Tereve!
Parisen kuukautta olen jo ehtinyt tätä kypsytellä mielessäni ja vihdoin sain päätökseni tehtyä "comebackilleni". Eli tästä eteenpäin blogin rattaat alkavat jälleen pyöriä ja meikäpoika ryhtyy kirjoittelemaan aatoksiaan uudesta musiikista ja edelleen erityisesti kotimainen musiikki tulee olemaan keskiössä, kuten aiemminkin. Sekä virtuaalinen että fyysinen postilaatikkoni on taukonikin aikana käynyt suhteellisen kuumana, kiitokset siitä. Tarkoitukseni olisikin käydä, kunhan selviän perjantaisesta yhteiskuntaopin yo-kirjoituksesta, kummankin postilaatikon sisällöt vähän tarkemmin läpi ja nostella huomionarvoiset tuotokset esille. Varsinkin minulle lähetetyt albumit.
Tosiaan viikonlopusta lähtien olisi tarkoitus toden teolla aktivoitua, mutta olenhan minä jo tähänkin kirjoitukseen kaavaillut hieman musiikillista antia.
Viime perjantaisesta Rumba-lehden lukuhetkestäni lähtien on ollut yksi kappale, jonka toistuvasti huomaan soivan päässäni. Nimittäin Kiitorata-osiossa esitellyn Color Dolorin debyyttisingle What Is Left. Kappale mielestäni kerta kaikkiaan uskomaton. Se viehättää persoonallisuudellaan ja kokeellisuudellaan, mutta samanaikaisesti se on myös erittäin tarttuva. Varsinkin läpi kappaleen kulkevassa "tallustavassa" rytmissä on jotain, joka lähes hermoja raastavasti tarttuu soimaan päähän. Ennen kaikkea parasta Color Dolorissa on sen musiikin täysin persoonallinen ja samalla myös suuri soundi, nämä ovat molemmat juuri sellaisia tekijöitä, jotka erityisesti viehättävät allekirjoittanutta. Ja hei, onko täällä muka joku, kehen Stina Koistisen laulu tässä kappaleessa ei kolahda?
Debyyttisingle ennakoi Cuckoo in the Clock -debyyttialbumia, jota Rumbassa ainakin odotetaan julkaistavan vielä tänä keväänä. Pakko-ostos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti