29. syyskuuta 2011

French Films - Imaginary Future [Arvio]

Viikko ja päivä sitten tärisevin käsin revin muovit pois French Filmsin debyyttialbumi Imaginary Futuren  päältä ja asetin levyn soittimeeni. Etukäteen tästä huhuiltiin yhtä vuoden kovimmista suomalaisista levyistä ja odotukset olivat itse kullakin varmasti todella korkealla. Voisiko muka suomalainen bändi tehdä niin hyvää surffi rockia? No mitä ilmeisimmin, kyllä voi! Blogi toisensa perään hehkutti tulevan levyn olevan jotain suurta. Olihan French Films iskenyt pöytään kovia biisejä toisensa jälkeen. Unohtamatta onnistunutta EPtä. Mahtavat lähtökohdat levylle ja kuten jo mainitsinkin odotukset olivat kaikilla varmasti korkealla.

Kolme todella kovaa sinkkua. Lopun levystä pitäisi olla ihan fiasko, jos tämä levy pettäisi. Onneksi kuitenkin asia ei ole. Eikä edes sinne päinkään. Levy on nimittäin loistava kokonaisuus, joka onnistuu lumoamaan jo heti ensikuuntelullaan. Tarttuvat kitaramelodiat ja se fiilis, joka biiseistä huokuu tekevät levystä, tekee levystä täysin mukanaan vievän ja ennen kuin ehdit edes tajuta levy loppuikin jo. Joku voisi sanoa, että "kaikki hyvä loppuu aikanaan", mutta oikeasti siinä vaiheessa kuuluu painaa replay-nappia ja naatiskella vielä toinenkin kierros mahtavaa levyä. Tai kolmas. Tai neljäs. Tai miten monta ikinä haluakaan. Musiikki vie mukanaan ja ennen pitkää alkaa itse kunkin pää keinahdella musiikin tahdissa ja jalka takoa maata.

French Films on onnistunut tekemään ihan loistavan debyytin. Menee kirkaasti vuoden kotimaisten kärkijoukkoon, kuten ennakkoonkin ennakointiin. Tarttuvat melodiat, mahtava fiilis ja lyriikat pitävät huolen siitä, ettet selviä levystä vain yhdellä kuuntelulla. Huikea levy, huikeaa musiikkia. Kyllä tätä kelpaa kuunnella kerran jos toisenkin. Mahtava aurinkoinen ja kesäinen piristys tähän ankeaan syksyyn.

Loistava debyytti, kiitän!
Rakkaudella, Markku

Ja alla maistelut levyltä. Lisää löytyy soundcloudista.
Imaginary Future (2011) by French Films

2 kommenttia:

  1. Nice!

    Ajastin just ite huomiseksi tästä jutun Levy Päivässä -blogiin, ja näemmä aika samoilla linjoilla ollaan - piristys synkeään syksyyn, mutta loppuu liian lyhyeen ;)

    VastaaPoista
  2. Ei kyllä levyssä ole mitään moittimisen aihetta. Kyllä kelpaa kuunnella! Ja onneksi voi kuunnella aina uudelleen ja uudelleen! ;P

    VastaaPoista