13. joulukuuta 2013

Black Twig - Pastel Blue


Rosvo-toverukset Johannes ja Antti jo ehtivätkin nostaa Black Twigin uuden kappaleen blogeissaan esille, mutta en voi olla asettumatta taustakuoroon. Black Twig on ansainnut sen ylistyksen ja kiitoksen, jonka edellä mainituilta herroilta sai jo osakseen. Pastel Blue on kappaleena erittäin hyvä ja kappaleella soittava yhtye on aiempaakin paremassa iskussa. Olen aina ihaillut miten vaivattomalta Black Twigin soitanta heidän kappaleillaan kuulosta. Musiikissa on mukana aina sellaista hyvää fiilistä ja positiivista energiaa, että itse "positiivisuuden lähettiläs" Cheek kalpenee.

Hitto, miten mä tykkäänkään näistä tarttuvista melodioista ja kappaleen surinaosasta. En olekaan hetkeen kuunnellut yhtyeen debyyttiä. Täytyykin ottaa Paper Trees jälleen soitantaan, ettei Helmikuussa julkaistavan Heliogram-albumin odottaminen tunnu liian pitkältä ajalta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti