2. toukokuuta 2013

SDL Presents '13 aka Epäonnen Soittolista [SPOTIFY]

Suuren yleisön, eli rakkaan isoveljeni, toiveesta päätin tehdä jatkoa viimevuotiselle SDL Presents 2012 -soittolistalleni. Kuten jokainen voi halutessaan todeta, "lisää kappale soittolistalle" -namiskan painaminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa kuin tekstikentän avaaminen, puhumattakaan sen täyttämisestä. Soittolista täyttyy samoista rakennuspalikoista kuin edeltäjänsä, eli tänä vuonna julkaistuista pitämistäni ja mielestäni kuuntelun arvoisista kappaleista, niin ulko- kuin kotimaisista. Kotimainen puoli täyttyy huomattavasti tiuhemmin sekä monipuolisemmin, sillä ulkomaalaisten yhtyeiden osalta olen jo hyväksi toviksi jämähtynyt jonnekin 90-luvulle. Soittolista päivittyy tasaisen satunnaisesti aina silloin, kun muistan ja törmään listalle kuuluvan kappaleen.

Olkaa hyvät ja sitä rataa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti