4. elokuuta 2012

Joutsenlaulu


Jeps, blogi lähtee nyt määräämättömän pituiselle tauolle. Hyvinkin mahdollista, että tulen herättelemään blogin uudelleen joku päivä. Viime aikoina ei ole ollut enää innostusta muusikista kirjoittelemiseen kuten aiemmin ja henkilökohtaisista syistä siihen ei riitä enää kiinnostuskaan. Piippua niskaan en blogille kuitenkaan siis aseta, vaan uskon joku päivä innostuvani uudelleen kirjoittelemaan musiikista ja silloin pistän blogin pyörät uudelleen pyörimään. Pahoittelut teille, jotka viime viikkoina olette sähköposteja lähetelleet ja erityisesti pahoittelut Solitille, jonka nokkamiehen Nick Trianin minulle lähettämä Big Wave Ridersin debyyttialbumi jää vaille tämän suurempaa huomiota minun osaltani. Levy on hyvä, joten ostakaa se ja piristäkää päiväänne.

Kiitoksia nyt kuitenkin kaikille ihmisille, yhtyeille ja levy-yhtiöille lähetetyistä sähköposteista, levyistä ja kommenteista. Erityisesti kiitoksia kaikille lukijoille keitä ovat juttuni kiinnostaneet.

Parempi laittaa homma rehellisesti joksikin aikaa telakalle, eikä pitää "jotain pitäisi taas kirjoittaa"-taakkana.

Markku kiittää ja kumartaa. Halataan kun tavataan!