Turkulaistrio Yournalist julkaisi viime kuussa Horror and Terror debyyttialbuminsa. Todella pitkään olen levyä sulatellut ja monesti aloittanut arvioni kirjoittamisen pääsemättä koskaan loppuun asti, eikä ihme sillä levyssä riittää enemmän kuin tarpeeksi sulateltavaa ja sisäistettävää. Tämä ilmenee jo heti ensisekunteista, kun nimikkoraita lähtee soimaan ja suu loksahtaa hämmästyksestä auki. Alun hämmentävästä rockoopperasta huolimatta musiikillisesti Yournalist pääasiassa pitäytyy heille sopivammassa rennossa indie-rockissa, mutta missään vaiheessa ei osaa arvata mitä seuraavaksi on tulossa tai kuulostaako se edes samalta yhtyeeltä kuin edellinen kappale, kuten avausraitakin antaa ymmärtää.
Yournalistin halu naureskella cooleille musiikkielitisteille ja tosikoille tuntuu olevan enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Debyytillään he ovat kuin eksyneet pojat, jotka vetävät kaiken musiikkinsa muutaman kerran yllätysmankelin läpi piilottaen lopputuloksen ironisuuden viitan alle. Levyllä kuule vähän kaikkea ja vähän laidasta laitaan, mutta ei mitään oikein tosissaan. Idea kengänkärkiinsä tuijotteleville ylicooleille indiediggareille naureskelusta ja omannäköisestä rennolla otteella soitetusta indie-rockista on hieno, mutta suunnan ollessa hukassa päädytään todennäköisimmin metsään. Yournalistin viimekesäinen EP jo painiskeli johdonmukailemattomuutensa kanssa ja sama ongelma vain moninkertaistuu levyn pituuden kasvaessa EP:stä pitkäsoittoon.
Nylkekää minut tämän vertauksen takia jos tahdotte, mutta minulle Horror and Terror ja The Expendables -elokuva ovat olleet hyvin samanlaisia kokemuksia. Molemmissa tapahtuu koko ajan kaikenlaista ja kokemus on hauska, mutta lopulta käteen ei jää juuri mitään. Juonesta ja ideasta ei minkäänlaista käsitystä vaikka ruudussa pyörisi vasta lopputekstit tai levyn viimeinen kappale olisi juuri loppunut.
Horror and Terror ei kuitenkaan missään nimessä ole huono levy, mutta itse ainakin odotin parempaa. Albumin parissa viihtyy, mutta yksittäisiä kappaleita lukuunottamatta se tuskin tulee keräämään itselleen lukuisia soittokertoja. Levykokonaisuus jää edelleen huutamaan sen punaisen lankansa perään. Levylle mahtuu kuitenkin monta hyvää kappaletta, mutta kun ne liitetään yhteen alka kokonaisuus hiljalleen ratketa liitoksistaan. Minun mielestäni debyytiltä voitaisiin karsia Yournalistin ylimääräinen kokeilunhaluisuus ja kuuntelijan yllättämisen tavoittelu. Tämähän on vain minun mielipiteeni, mutta omasta mielestäni Yournalist kuulostaa parhaimmalta C'mon People, Fast Lane ja Nigerian Girl kaltaisilla YleX-indierockina. Mutta kysymys kuuluukin, että olisiko musiikki silloin enää yhtyeen omannäköistä? Ehkä näin on paras, sillä yhtyeenä Yournalist on ihailtava ja rakastettava, vaikka debyytti ei sitä valitettavasti olekaan.
★★★☆☆
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti