19. elokuuta 2011

The Valkyrians - Punkrocksteady

Melkein tasan viikko sitten Jyväskylästä tarttui kauppakassiini kyseinen levy. Eli The Valkyriansin paluulevy, jolla he tekevät kunniaa esikuvilleen. Tai siis näin minä uskon. Joka tapauksessa nyt viikon levyä kuunneltuani uskaltauduin aloittamaan rustaamaan oikein arvostelua. Mainittakoot vielä, että tämä on ensimmäinen levyasrvostelu luultavasti ever.

Ja sitten itse levyyn. Levy on siis The Valkyriansin kolmas albumi, joka koostuu 70-80-lukujen klassikko punk- ja new wave-biiseistä, jotka ollaan väännetty The Valkyriansin reggae- ja ska-poljentaan. Tai tässä tilanteessa "keinuntaan" voisi olla parempi termi kuvaamaan kuin "poljenta", sillä itse saan paljon ennemin keinuvan kuin polkevan mielikuvan. Onnistuneesti ajauduin pois taas raiteilta. Noh, nyt kun knoppitieto on selvillä käydään biisien kimppuun.

Heti avausraidasta asti levy antaa energisen ja aurinkoisen fiiliksen. Tämähän on totta kai tuon keinuvan svengin ansiota. Levyn avausraitahan on siis Blondien alunperin levyttämä Heart Of Glass, joka ollaan levyn mallin mukaan väännetty keinuvaksi ska/reggae versioksi iloisin vislauksin höystettynä. Iloinen svengi keinahtelu jatkuu toisensa perään lähes poikkeuksetta loppuun asti. Väliin mahtuu muun muassa Wirea ja The Rutsia, kunnes yhtäkkiä edessä seisookin jo lopetus. Näin minulle ainakin kävi ensimmäisellä kerralla.

Biisit vain keinahtelivat jokainen vuorollaan korvista sisään ja lopuksi jäi jotenkin hyvin tyhjä olo. Levy on täynnä niin paljon samankaltaisia iloisia ska-renkutuksia, että kokonaisuus kärsi. Itselleni ei jäänyt ainakaan mieleen kuin pari hassua biisiä. Muuten kaikki biisit tuntuivat täysin toistensa kaltaisilta eikä joukosta päässyt yksittäiset biisit kunnolla erottumaan. Poikkeus on esimerkiksi I Am The Fly, jossa on muihin verrattuna ihan omanlaisensa soundi.

Kokonaisuus on kuitenkin leppoisan kesäinen ja täysin The Valkyriansin näköinen levy. Heart Of Glassin myötä ainakin itselläni oli levyä kohtaan isommat odotuksen, mutta ei tätä pettymykseksikään voi sanoa. Levy suorastaan tulvii iloista mieltä ja fiilistä, joka hivenen korvaa sitä, että biisit ovatkin hyvin samankaltaisia. Katsotaan kuitenkin, jos bändin neljäs levy olisi sitten itse tehty ja siitä irtoaisi enemmän nautittavaa. Kuitenkin jos haluat nyt syksyn kynnyksellä fiilistellä kesää tämä levy on loisto valinta!

Arvosana: ★★★☆☆


The Valkyrians - Heart Of Glass:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti