Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gim Kordon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gim Kordon. Näytä kaikki tekstit

2. huhtikuuta 2014

Uutuudet: Gim Kordon ja CC33


Tiedätkö, mikä yhdistää Gim Kordonia ja CC33:a? Asioita on tuskin lueteltavissa kovinkaan montaa, mutta ainakin muutama sitäkin merkittävämpi.

Kelattaessa ajassa taaksepäin yhtyeitä yhdistää se, että molemmat ovat synnyttäneet melkoista kuhinaa blogosfääreissä jo ennen yhtäkään virallista julkaisuaan. Ei ole helppoo -mania on vielä kaikilla niin tuoreessa muistissa, ettei siitä tarvitse sen enempää mainita. CC33 saattaa kuitenkin vaatia muistinvirkistyksen, sillä yhtyeen laajaa huomiota kerännyt kappale Silver Spurs julkaistiin vuosien 2011 ja 2012 vaihteessa.



Oleellisin yhtyeitä yhdistävä tekijä on kuluva kevät, jolla on suuri merkitys kummallekin yhtyeelle. Molemmat yhtyeet nimittäin julkaisevat debyyttialbuminsa kuluvan kevään aikana. CC33 on kypsytellyt debyyttiään kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa. Gim Kordon päinvastoin on edistynyt ensimmäisen levynsä kanssa varsin ripeää tahtia, ja viime syksystä lähtien yhtye on ollut hyvin voimakkaasti esillä, mikä tosin on myös yhtyeen oman aktiivisuuden ansiota.

Bändejä yhdistää myös se, että molemmat julkaisivat tänään tuoretta musiikkia (ja videot). Gim Kordon julkaisi kolmannen maistaisen 9. toukokuuta julkaistavalta albumiltaan. Sä oot mun unelma, beibe on yhtyeelle tyypillisen rujo ja energinen, mutta selvästi elämäniloisempi kuin edellinen single Kaupunki tappaa sielunsa. Aina ei ole helppoo, mutta silti se kevät ja elämänilo sykkii myös Gim Kordonin rinnassa.

CC33 julkaisi kappaleelleen I used to be a teenage Amorphis fan musiikkivideon, joka on koottu 70-lukuisesta lomakuvamateriaalista. Ei voi väittää, etteikö lopputulos olisi vakuuttava, sillä video suorastaan huokuu lämpöä ja nostalgiaa. Olettaisin, että kyseinen kappale löytyy myös tulevalta 1. huhtikuuta julkaistavalta albumilta. Ainakin se olisi toivottavaa, sillä kappale on tunnelmoinnistaan huolimatta myös vaikuttava. Siinä on jotain, mikä säväyttää suuresti. Jännityksellä odotan, miltä CC33:n albumi tuleekaan kuulostamaan!



26. marraskuuta 2013

Gim Kordon - Kaupunki Tappaa Sielunsa


Maailma on karu ja julma paikka, missä mikään ei ole enää pyhää. Ei edes pikkusysterin My Little Pony, joka Gim Kordonin käsittelyssä vääntäytyy bongiksi. Ei ole helppoo.

Mut en jaksa siitä välittää. Rujous ja rosoisuus kuuluvat asiaan niin Gim Kordonin musiikissa kuin myös ylensääkin elämässä. Livenä purkkiin ja sen jälkeen eteenpäin. Miksi turhaan enää jälkikäteen kaunistella ja käsittellä? Perimmäisin pyrkimys itsensä ilmaisemiseen vain kärsii jälkikäsittelyssä ja hengentuotteen aitous osittain katoaa. Musiikki ei ole enää sitä, mitä artisti on ensisijaisesti halunnut luoda. Välillä olisikin tervettä paljastaa itsensä täysin alastomana ja kaunistelematta, kuten Gim Kordon. Näin siis metaforisesti sanottuna.

Täähän onkin sitä punk rockia