Mutta sen sijaan päivän/viikon/kuukauden/minkä vain haluat levyvalinta! New Yorkilaisen Cavemanin debyyttialbumi Coco Beware on pyörinyt soittimessa niin taajasti ja on myös niin hyvä, että minun oli pakko saada sisällytettyä se blogiini. Coco Beware on maisemaltaan tummanpuhuva, mutta sisältää iloisia valonpilkahduksia. Tummanpuhuvuudestaan huolimatta levy ei missään nimessä ole melankolinen tai synkkäkään. Juuri tämä tekee levystä erittäin mielenkiintoisen. Onko se sitten kauniit ja yksinkertaiset melodiat vai musiikin keveähkö popmaisuus, jotka luovat levylle lämpimän tunnelman tummanpuhuvuuden rinnalle. Kuitenkin levy silti todella helppoa kuunneltavaa ensimäiselläkin kerralla, mutta tarttuu silti kuuntelijaan kiinni pahasti koukuttaen. Välillä levy viipyilee kasvattaen saundiaan ja sitten se jatkaa taas rauhalliseen tapaansa virrata eteenpäin.
Levyssä parasta antia on ehdottomasti kokonaisuus. Biisit ovat sulautuneet loistavasti yhteen täydentäen toisiaan. Kuunnellessasi jo viimeistä kappaletta luulet olevasi vasta levyn alkupuoliskolla. Coco Beware on levy, jonka kuuntelemisesta todella nauttii. Levy, joka on tehty nautiskeltavaksi. Todella hieno levy ja todella hieno debyytti! Levy on kuin minua varten luotu täsmäohjus, kyllä toimii!
Tällä hetkellä turkulaiseksi julistautunut Solitin kiinnittämä Cats On Fire julkaisi ensimmäisen sinkkunsa tulevalta kolmannelta albumiltaan. Albumi pysyttelee vielä nimettömänä, mutta sinkku on siis otsikostakin selväksi tullut My Sense of Pride. Julkaisu ajankohdaksikin levylle ollaan vasta annettu epämääräinen vuoden 2012 kevät.
I alla fall, kisulit ovat tulleet takaisin perinteisen iskelmällisellä biisillä, joka tuo mieleen vahvasti Rauli Baddingin, erityisesti kitarasooloon tultaessa. Pikkuseikkoja, mutta pisti korvaan eikä itseasiassa ole valittamista asiasta. Erityisesti pidän biisiä kuljettelevasta letkeästä kitaramelodiasta, joka luo biisille hyvinkin iloisen tunnelman. Paras-loistava-uskomaton-hypehype My Sense of Pride ei kuitenkaan ole, mutta vahva ja perusvarma osoitus bändin taidoista ja siitä, että hyvää kannattaa aina odottaa. Kokonaisuus on joka tapauksessa hyvä, eikä biisissä ole valittamisen aihetta. Innolla jään odottamaan seuraavaa sinkkua ja erityisesti sitä tulevaa albumia.
Biisin voit kuunnella tästä alta ja tuumailla, että veivätkö kissat kielesi.
Astrid Swanin on niittänyt elokuussa julkaistulla loistavalla cover-albumillaan nimeltä Hits (Pavement for Girls) lukuisista levyarvioista erittäin hyviä arvosanoja, ja ihan syystäkin. Kerrataan pikaisesti, että levy on siis tyylikäs, eheä ja koukuttava - eli lähes täydellinen cover-levy. Tänään julkaistulla albumin päätösbiisin Heren musiikkivideossa Astrid Swan palauttaa tunnelmat takaisin syksyiseen Helsinkiin, jonka kaduilla kaksi rakastavaista vaeltelevat yksinään palauttaen mieliinsä muistoja menneestä suhteesta.
Video kulkee siis hyvin haikeissa tunnelmissa, kuten biisikin. Kappale on jo yksinäänkin ollut haikean tunnelmallinen, mutta videon mukaan liittäessä kokonaisuudesta tulee jo hyvinkin koskettava. "Everything's Ending Here", kuten Astrid laulaakin. Videon ovat tehneet ensikertalaiset Patrick Lindholm ja Pyry Kovanen, ja erittäin onnistuneen videon ovat tehneetkin. Tykkään!
30 vuotta sitten Magazine hajosi, mutta tänä syksynä se palasi takaisin kovempana kuin koskaan No Thyself albuminsa kanssa. Post-punkin sanansaattajat julkaisivat 11 pop-oopperaa sisältävän albumin, joka on kovakovakova. Kirjoittamisen jätän tähän, koska se on täysin turhaa. Levy on uskomaton, loistava, parasta koskaan ja niin edelleen!
On taas se aika vuodesta, kun tontut kurkkivat ikkunoiden alla ja musabloggarit arpovat erilaisia "vuoden parhaat"-listojaan. Seuraan isojen poikien esimerkkiä ja katsahdan itsekin taakseni ja tarkastelen, että mitä kaikkea kulunut vuosi pitikään sisällä ja poimin niistä omat suosikkini. Kuten varmasti tiedättekin, kulunut vuosi on ollut erittäin hieno suomalaisen musiikin kannalta.
Halusin rajata oman listani vain suomalaisiin biiseihin, koska olen blogissani aina pyrkinyt mahdollisimman paljon keskittymään juuri kotimaiseen musiikkiin, niin luonnollisimmalta tuntuukin listata kotimaiset parhaat. Mainitaan vielä, että 1 biisi per bändi ja eivät ole missään arvojärjestyksessä.
Mirel Wagner - No Death
Tuskaa, synkkyyttä ja uskomatonta tulkintaa - sitä on Mirel Wagner. "No death can tear us apart" laulaa Mirel ja tekee sen uskomattoman kauniisti, haavoittuvasti ja intensiivisesti. Biisi ei jätä ketään kylmäksi vaan suorastaan syväjäädyttää kuuntelijan. Tämä kappale hipoo täydellisyyttä.
Samae Koskinen - En Anna Periks
Samae Koskinen teki mahtavan albumin, jonka arvoa vain nostaa se, että Samae on kirjoittanut lyriikkansa itse. Myönnän olevani sellainen kuuntelija, jolta helposti lyriikat välillä menevät ohi tai jätän ne ns. omaan arvoonsa. Onneksi on kuitenkin Samaen kaltaisia sanoittajia, jotka tekevät selkeitä elämän läheisiä lyriikoita, joissa ei ole taustalla ylitaiteellisia ja monimutkaisia kielikuvia tai vertauksia. Koko Kuuluuko Kuuntelen levy on todella hyvä, mutta erityisesti tämä avausraita En Anna Periks on kolahtanut minuun erityisen hyvin - ja erityisesti ne lyriikat. Aina biisiä kuunnellessani löydän itseni sanoituksista.
Parasta kotimaista punkia piiitkään aikaan. Vähän aikaa sitten yhteistuumin uransa päättänyt bändi jätti jälkeensä vuoden ehdottomasti parhaan punk-levyn, joka on myös kirkaasti yksi tämän vuoden kohokohdista. Huippu isolla H:lla!
French Films - Convict
French Films kuuluu The New Tigersin ja Fotoshopin kanssa sarjaamme vuoden parhaat debyytit. Imaginary Future -levy onkin syksyn aikana kiitettävän tiheästi pyörinyt soittimessa, sillä siihen ei vain kyllästy. Levyllä on monta todella hyvää biisiä ja tällä hetkellä Convict tuntui parhaalta, eli tämän hetkiseen fiilikseen sopivimmalta.
Ahh, biisi joka palauttaa kesän keskelle joulukuuta. Aurinkoinen, energinen ja raikas, mutta myös ennen kaikkea todella hyvä! Yournalist julkaisi kesällä EP:n, jolle tuli kasattua aikamoiset odotukset, jotka eivät oikein täytteneet. Mutta antaa musiikin rauhassa vielä hakea muotoaan, kun potentiaalia kuitenkin on. Jäihän levyltä kuitenkin käteen loistavia biisejä, kuten kyseinen Nigerian Girl, kokonaisuus ei vain ollut odotetun hyvä. Biisi onneksi on yksinään erinomainen ja kuka oikeasti ei voi olla ihastumatta tähän introon?
Fotoshop eli Jarno-Erik Faarinen tuli ja löi tiskiin uuden omakustanne debyyttinsä Lifeformsin, jota blogissa jos toisessakin kehuttiin vuoden parhaimpien joukkoon. Tätä ei käy kieltäminen, sillä levy onkin erittäin hyvä. Levy on tyylikäs ja omaperäinen valmis paketti, jolta ei suoraan sanottuna puutu mitään. Jos tämä biisi kolahtaa, suosittelen tutustumaan koko levyyn FotoshopinBandcamp -sivuilla
Black Twig julkaisee Paper Trees debyyttialbuminsa vasta ensi vuoden puolella, mutta kahmii nyt jo mainintoja erinäisiltä top-listoilta debyyttialbuminsa sinkuilla. Black Twig jatkaa tänä vuonna henkiin heränneen suomalaisten kitaravetoisten bändien tarinaa tarjoamalla neljä minuuttisen mestariteoksen surisevia kitarariffejä, huhuiluja sekä puhtaita melodioita. Kuten Dave Lindholmkin laulaa: "Annan kitaran surista vaan"
Paper Trees -albumista vielä tulossa lisääkin juttua kunhan joululoma pyörähtää käyntiin ja on kunnolla aikaa.
Jos yhdestäkin vastaavasta listasta puuttuu Rubik, niin siinä on silloin virhe. Alkuvuodesta julkaistu Solar käänsi Rubikin purjeet kohti kansainvälisempiä indie-vesiä. Levy on tajuttoman hyvä, tasainen ja monipuolinen. Tältäkin levyltä oli erittäin vaikeaa valita, mikä olisi se ns. "paras" ja se kertoo paljon siitä, miten tasaisen laadukas itse levy on. Rubik on matkalla suureksi bändiksi. Loistavaa työtä!
Musiikillisesti uudesti syntynyt Regina julkaisi kesällä Soita Mulle levynsä, joka on ehdottomasti kovimpia kotimaisia levyjä tänä vuonna. Levy on täynnä toinen toistaan kovempia utuisissa maisemissa leijaleivia kitaravetoisia biisejä ja vaikean aivotyön jälkeen tulin siihen tulokseen, että Jos Et Sä Soita on levyltä sydäntäni lähinnä oleva biisi. Regina on ihQ.
Pocketful of Sand on niin uskomaton biisi, että se on täysin oikeutetusti lunastanut paikkansa listallani. Harvassa ovat ne biisit, jotka näin voimakkaasti tuntuvat paranevan aina jokaisella kuuntelukerralla, mutta silti saavat hetken tuntumaan siltä kuin se olisi vasta ensimmäinen kerta, kun kuulet koko biisiä. Kahdeksan minuuttia taivaallista kitarasurinointia. Tältäkö kuulostaa taivaassa? Ihan huikea biisi, joka löytyy ihan huikealta debyytiltä.
Listaa tuli sitten väsättyä usean päivän aikana pienissä pätkissä ja vähän väliä biisejä vaihdellen, jotten pahoittelut aivopieruista, virheista, yms. joita teksti saattaa sisältää. Biisit ovat kuitenkin se pointti, juunou.
Aiemminkin blogissa esillä ollutEva on the Western CastleIsland on julkaissut toisen sinkkunsa nimeltä 夏之恋, joka siis lontooksi nimi kääntyy Happy, jos joku sivistymätön ei malaijiaa taida. Toisella sinkullaan bändi jatkaa pirteää ja energistä indie-pop linjaansa. Linja tuntuukin sopivan bändille oikein hyvin, sillä molemmat tähän mennessä julkaistut sinkkua ovat olleet oikein hyviä. Vaikka tällä hetkellä samankaltainen iloinen ja pirteä surf/indie-poppailu on aikamoinen hittijuttu ja samanhenkisiä bändejä on tarjolla monia, onnistuu Eva on the Western Castle Island erottumaan joukosta edukseen. Happy soi iloisesti ja luonnollisesti, mutta myös sujuvasti takertelematta. Tuntuu kuin lämmin tuulahdus Malesiasta puhaltaisi lävitsesi biisin aikana jättäen jälkeensä iloisen ja laineilevan tunnelman. Kuitenkaan Happy ei sulaudu edeltäjänsä tavoin aivan yhtä hyvin yhtenäiseksi biisiksi vaan paikoitellen biisistä jää vähän irrallinen maku. Osaset ovat ihan kunnossa, mutta lopullinen sulautuminen yhdeksi kokonaiseksi biisiksi jäi vähän uupumaan. Jälkimaku on kuitenkin hyvä.
Sisältäni alkaa pikku hiljaa kuoriutumaan pieni Eva on the Western Castle Island fanboy, sillä pidän bändin omasta (malesialaisesta?) fiiliksestä. Happy ei yltänyt edeltäjänsä tasolle, mutta ei silti ollut mikään pettymyskään ja siksi nyt suurella innolla odotan uutisia bändin jatkosta.
Huhhahhei! Nyt täytyy heti alkuun todeta, että hetkeen mikään bändi ei ole löynyt minua yhtä sanattomaksi kuin Greymouth tällä kertaa. Kun Greymouthin ensimmäinen sinkku saapui loppuunsa, istua tönötin hetken hiljaa hämmentyneenä. Toivuttuani shokista pistin kappaleen soimaan uudelleen ja aloin keräilemään sekalaisia ajatuksiani, joita kuunnellessani olin rustannut paperille. Päällimäisenä mieleeni biisistä jäi ehdottomasti puhdas ja kaunis, mutta myös erittäin vahva laulu, joka porautuu suoraan selkäytimeen aiheuttaen suunnattomia kylmiä väreitä. Vaikka laulajaa nyt kovin hehkutankin ei muuta orkesteria pidä yhtään väheksyä. Soundillisesti biisi on täyteläistä, mutta silti jykevää kuin kallio ja yhdistettynä lauluun on lopputulos veret seisauttava kokonaisuus. Täytyy vielä mainita, että biisissä esiintyvä veikeä banjo! Johtuukohan juuri siitä banjosta, mutta minulle tuli vähän mieleen Scandinavian Music Group.
Helsinkiläinen Greymouth tekee jo ensimmäisellä sinkullaan vakuuttavaa työtä. En tiedä jäsenien taustoista, mutta musiikissa on jo selvästi mukana ammattilaisen otteet. Erittäin hienoa työtä - todellakin tykkään!
Paperfangs julkaisi pari päivää sitten uuden biisinsä nimeltä Lifelong ja visuaalisesta puolestaan tunnettu poppoo julkaisikin biisin musiikkivideonkin jo tänään. Päätin siis hyödyntää tämän erinomaisen tilaisuuden hypätä vaunuun mukaan ja samalla iskeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, biisin ja videon). Paperfangsin kehitys on menossa juuri oikeaan suuntaan, sillä täytyy itsekin todeta, kuten muutkin musabloggarit, että tämä todellakin on parasta Paperfangsia tähän mennessä. Lifelong on rauhallinen ja maisemaa maisemaa maalava biisi, joka ei jätä jälkeensä ainoastaan kaunista sekä puhdasta äänimaailmaa vaan myös ajatuksia herättävän hokeman: "You said lifelong, is it still on?" Sen lisäksi biisi jää pelottavan tehokkaasti pyörimään päähän. Varsinkin tuo mainitsemani hokema ja pikkutytön huudahdukset.
Kaiken kaikkiaan Lifelong on erittäin hyvä biisi, jota kuunnellessa kelpaa odotella Paperfangsin ensijulkaisua. Tarkkaa ajankohtaa siitä ei ole, mutta eiköhän se aika pian jo ilmestyne.
Sitten vielä biisi ihan yksinään Soundcloudista videoita karttaville. Voit myös samalla ladata biisin itsellesi, jos (ja kun) se maittaa.
Aasiaa tällä hetkellä valloittava Zebra and Snake julkaisi hiljattain aiemmin teaserina pyörineen Burdenin nyt koko komeudessaan. Biisi on erittäin tarttuva elektroninen iloittelu, joka jättää jälkeensä positiivisen fiiliksen ja sopivasti päähän soimaan jäävän iloisen melodian. Biisi on siis täydellinen piristys tähän joulukuiseen pimeään sekä loskaiseen säähän. Toivottavasti siellä Aasiassa on mukavan lämmintä ja aurinkoista.
Burden on erittäin koukuttava biisi, jota jokaisen kuuntelukerran jälkeen janoaa vieläkin vähän lisää ja replay-nappi saa taas kärsiä. Zebra and Snake on julkaisemassa debyyttialbumiaan ensi huhtikuussa ja albumi kantaa nimeä Healing Music. Joka tapauksessa Burden todella hyvä, ellei jopa loistava.
Avasaxa on suomalainen elektroninen postrock/shoegaze bändi, joka julkaisi ensimmäisen EP:nsä muutama kuukausi takaperin. Niihin aikoihin sain itsekin ensikosketukseni bändin musiikkiin Stop, Shake, Honey, Go blogin kautta ja heti ensikuulemalta bändin viileä ja tyylikäs musiikki lumosi minut. Musiikki on hitaasti etenevää rauhallisten äänien tanssia, joka on samalla erittäin mielenkiintoista ja kaiken huomion puoleensa vetävää. Annan pienen vinkin: Kuunnelkaa Avasaxan EP läpi kuulokkeista ennen nukkumaanmenoa maatessane pimeässä huoneessa omalla sängyllänne. Kokemus on äärimäisen hieno ja hypnoottinen.
Eilen Avasaxa laittoi EP:nsä ilmaiseen jakeluun Soundcloudissa, joten kuunneltuasi sen tästä alta voit myös ladata sen kokonaan itsellesi. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen plätty. Enjoy!
Lana Del Rey on naikkonen, joka kohahdutti musiikkiblogien maailmaa jokin aika sitten huikealla Video Games debyyttisinkullaan. Itsehän rakastuin kyseiseen biisin - on se niin uskomaton. Toinen sinkku Born To Die ei yllä ihan samoihin mittakaavoihin edeltäjänsä kanssa, mutta tämä ei itsensä biisin arvoa vähennä. Kaksi napakymppiä putkeen olisikin jo melkein liian hyvää ollakseen totta. Nykyään mielestäni on alkanut korostua liikaa ilmiö, että artisteilta aina odotetaan joka kerralta aina vain parempaa ja parempaa. Usein tuntuu, että uusia biisejä sysätään pimeään nurkkaan "koska se ei ollut parempi".
Born To Die on oikein hyvää jatkoa ensimäiselle sinkulle ja sinkut enteilevätkin kelpo albumia. Born 2 Die albumi saakin julkaisunsa jo Tammikuussa, eli onneksi aika pian. Itse odotan levyä suurella innolla, sillä rakastan naisartisteja ja Lana Del Rey on osoittautunut erittäin hyväksi sellaiseksi.
