31. toukokuuta 2013

Streak and The Raven - Ahora the Tipsy Queen [Video]



Tyhmä minä, tyhmä. Istuin koko kevään Streak and the Ravenin helmikuussa julkaistun debyyttialbumin Love & War päällä ja nyt tivaan itseltäni "miksi, oi miksi?" Suuret kiitokset juuri julkaistulle albumin avausraidan musiikkivideolle, joka avasi silmäni sekä korvani asianomaiselle levylle. Olisi ollut todellinen sääli, jos olisin vielä ties miten pitkään jättänyt Love & Warin kuuntelematta.

Ahora the Tipsy Queen on siinä mielessä erittäin onnistunut avausraita koko albumille, sillä se altistaa kuuntelijan jo heti kättelyssä siihen levylle ominaiseen tunnelmaan, joka välittyy jokaisella kappaleella päätösraitaan asti. Melankolinen, tummanpuhuva ja ajoittain jopa ahdistava, mutta silti niin kaunis tunnelma. Juuri nämä teemat tulevat vahvasti esiin musiikkivideoltakin. Kuten videon mukana tulleessa saatteessakin sanotaan: "Vangitseva video herättää Streak And The Ravenin debyyttialbumin avausraidan hypnoottisen rytmin ja lyriikat henkiin." Naulan kantaan, sanon minä!

Albumi on kokonaisuudessaan sen verran tiukkaa pimeiden iltojen electropop-fiilistelymusaa, että kannattaa ottaa levy kuunteluun vielä tässä vaiheessa ennen kuin kesä ja yötön yö pilaavat tämänkin kokemuksen. Skandinaavisen sielunmaiseman musiikkiraita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti