24. tammikuuta 2014

Yournalist - Plays Jazz



Yournalist on virittänyt luomisvimmansa äärimmilleen yhtyeen toisella Plays Jazz -albumilla. Edellisellä albumilla jo ollut laaja musiikkityylien arsenaali on vain kasvanut yhtyeen tehdessä toista albumiaan. Albumi sisältää paljon loistavia ideoita ja niiden toteutuksia, mutta toisaalta myös raitoja, jotka olisi ollut ehkä parempi jättää pöytälaatikkoon. Ne olisi voitu julkaista vaikka sitten vuosikymmenen päästä ennenjulkaisemattomana lisämateriaalina. Yournalistin musiikissa ehdottomasti parasta onkin yhtyeen tapa paahtaa eteenpäin pää vaahdossa ja hullunkiilto silmissä. On kuitenkin samaan hengenvetoon todettava, että vauhdin hurmassa mopo tahtoo helposti karata käsistä ja havahdutaan jostain ojan pohjalta. Yksi esimerkki ojaanajosta on Rodhouse Blues. Minua se ei ainakaan naurata, olkoon kappaleen tarkoitus sitten olla välikevennys, sekoilu tai keskisormen osoitus kaikille tosikoille. 

Sitten lasketaan kädet alas ja lyödään faktat pöytään. Yournalist on järjettömän kova pumppu, joka osaa tehdä erinomaista pop/indie/rock/mitälie -musiikkia. Yhtyeen kykyjä ei ole enää mitään syytä epäillä. Plays Jazz -albumi sisältää hävyttömän paljon onnistuneita ja laadukkaita kappaleita, joiden pop-koukut jäävät alitajuntaan kutkuttelemaan. Suu vaahdossa paahtamisen ohella Yournalistin kovimpia valtteja on sen hämmästyttävä kyky yhdistellä sujuvasti erilaisia musiikkityylejä toisiinsa ja tehden niistä omankuuloisensa soundimaailman. Juuri sen kykynsä ja tyylitajunsa ansiosta Yournalist erottuu edukseen massasta. Esimerkkinä levyltä voisi nostaa esille kappaleen Gnome, joka on yksi allekirjoittaneen suosikkikappaleista. Kappaleella yhtye kulkee äärimmäisyydestä toiseen, mutta parasta koko kappaleessa, kuten suurimassa osassa Yournalistin musiikkia muutoinkin, on kertosäkeiden uskomaton hurmos, joka kulminoituu kappaleen lopulla. Heti perään soiva MILF on taas osoitus yhtyeen muuntautumiskyvystä ja tyylitajusta, joka sekin on itse asiassa todella hyvä kappale. Kuten todettua, hyviä kappaleita Plays Jazz -levyllä on useampia!

Yournalistin musiikki enää mielestäni kaipaa yhtenäisempää linjaa. Onhan yhtyeen yllätyksellisyys ja porhaltaminen todella viihdyttävää, mutta epäilen jaksaako se pitää musiikkia kasassa kovin montaa albumijulkaisua. Mitä jos yhtyeen hallittu kaaos ei enää pysykään kasassa tai musiikkityylien ilotulitus kadottaa hohtonsa? Kaikesta huolimatta Yournalist on yhtye täysin omassa sarjassaan, niin laadultaan kuin tyyliltään. Sille ei löydy kotimaan kamaralta haastajaa, enkä usko kenenkään olevan ihan heti yhtyeen reviirille tunkeutumassa. Cheekiä vähän väsyneesti lainaten: "kuka muukaan vetää tälleen?"

23. tammikuuta 2014

White Sea - Prague


Huhhuh, musavuosi 2014 on käynnistynyt oikein rytinällä. Eletään vasta tammikuuta, mutta siitä huolimatta tämän vuoden puolelle on mahtunut jo lukuisia äärimmäisen hyviä single- ja albumijulkaisuja. Tahti ei ainakaan ole hiipumassa, kun M83:sta tutuksi tullut Morgan Kibby julkaisi sooloprojektinsa White Sean uuden kappaleen Prague. Kappale on ensimmäinen artistin tulevalta debyyttialbumilta irroitettu single. Kaltaiselleni M83-fanille kappale kolahtaa kertalaakista, sillä kappaleella on hyvin paljon M83:n musiikista tutuksi tulleita elementtejä, kuten dramaattinen ja mahtipontisiin mittoihin kasvava kertosäe. Pesäeroa M83:n musiikkiin on kuitenkin tehty, sillä suttuiset dreampop-soundit ja syntikoiden dramatiikka on jätetty jälkeen. Niiden tilalle ovat tulleet iskevämmät ja kenties vielä herkemmin popmakuhermoja kutkuttelevat soundit. Kaiken kaikkiaan Prague on aivan hävyttömän kova kappale, joka varmasti tulee soimaan vielä monessa paikassa. Tai ainakin olisi syytä!

22. tammikuuta 2014

Disco Fiasco - Golden Hats



Olen joko alkanut todella pehmenemään "pomppupopille" tai sitten Satellite Storiesin jalanjäljissä tepastelevat oululaiset osaavat hommansa. Kitarat helkkäävät ja komppi nykii kappaletta eteenpäin kuin keskittymishäiriöinen lapsi. Parasta kuitenkin se rasittavan kliseiseinen talenttikilpailun tuomarin kommentti: "musiikista kuulee, että yhtyeellä on hauskaa". Niin se vain on. En kuitenkaan tarkoita hauskanpidon korreloivan huonoa musiikkia, huono musiikki kuulostaa pahalta oli sitten yhtyeellä miten hauskaa tahansa sitä tehdessään. Tarkoitukseni on lähinnä sanoa, että Disco Fiasco vetää Golden Hats kappaleensa pilke silmäkulmassa ja sellaisella intensiviteetillä, mikä antaa anteeksi kappaleen hienoiset puutteet. Kappale jää loppuvuodeksi soimaan päähän ja pää nykimään kompin tahtiiin.

Lopuksi kuitenkin varoituksen sana yhtyeelle: älkää hakeko tuotettua ja hienojalosteista soundia. Alkaisitte muistuttamaan liikaa sitä toista oululaisyhtyettä ja jäisitte auttamatta Satellite Storiesin varjoon, ettekä halua kuulostaa "siltä huonolta jäljitelmältä".

19. tammikuuta 2014

Iisa - Puutarhajuhla

(Kuva: https://www.facebook.com/iisaofficial)
Oi, Iisa! En oikein lämmennyt Iisa Pykärin kahdelle ensimmäiselle soolokappaleelle, mutta voi Puutarhajuhlat. Kerta kerralta kappale käy salakavalasti ja huomaamatta aina vain syvemmälle ihoni alle. Kappale kuulostaa Iisan omalta tuotannolta, mutta samalla sen taustalla soi juuri ne Reginan musiikin parhaat elementit. Vaikka aluksi Egotripin Knipin huokailut tuntuivat nihkeiltä, loppua kohti Knipinkin osuus kääntyy voitoksi ja korostaa kappaleen haurasta tunnelmaa. Kappale onkin nimenomaan hyvin hauras ja tuntuu kuin kappale roikkuisi saman hiuskarvan varassa kuin parisuhde, josta tarina kertoo. Uskomattoman kaunis kappale, jonka traaginen kauneus pakahduttaa ja parisuhteiden syövyttämä tarina tavoittaa kuuntelijan, oli sitten omakohtaisia kokemuksia tai ei. Kappale tulee niin lähelle ihoa, että tunteet välittyvät.

16. tammikuuta 2014

Best Right NAOW -soittis


Koska soittolistat ovat kivoja ja käteviä, aloitin itsekin "parasta juuri nyt"-henkisen soittolistan. Listalle ilmestyy satunnaisin väliajoin ajankohtaisia, mielestäni tämän hetken parhaat, kappaleita ja kyllin pitkään listalla roikkuneet kappaleet lentävät pihalle. Tarkoitukseni on siis pitää lista säädyllisen pituisena, eli 10-20 kappaletta.

Ei siitä sen enempää, olkaa hyvät.

13. tammikuuta 2014

Elizabeth Rose - Sensibility


Pääasiassa tuleekin jaettua kotimaista musiikkia, mutta osataan sitä muuallakin tuottaa hävyttömän tiukkaa popmusiikkia. Tällä kertaa asialla on nuori, mutta hemmetin tyylikkään soundin omaava australialainen Elizabeth Rose. Artistin musiikkityylin vaikutteet juontavat juurensa vuosituhannen vaihteen R&B-soundeihin, jotka hänen käsittelyssään yhdistetään modernimpiin "tämän päivän" tuoreimpiin electrovivahteisiin. Yhdistelmä on todella koukuttava ja kappale on, kuten sanottua, aivan hävyttömän kova pop-raita.

9. tammikuuta 2014

Delay Trees - Readymade

Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että ehdin jo kerran kirjoittaa suhteellisen pitkän ja mielestäni hienon arvostelun. Kuitenkin Blogger taitavasti kadotti tuon julkaisuvalmiin tekstin ja luonnoskin näytti pelkkää valkoista. Jouduin aloittamaan siis koko tekstin alusta ja yrittäen muistaa miten jo kirjoitettu arvosteluni meni. Harmitti.



Juuri nyt minun ei käy kateeksi Delay Treesia. Yhtyeen tulevalle albumille on luotu niin suuria tahon jos toisenkin puolesta, että heikkopäisempiä huimaisi. Yhtyeeltä on kuitenkin lupa odottaa suuria, sillä Delay Trees suorastaan on aina huokunut valtavaa potentiaalia, kuten se huokuu edelleenkin.

Delay Treesin musiikki on Readymade-albumillakin tuttuun tapaansa hyvin nautinnollista kuunneltavaa. Yhtyeen musiikista on helppo nauttia ja pitää, sillä he ovat omalla osa-alueellaan äärimmäisen taitava yhtye. Albumi sisältää runsaasti äärimmäisen laadukkaita ja loistavia kappaleita, joista mainitakseni esimerkiksi Perfect Heartache ja Steady. Kappaleet eivät itsessään ja yhtyeen musiikki olekaan yhtyeelle mikään ongelma, vaan niiden muodostama kokonaisuus, joka jää levyllä mielestäni vielä vähän etäiseksi. Levy sisältää tietynlaisia suvantokohtia, jolloin yhtyeen ote kuuntelijaan lipeää ja levy tuntuu vähän etäiseltä. Ajoittain kuunnellessa tuleekin ajatelleeksi, että tietääkö yhtye täysin itsekään millaista musiikkia haluaisivat tehdä. Tunnelmat vaihtelevat välillä popimmasta otteesta takaisin yhtyeelle ominaisempaan jumitteleviin kaikusoundeihin ja päinvastoin - yhtye astelee vuorotellen kultaisen keskitien kumpaakin laitaa.

Levyn parasta antia on ehdottomasti loppupuoliskolla kuultava The Howl, joka on yhtään ylimääräisiä hehkuttamatta järjettömän hieno kappale. Nostaisin kyseisen kappaleen jopa koko yhtyeen tähänastisen tuotannon parhaaksi. Niin kova se on. Tykkään todella tästä Delay Treesin haikeasta ja melankolisesta soundista, joka on teemana koko levyllä.

Readymade on tälläisenään hyvä ja nautinnollinen levy, mutta Delay Trees on sellainen yhtye, jolla on rahkeita julkaista jotain paljon parempaa. Yhtye sisältää äärimmäisen paljon potentiaalia ja palasten loksahtaessa kohdalleen, kuten tämänkin levyn kappaleilla, Delay Treesin musiikki on äärimmäisen hienoa kuunneltavaa. Yksittäisten kappaleiden lisäksi jään vielä odottamaan yhtyeeltä pankit räjäyttävää albumikokonaisuutta. Sellaista, jolle yhtye onnistuu kanavoimaan kaiken sisältämänsä potentiaalin timanttiseksi kokonaisuudeksi. Levyksi, josta riittäisi henkseleiden paukuttelemista vielä sukupolvien ajaksi!

8. tammikuuta 2014

White Balance - Marine Dance


En voi sanoa häkeltyneeni, kun parisen viikkoa sitten ensimmäistä kertaa kuulin suomalaisen elektroduon White Balancen debyyttisinglen. Mielestäni Marine Dance on kappaleena vielä raakile ja vähän keskeneräinen, mutta näen kappaleessa kuitenkin paljon potentiaalia, kuten yhtyeessä itsessäänkin. Kappale sisältää runsaasti hyviä oivalluksia ja loistavan kappaleen elementtejä. Esimerkiksi kertosäe on äärimmäisen koukuttava ja hieno, lähes erinomainen. Se mitä kappale mielestäni kaipaa on ajatusten loppuun hiomista. Kappale jää kokonaisuutena vielä vähän vajanaiseksi ja jotkin osat tuntuvat päälle liimatuilta. Erityisesti c-osa kaikkine wobwob-efekteineen ei mielestäni sovi muun kappaleen puitteisiin, enkä oikeastaan siitä pidäkään.

Tyylitajua duolla joka tapauksessa on, sillä paikoiteillen musiikki on suorastaan hävyttömän tyylikästä ja dynaamista. Mielelläni kuuntelisin jatkossakin yhtä tyylikästä kotimaista elektro-poppia kuin White Balance. Joka tapauksessa yhtye kuulostaa tälläkin hetkellä soundiltaan erittäin lupaavalta ja mielestäni yhtye onkin syytä panna merkille. Erittäin tervetullut tulokas kotimaiseen musiikkiskeneen.

2. tammikuuta 2014

Jukka Ässä - 30 vuotta myöhemmin


Ah, Jukka Ässä on yhtye, jonka musiikista ei voi olla pitämättä. Edelliseltäkin albumilta löytyy hyviä kappaleita tusinan verran ja muutama suomenkielisen popmusiikin todellinen helmi, kuten Uusi maa. Jukka Salmisen sävellyskynä on selvästi säilyttänyt hyvän teränsä, sillä yhtyeen uusin singlejulkaisu 30 vuotta myöhemmin on todella hyvä kappale ja sen koukuttavuus on taattua Jukka Ässä -laatua. Ennen kuin huomaakaan fiilistelee jo kertosäkeen mukana ja kappaleen päätyttyä pyörittelee edelleen mielessään sen tarttuvia melodiakoukkuja. Sanoitusten työstämiseen Jukka Salminen on tulevalle albumilleen saanut taustatukea Reginasta tutuksi tulleelta Iisa Pykäriltä. En osaa sanoa, miten merkittävä Iisan tuoma lisäpanos sanoituksille on ollut, sillä olen aina erityisesti pitänyt Jukka Ässän sanoituksista. Joka tapauksessa 30 vuotta myöhemmin on myös sanoituksen osalta erinomaista työtä ja teemaltaan hyvin Jukka Ässälle tyypillistä tekstiä. Pieni ihminen pohtii pienessä mielessään elämän suuria kysymyksiä, joita ei oikeastaan edes ymmärrä. Yritä siinä sitten vastata pojan kysymyksiin kuolemasta, kun itsekin pohdit samoja kysymyksiä vailla vastausta.

Ihmisten jälkeen -levy julkaistaan 7. helmikuuta. Peukut ylös!

1. tammikuuta 2014

Vuoden kotimaiset levyt 2013


Kinkut masussa ja raketit ammuskeltu taivaan tuuliin, joten koen ajan olevan otollinen tähän asti tekemättä jääneelle vuoden parhaiden kotimaisten levyjen listaukselle. Alkupuheet olivat jo edellisessä kirjoituksessa tarpeeksi tylsät ja tyhjänpäiväiset, joten tällä kertaa voidaan siirtyä suoraan itse asiaan.


Kotimaiset TOP 6

6. Satellite Stories - Pine Trails

Nyrkkisääntönäni listoja suunnitellessani on ollut miettiä levyjä, joista olen kuluneen vuoden aikana nauttinut kaikkein eniten. Pine Trails on albumi, josta ehdottomasti olen nauttinut erittäin paljon. Levyn pariin on helppo palata aina uudelleen ja levy on jokaisella kerralla äärimmäisen mukaansatempaava.  Lisäksi tämä on kevyt julkinen kannanotto, sillä minua suoraan sanottuna sylettää suomalaisen musiikkimedian Satellite Storiesin halveksunta. Pine Trails on parempi kuin nämä kyynikot antavat ymmärtää ja yhtye ansaitsisi myös kotimaassaan laajempaa arvostusta kuin mitä se tällä hetkellä saa osakseen. Piste.

Luultavasti se on juuri se helppous ja kulmattomuus, josta Satellite Stories kritiikkiä osakseen saa. Siitä huolimatta on hölmöä edes yrittää kiistää esimerkiksi kappaleiden Campfire ja Lights Go Low loistokkuutta.


5. The New Tigers - The Badger

The Badgerilla kietoutuvat yhteen kauniit melodiat ja kitarat, jotka vaivattomasti kuljettavat levyn alusta aina loppuun saakka. Soitannassa on enemmän itsevarmuutta kuin aiemmin ja yhtye soittaa määrätietoisen tiiviisti täydellisesti yhteen. Yhtyeen musiikissa parasta on sen kyky kutoa kitaravalleista ja kellopelimelodioista minuuttitolkulla kestäviä järkäleitä kuulostamatta lainkaan väkinäiseltä tai vaivalloista. Musiikki vain soljuu kuin itsestään ja aikaa vierähtää viitisenkin minuuttia ennen kuin ehtii edes kunnolla ajatella kappaleen pituutta. Sitä lumoutuu musiikkiin ja antaa soiton viedä mukanaan.




4. Risto - II

Olen vasta kuluneen vuoden aikana oppinut todella arvostamaan Riston musiikkia. Aiemmin Ristoiluni keskittyi lähinnä Nina, olen palasina -kappaleen ympärille. Liekö sitten jotain aikuistumisen ensioireita, mutta Riston ennen huvittaneet ja hämmentäneet lyriikat ovat alkaneet nyttemmin puhuttelemaan ja olen alkanut ymmärtämään Riston sanoituksia paremmin. Risto on nero, vähän hullu nero. Uusimmalla albumillaan Risto on onnistunut edellisiä julkaisujaan paremmin muodostamaan hienoista ja eriskummallisista musiikillisista oivalluksistaan loistavan kokonaisuuden. Tematiikaltaan raskaista aineksista koostuva II-albumi on Riston tähänastisen tuotannon vaikuttavin teos, jonka aihepiirit väistämättä koskettavat jokaista levyn kuuntelijaa.



3. Paavoharju - Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne

Paavoharju iski heti ensikuuntelulla suoraan sielun syvimpiin sopukoihin. Levy on eksymistä synkimmästä synkimpään aarniometsään syyspimeällä ja välillä tuntuu ettei kuusenoksien läpi paista auringonvaloa enää laisinkaan. Paavoharjun äänimaailmat ovat uskomattoman hienoja ja omintakeisia, niissä on jopa ajoittain tietynlaista vaarantunnetta, jota korostaa Paperi T:n hyvin tiukat ja puhuttelevat lyriikat. Ennen kaikkea levy ahdistaa ja se ahdistaa tavalla, jota et pääse pakoon. Se ahdistus on vain kohdattava ja kun se vihdoin on ohi kaipaat sitä lisää, sillä tuossa ahdistuneisuuden tunteessa on jotain perversillä tavalla hyvin puoleensavetävää. Ilman ajoittaista ahdistusta ei voi tuntea itsensä helpottuneeksi. Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne antaa iskun suoraan palleaan, joka pudottaa kuuntelijan polvilleen maahan vain siksi, että voisit nousta uudelleen ylös.




2. Beastmilk - Climax

Huhhuh, Beastmilk tuli ja räjäytti pankin debyytillään. Omalla kohdallani Climax lunasti ne kaikki suuret ennakko-odotukset, jotka levylle olin etukäteen asettanut. Aina albumin avausraidan Death Reflects Us pärähtäessä soimaan, minut valtaa suunnaton euforiantunne. Tiedän, että seuraavat 40 minuuttia on taatusti laadukasta soitantaa. Beastmilk kuulostaa määrätietoiselta ja kunnianhimoiselta, mutta ennen kaikkea äärimmäisen lupaavalta, jos tarkastellaan myös sen tulevaisuuden näkymiä. Yhtyeen musiikki ei itsessään ole suunnattoman ainutlaatuista, mutta Beastmilkin tavassa tehdä musiikkia on jotain ainutlaatuista. Beastmilk on tehnyt kotiläksynsä, eikä tyydy vain jäljittelemään esikuviaan, kuten pastissibändi, vaan yhtye jalostaa ja käyttä hyväkseen esikuviensa parhaita puolia yhtyeen omassa musiikissa.





1. Minä ja Ville Ahonen - Mia

Mia on levy, joka kasvaa ajan kanssa, eikä sen kasvulle näy loppua. Mitä enemmän levyä kuuntelen, sitä vahvemmin lumoudun sen pauloihin ja sitä voimmakaammin Mia viettelee minut. Mia on äärimmäisten tunteiden levy, jonka ensisijainen tavoite onkin välittää nämä tunteet kuuntelijalle. Tavoitteessaan levy onnistuu täydellisesti, sillä Mia ei ole surullinen, vaan surullinen. Mia ei ole synkkä, vaan synkkä. Mia ei ole kaunis, vaan kaunis. Luultavasti levyn vaikuttavuus syntyy sen inhimillisyydestä. Levyä käsittelevät kirjoitukset eivät kuulosta elotonta albumia käsitteleviltä artikkeleilta. Miasta puhutaan kuin ihmisestä ja Mia onkin alusta loppuun puhdasta rakkautta.