Wiidakko julkaisi kolmannen albuminsa viime vuoden marras-joulukuun vaihteessa ja eilen pääsin ensimmäistä kertaa pitelemään albumia hyppysissäni. Syksyn mittaan ja erityisesti Odessa -singlen jälkeen aloin hiljalleen kasaamaan odotuksia levylle. Niin kiitettävästi kyseinen sinkku on päässä ja soittimessakin soinut.
Wiidakko alkaa heti startista ampumaan kovilla, sillä omasta mielestäni levyn ehdottomasti paras kappale Odessa ollaankin sijoitettu avausraidaksi. Tavallaan petyin tähän ratkaisuun, sillä itseäni mietitytti ja vähän pelotti, että jääköhän levyn paras anti avausraitaan. Pelkoni alkoivat pikkuhiljaa käymään toteen, kun jokaisen biisin jälkeen jäin huutamaan perään sitä jotain. Yhtäkään biisiä en voi sanoa millään tavalla huonoksi, mutta toisaalta myös hyvin harvaa sanoisin erittäin hyväksi. Suurin osa levystä jäi jonnekin näiden kahden välimaastoon häilymään.
Levy on mukavaa kuunneltavaa, jota voi hyvinkin kuunnella mielellään vaikka miten monta kertaa, mutta vaikutusta se ei onnistu millään tekemään. Musiikki on hyvin soitettua ja biisit toimivatkin hyvin, mutta vaikka miten yrittäisi etsiä ja hakea, niin joka kerta kappaleista jää punainen lanka ja "se jokin" tavoittamatta. Lisäksi sävellykset tuntuvat vahvasti toistavan samaa kaavaa ja kappaleet muistuttavatkin välillä vahvasti toisiaan eikä tästä syystä monikaan erotu massasta. Toisaalta ne muutamat kappaleet taas erottuvat levyltä tuplasti enemmän edukseen, kuten levyn loppupuoliskon aloittava Antaa Siltojen Palaa ja toisena kappaleena löytyvä Laika vs Lassie. Lyyrikat menevät aikamoista vuoristorataa levyn mittaa. Välillä ne toimivat todella hyvin ja välillä ne taas kuulostavat todella päättömiltä.
Levy ei oikein tarjoa mitään mistä tarttua kiinni ja mihin ihastua, paitsi muutaman yksittäisen kappaleen. Se on 10 kappaletta ja 41minuuttia ihan kivaa kuunneltavaa ns. taustamelua koneella istuskellessa tai kaveriporukassa ollessa. Väritön, mauton ja harmiton. Sääli.
Levy on kuunneltavissa Bandcampissa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti