevän kirjoitukseni hämmästelemällä tuota nimeä, eikä reaktio ole yhtään ajan kanssa muuttunut. Se on pitkä, omituinen ja siinä on vielä se saakelin ärsyttävä vuosilukukin mukana. Onko tämä kaikki ihan tarkoituksellista? Olisi edes "Karvakuninkaat", kuten Soundcloudissa. Toisaalta ehkä se on parempi näin, kuin joku ylenpalttisen tylsä ja geneerinen trendinimi.

Siirryttään epäoleellisuuksista bändin todelliseen antiin eli sen musiikkiin. Kuukausi sitten Soundcloudiin lisätty yhtyeen toiselta demolta löytyvä Miesten Maailma esittelee yhtyeen hittipotentiaalia parhaimmillaan. Kappale ja erityisesti sen kertosäe porautuu mieleen heti ensikuulemalta, eikä sitä helpolla tahdo enää poiskaan saada. Miesten Maailmassa viehättää suuresti sen suoraaviivainen eteenpäin puskeva suomirock-asenne. Tekstimaailma ei kuitenkaan yllä yhtä korkealle tasolle, kuten radiosoittoakin kerännessä Selkä Kohti Maailmaa -kappaleessa. Toisaalta yksinkertaisia otuksiahan me miehet olemme, joten tyhjästä on varmasti vaikea suuremmoisia lyriikoita nyhjästä.

Miesten Maailma on ehdottomasti tarttuvinta ja hittipotentiaalisinta Karviksia tähän mennessä, enkä yhtään yllättyisi, jos Karvikset tämän myötä saisivat osakseen aiempaa laajempaa radiosoitantaa. Kappale on kuitenkin niin helposti lähestyttävä ja kolahtaa varmasti jo ensikuuntelulla, jos on kolahtaakseen. Yksinkertaista ja mutkatonta niin kuin miesten maailma yleisesti onkin. Tätähän kappaleella ajetaan takaa, eikö vain?


2. huhtikuuta 2013

The New Tigers - Quicksilver


Juuri viime viikonloppuna The New Tigersin debyyttialbumia kuunnellessani mietinkin, milloinkohan tikrut julkaisevat uutta tuotantoa. Noh, ei siinä kovin kauan mennytkään, kun ensi syksyllä julkaistavaksi lupailtu yhtyeen toisen albumin ensimmäinen sinkkulohkaisu Quicksilver julkaistiin.

Villasukat jalastaan riisunut The New Tigers soittaa uudella kappalellaan itsevarmemman kuuloisesti kuin aiemmin, turhaan kengänkärkiään tuijottelematta. Soundillisesti tiikerit soittavat yhtä lämpimästi ja helposti lähestyttävästi kuin aiemminkin. Surisevat kitarat, levollinen shoegaze-poljento ja The New Tigersille tuttu kesäinen fiilis tekevät yhtyeen uudesta sinkusta kerrassaan vastustamattoman. Mieli lepää, kun tiikerit maalailevat kanstitaiteen mukaisen kesäisen rantahietikon kuulijan ajatuksiin.

1. huhtikuuta 2013

Kalle Kaasinen - On The Run / Go South


Kaasisen Kalle julkaisi jo ties kuinka kauan sitten uuden tuplasinkun, joka sisältää kappaleet On The Run sekä Go South. Törmättyäni intternetin ihmeellisessä maailmassa jälleen kerran tähän kyseiseen julkaisuun, päätin nostaa sen esille blogissani.

Kaasisen musiikki on muuttanut muotoaan sitten viime kerran, kun herra blogissani vieraili In Full Swing -singlellään. Vahvasti ämerikkalaishenkinen altsurock on muuttunut suomalaiseen sielunmaisemaan sopivaan tummanpuhuvaan indiepoppiin. Nahkansa uudelleenluomisesta huolimatta Kalle on säilyttänyt musiikissaan ne elementetit, joissa hän on artistina vahvimmillaan eli suuret melodiat sekä tarttuvat pop-koukut. Tuplasinkulla laajentunut soundimaailma tuo Kaasisen persoonallisen äänen paremmin esille, mutta samalla tuntuu laulu aika ajoin hukkuvan muun musiikin sekaan. Erityisesti juuri näiden suurien melodioiden jauhaessa, kuten esimerkiksi On The Runin kertosäkeessä. Jälkimmäisellä kappaleella ei samanlaista ongelmaa kuitenkaan ole havaittavissa ja itse asiassa nostaisin Go Southin heti In Full Swingin jälkeen Kaasisen parhaaksi kappaleeksi. Kappaleessa korostuvat erinomaisesti artistin parhaat puolet ja se on kappaleena itsessään erittäin hyvä.

Kaasisen tyyli on hänen julkaisulla usein vaihdellut, joten olisikohan tässä se suunta, jonka Kalle on itselleen valinnut. Ei ollenkaan huono.